Kasvit

Ammattiopisto Livian Floristiikkatalon tämän vuoden joulunäyttelyn teemana on ”Rauhassa”. Teema näkyy myös jouluisissa koristeissa.
Fotosynteettisten mikrobien tutkimusryhmän johtajana toimii kasvibiologian professori Yagut Allahverdiyeva.
Kielojen myrkylliset marjat hehkuivat houkuttelevan punaisina.
Nelli Heiskanen, Anni Marjomaa, Jesper Mickos, Kevät Sova ja Evelina Ojaniittu ovat kilpailuun osallistuessaan päässeet tekemään tutkimusta itsenäisesti, mikä poikkeaa tavallisesta opiskelusta. Aboa-joukkueeseen kuuluu vielä yhdeksän muuta jäsentä.
Jouni Issakainen on huolissaan erityisesti yliopistojen ja tutkimuslaitosten museo- ja kokoelmatoiminnan rahoituksesta. Arkistokuvassa kovakuoriaisia Turun yliopiston eläin- ja kasvimuseon arkistoissa.
Värikkäät koikarpit uiskentelevat trooppisessa ympäristössä.
Ohjelman luontoasiantuntija Ari Karhilahti  johtaa joukkoa syksyisessä pöytyäläismetsässä.
Neela Nurmisen pari vuotta sitten alkanut huonekasviharrastus on jo vallannut hänen huoneensa. Läksyt on nykyisin tehtävä muualla kuin kirjoituspöydällä, joka on täyttynyt kukkasista.
Juha Kääriän mukaan järviruokoa leikataan nyt hyötykäyttöön 15 hehtaarin alueella Paraisten Brattnäsinlahdella.
Sipsalon suuri tontti on päässyt villiintymään, eikä koepuutarhan tämänhetkisestä tilanteesta ole tietoa.  Kiinteistönvälittäjä Jussi Hyrkäs kertoo, että Sipsalosta on jo tullut hänelle kyselyjä.
Maaperän mikrobisto vaikuttaa komealupiinin kasvuun. Etualalla vihreälehtinen yksilö, jonka kasvualusta sisältää mikrobeja suomalaisesta lupiinikasvustosta ja keskellä lehtiään ruskettava yksilö, jonka kasvualustasta mikrobien määrää on vähennetty keinotekoisesti kuumentamalla maaperää.
Lauri E. Karin väridiakuva Soutjärven kylästä elokuussa 1943.
Sukeltaja Raimo Kallonen puhdisti lampea kahluusyvyydeltä. Työkaluksi löytyi lammen pohjaan hylätty lasten harava, mutta muutoin työtä on tehty käsivoimin.
Leena Setälä ja 8,5 vuotias havannankoira Make nauttivat yhdessä pihan monipuolisuudesta. Taustalla osa japanilaisesta puutarhasta.
Anna Kuusela
Janina Keskiniva tekee muistiinpanoja siitä, kuinka eri saniaislajit voidaan erottaa toisistaan.
Avoimet puutarhat -tapahtumassa pääsee luvan kanssa tutustumaan muiden puutarhoihin ja saamaan vinkkejä.
Ylipuutarhuri Simo Laine näyttää tammen lehdessä olevaa kelmukovertajakoin miinaa.
Turkulainen Harri Paalanen on ollut vuosia viherkasviharrastaja, ja hän on kokeillut erilaisia kasvatusalustoja. Mullattomuudesta hän innostui pari vuotta sitten. Hän sanoo, että myös taimet ja siemenet viihtyvät mullattomassa kasvualustassa. Nyt hänellä on käsissään muulinkorvan taimia pelkässä perliitissä. Laatikon pohjalla on aina ohut kerros vettä ja ravinteita.
Isoapolloperhonen on uhattuna, kun kauriit syövät sen toukkien ravintokasvia isomaksaruohoa (ei kuvassa).
Hullukaalin tunnistaa omaperäisestä kukastaan.
Kukkalaatikot odottelevat vielä kesäkukkia jokirannassa.
Lisää uutisia