Keskustapuolue

Mika Lintilä toimii elinkeinoministerinä.
Anna Kontulan mielestä aika on ajanut parlamentaarisen järjestelmän ohi. Mauri Pekkarinen oli toista mieltä.
Yhtenä suurimmista onnistumisista Saarikko pitää sitä, että Suomesta tuli nopeasti Natoon pyrkivä maa, ja keskusta oli tässä mukana. Toinen iso onnistuminen on Saarikon mukaan se, miten koronapandemia ja siihen liittyvät järeät toimet saatiin hoidettua niin, ettei kansa revennyt.
Esko Kiviranta peruutti ehdokkuutensa kevään vaaleissa ja päättää pitkän kansanedustajan uransa. Arkistokuva.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) luettelee kolme keskeistä asiaa, jotka ovat nyt Turun tunnin junaa vastaan. Arkistokuva.
Valtiotieteiden tohtori Tytti Isohookana-Asunmaa on tutkinut keskustan ja sitä edeltäneen maalaisliiton historiaa perin pohjin. Hän itse on toiminut useita kausia kansanedustajana ja hänet nostettiin Esko Ahon hallituksen kulttuuriministeriksi aikana, jolloin Suomi eli syvimpiä 1990-luvun lamavuosia.
Kokoomuksen Pauli Kiuru ja Rkp:n Anders Adlercreutz onnittelivat puolustusministerin paikalle astuvaa Mikko Savolaa eduskunnan täysistunnossa torstaina.
Puoluejohtajat Petteri Orpo (kok), Li Andersson (vas), Annika Saarikko (kesk) ja Riikka Purra (ps) väittelevät perjantaina Keskuskauppakamarin puoluejohtajatentissä.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei ole saanut puolueen kannatuksen syöksylaskua tasaantumaan syksyn aikana.
Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hanna Kosonen (kesk) kertoi toimittajille valiokunnan kokouksen jälkeen, että keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset äänestivät yhdessä hallituksen luonnonsuojelulakia koskevan esityksen muuttamiseksi. Arkistokuva.
Pääkirjoituskuva
Valtiovarainministeri Annika Saarikko osallistui syyskuussa Prahassa pidettyyn Euroopan valtiovarainministereiden epäviralliseen tapaamiseen. Saarikon mukaan Suomella on edessään ainakin kahden vaalikauden kestävä talouden vakauttamisohjelma.
Keskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ilmoitti keskiviikkona, ettei aiokaan olla ehdolla eduskuntavaaleissa. Venäjä-myönteiseksi tulkitun Väyrysen ilmoitus saattaa nostaa keskustan laahaavaa kannatusta ainakin hetkellisesti.
Katri Makkonen kuvattuna Helsingissä 9. marraskuuta 2021.
Puolustusministeri Antti Kaikkosen näkemyksen mukaan jo tällä viikolla on lupa odottaa ratkaisuja venäläisten rajaliikenteen suitsimiseksi.
Lisää uutisia