Harrastus

Eero Oksanen löysi Vimmaan jo alakouluikäisenä iltapäiväkerhon kautta. Nykyään hän käy siellä bänditilojen takia.
Jalkapallo yhdistää Vaahteran perhettä. Kuvassa vasemmalta Petri, Jasse, Juuso, Jasu, Juho, Joona ja Marika.
Tässä postikortissa seilataan Förin kyydissä.
Mikko Karejoki (vas.), Kaapo Havuluoto ja Elmeri Leinonen kertovat, että tapahtumien järjestäminen vaatii koordinointia ja jäsenistön toiveiden huomioon ottamista
– Vaikka muualtakin maailmasta tulee hyviä viinejä, jos minä viinin valitsen, on se 90 prosentin varmuudella vanhan maailman viini, Kirsi Eronen kertoo.
  Shetlanninlammaskoira Pepi pääsi testaamaan yhdessä perheensä kanssa Kauppa-apulaisen ahdinko -nimisen koirapakopelin.
Harjoituksiin keskittymässä Taina Laiho (vas.), Kauko Tiistola ja Satu Sarkoranta.
Riitta Särkijärvi tutkii Kansallisarkiston Turun toimipisteellä Marttilan Tiipilän kylää koskevaa mikrofilmiä. Tietoihin voi olla kirjattu esimerkiksi henkilöiden lukutaito sekä fyysisiä tai psyykkisiä ominaisuuksia.
Mari Rauvola.
Lenni Mäkelä (edessä vas.) ja Max Wrang pelasivat jalkapalloa nappulaliigan kevästartissa Taponkedon liikuntahallissa Maskussa. Halliin on jo vaihdettu uusi tekonurmi, entinen ollaan sijoittamassa Kurittulan hiekkakentälle.
Turun VPK:n torvisoittokunta vuonna 1875.
Maja Björkman harjoittelee parin kanssa erilaisia hallintaotteita pystyssä ja lattiassa.
Nina Siira sekä kasvattaa schipperkejä että kilpailee niiden kanssa koiratanssissa. Mustan kissan tango -esityksessä tällekin tempulle voi olla käyttöä.
Turun konservatorion Aura Mini Wind Band ja Varissuon iloiset puhaltajat yhdistävät voimansa valtakunnallisilla puhallinpäivillä kuultavassa Kaksin aina kaunihimpi -konsertissa.
Maalaaminen on tarkkaa työtä.
Eri harrastuslajien järjestäjiä etsitään toteuttamaan lasten ja nuorten toivomia harrastuksia. Kuvituskuva.
Sisu Ritvasen vahvuuksia vesipallossa ovat pelisilmä ja heittotaito. Olkapäävaivat ovat vesipalloilijoilla yleisiä ja niitä ehkäistään oikealla heittotekniikalla.
Suvi Riihiluoma näkee, että lintuharrastus on moderni neutraali harrastus. – Ei ole väliä kuka on, enemmän merkitystä on tekemisellä.
–  Vähän tämä on välinelaji, Jonas Masalin tunnustaa. Mies vakuuttaa, että mökkitikanheitossa ja dartsissa yhteistä on vain silmän ja käden yhteistyö.
Tänä vuonna tähtäin on asetuttu EM-kisoihin, jotka soudetaan heinäkuun lopussa Münchenissä. Toisaalta soutu on miehille ennen kaikkea tapa pysyä kunnossa ja vastapainoa työarjelle. Edessä Pekka Teittinen, Jorma Lehtelä, Jaakko Klang ja viimeisenä Arto Huhto.
Friisilän verstailla on järjestetty monenemoista toimintaa. Vuoden 2020 Raisio-päivänä paikallinen Matarat-ryhmä värjäsi siellä kankaita ja lankavyyhtejä.
Arkistokuvassa tankotanssia Studio Movella harrastava Iida Sulonen.
Aivan lattiaan asti magneetteja ei kannata laittaa, koska se vaikeuttaisi imurointia.
Lisää uutisia