Etätyö

Verkkoyhteydet vaihtelevat juna- ja paikkakohtaisesti, osassa junaa yhteys voi toimia hienosti, kun toisessa kohtaa se pätkii. VR uudistaa parhaillaan kaukojunien sisäverkkoa, minkä toivotaan nopeuttavan ja tasalaatuistavan yhteyksiä.
Lähityössä työnantaja pystyy kontrolloimaan lounasravintolan avulla suoraan sitä, millaisen lounaan syömistä työnantaja tukee. Etätyössä tämä kontrolli on vähentynyt, kun etätyöläinen valitsee entistä useammin ravintolan itse kirjavasta joukosta.
Perinteinen suurvaltapolitiikka puskee esiin Venäjän hyökkäyssodan kylkiäisenä. Professori Sami Moision mukaan nyt mitataan pienten valtioiden itsemääräämisoikeuden todellinen perusta.
Virtuaalisen hoidon avulla on tarkotus tukea kotihoidon asiakkaiden itsenäistä selviytymistä.
Eläintenhoitaja Sini Kielo lähti etsimään kuvan kania Nummenmäeltä, sillä alueen asukkailta oli tullut Tesylle sitä koskevia yhteydenottoja. Kani oli ilmeisesti hylätty luontoon, sillä kukaan ei ole kaivannut sitä.
Yksityisyrittäjänä toimiva turkulainen Kimmo Kallioniemi hyödyntää purjehduskauden aikana venettään mahdollisimman paljon. Hän purjehtii aamuisin eri satamiin Turun saaristossa ja tekee siellä täyden etätyöpäivän.
Vaikka matkailu on elpymään päin, jäi turkulaisten majoitusliikkeiden täyttöaste helmikuussa 36 prosenttiin. – Viikonloput ovat olleet paikoitellen hotelleissa täysiä, Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja kertoo.
Kyberhyökkäyksiä voivat tehdä esimerkiksi rikolliset tai valtiot mutta myös yksittäiset henkilöt.
Puhelias Pentti.
Yhä vanhemmat ihmiset käyvät töissä. Työmarkkinaosapuolten vuodelle 2025 asettama tavoite täyttyi jo viime vuonna, kun suomalaiset siirtyivät eläkkeelle keskimäärin 62,4 vuotiaina.
Paikallaanolon määrään, tauotukseen ja liikuskelun lisäämiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota etätöissä, toteavat Riikka Ilmivalta (vas.) ja Kati Boijer-Spoof Heikinheimo. Avuksi voi olla pomodoro-tekniikka, jolla aikataulutetaan taukoja.
Etenkin sellaisissa perheissä, joissa äidit olivat jo ennen koronapandemiaa ottaneet enemmän vastuuta lastenhoidosta ja kotiasioista, saattoi korona-arjen taakka asettua raskaasti nimenomaan äitien harteille.
Henri Salokangas kävi tyttärensä Sofia Salokankaan kanssa tutustumassa Stockmannin jouluikkunaan. Salokangas sanoo käyttävänsä maskia aina, sekä sisällä että ulkona, mikäli etäisyyksiä ei pysty noudattamaan. Uudet etätyösuositukset saivat hänet pohtimaan tälle viikolle sovitun Helsingin työmatkan peruuttamista.
Etätyötä tehdään edelleen kodeissa, kahviloissa ja julkisissa tiloissa. Uudistuvassa työelämässä koronakaudella opittuja joustavia työtapoja on pidettävä matkassa mukana.
Turku Rock Academyn väki palasi päämajaansa jo viime viikolla. Torstaina Auran panimossa sijaitsevissa tiloissa mikkejä virittelivät työharjoittelija Pauli Lindfors (vas.) ja siviilipalvelustaan suorittava Joni Virtanen.
Sinikka Meriruoho halusi lisää viihtyisyyttä kotiinsa ja hankki helppohoitoisia perinnekasveja. Nyt olohuoneessa kukkii kliivia, ja ikkunan ääressä ovat iso jukkapalmu ja peikonlehti.
Lisää uutisia