Financial Times

Open AI -tekoäly-yrityksen kehittämä Chat GPT on vuorovaikutteinen tietolähde, joka käyttää suuria kielitietokantoja ja muotoilee niiden pohjalta vastauksia kysymyksiin.
Belgialaiset opiskelijat vaativat kiirellisiä toimia ilmastokriisin taltuttamiseksi vuonna 2019 Brysselissä.
Tiktokin nopea kasvu on innostanut kilpailijoita vastaiskuun. Kovassa kilpailussa Youtube yrittää kynsin hampain pitää kiinni sisällöntuottajistaan.
Turkulainen kääntäjä Leni Vapaavuori pyrkii siihen, että suomennettu juttu on yhtä laadukas kuin alkuperäiskielellä kirjoitettu.
Syyrian talous on romahduksen partaalla. Damaskoksessa on kärsitty energiapulan vuoksi myös pitkistä sähkökatkoista. Arkistokuvassa vuodelta 2019 on Bab Sharqi -katu Damaskoksessa.
Los Angelesia jo vuosikymmenien ajan piinannut kodittomuus ei jää huomaamatta keneltäkään. Viime vuosina kodittomien leirit ovat levinneet ympäri kaupunkia.
Lawrence Livermore National Laboratory -tutkimuslaitoksessa Kaliforniassa käytetään menetelmää, jossa maailman suurimmalla laserilla pommitetaan pientä vetyplasmaa sisältävää pellettiä. Tällä menetelmällä onnistuttiin saavuttamaan energian nettotuotanto ensimmäistä kertaa.
Syyrialaisparturi sai suun kautta annettavan kolerarokotteen pohjoislibanonilaisessa kylässä marraskuussa. Epidemia julistettiin alkaneeksi 6. lokakuuta.
Kuluttajien luottamus on kasvanut kolmen kuukauden takaisesta kaikkialla EU:ssa. Kuva marraskuun lopulta Dresdenin joulumarkkinoilta.
Moni kiinalainen toivoi, että maassa alkaisi viimein uusi aika ilman rajoituksia. Toisin kävi. Nainen käveli suljetun kaupan ohitse Pekingissä. Kauppoja ja muita palveluja on jälleen suljettu rajusti lisääntyneiden koronatapausten vuoksi.
Ocean Viking -aluksen pelastamat siirtolaiset saapuivat bussilla Ranskan Hyeresiin tilapäismajoitukseen. Alus oli merillä viikkoja kyydissään mereltä pelastettuja siirtolaisia.
Kapteeni Valentina Strutynska on yksi syyskuussa vapautetuista 215 vangista.
Kiinan presidentti Xi Jinping kiristää otettaan kansalaisista.
Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun on arveltu haluavan herättää pelkoa väitteillä siitä, että Ukraina suunnittelisi käyttävänsä "likaista pommia". Arkistokuvassa Shoigu on vierailulla Serbiassa vuonna 2020.
Sergei Surovikinin nimityksellä rauhoitellaan venäläisiä kovan linjan kannattajia, jotka ovat vaatineet Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvia iskuja. Surovikin (oik.) kuvattiin Moskovan voiton päivän paraatin harjoituksissa vuonna 2019.
Jos Venäjä käyttäisi ydinaseita, se herättäisi maailmanlaajuisen vastareaktion.
Kansalaiset kerääntyivät osoittamaan mieltään Iranin pääkaupunkiin Teheraniin vastustaakseen maan siveyspoliisin toimia. 22-vuotias Mahsa Amini kuoli pidätyksensä jälkeen 18. syyskuuta..
Riski saada pitkittynyt korona kasvoi tutkimuksen mukaan eniten sairaalahoitoa tarvinneiden koronapotilaiden kohdalla. Arkistokuva.
Venäläismiljardööri Mihail Fridman on kiistänyt tarjoutuneensa auttamaan Ukrainan jälleenrakennustoimia ja pyytäneensä Yhdysvaltoja auttamaan häntä pakotteiden kiertämisessä.
Vedenpinta laski ennätyksellisen matalalle muun muassa Jangtse-joessa, joka on Kiinan suurin joki ja tärkeä kauppareitti. Kuvassa Jangtsen ja sen sivujoen Jialingin yhtymäkohta Chongqingissa tiistaina 30. elokuuta.
Ensimmäisellä kaudellaan Donald Trump onnistui syöttämään kannattajilleen valheitaan totuutena.
Eiffel-tornin perinpohjaista kunnostusta joudutaan lykkäämään 2030-luvulle.
Tsai Ing-wenin kanssa työskennelleiden korkea-arvoisten virkamiesten mukaan hän haluaa välttää hätiköityjä päätöksiä ja konsultoi aina laajalti virkakuntaa ja tutkijoita kaikilla tärkeillä politiikan aloilla. Kuva vuodelta 2016, jolloin Tsai voitti Taiwanin presidentinvaalit.
Lisää uutisia