Aura

Uusissa katoksissa lasi on korvattu läpinäkyvällä polykarbonaattilevyllä. Levy on lasia kestävämpää, eikä roskaa ympäristöä rikkoituessaan. Arkistokuva.
Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsbergin mukaan Varsinais-Suomessa suojelutilanne on valitettavan surkea ja metsät huonossa kunnossa.– Siksi tällainen lahjoitus on Luonnonperintösäätiölle ja sen kautta koko Suomen luonnolle kullanarvoinen, Forberg kertoo.
Neela Nurmisen pari vuotta sitten alkanut huonekasviharrastus on jo vallannut hänen huoneensa. Läksyt on nykyisin tehtävä muualla kuin kirjoituspöydällä, joka on täyttynyt kukkasista.
Pauliina Koski (vas.) ja Marika Myllykangas haluavat lakitoimistonsa näyttävän asialliselta mutta nuorekkaalta. Sosiaalinen media tuo yritykselle tärkeän väylän asiakkaiden tavoittamiseen ja matalan kynnyksen yhteydenotoille.
Aurassa toimivien yritysten mukaan Ysietien nykyiset tasoliittymät hidastavat kuljetuksia, kun rekat joutuvat odottelemaan kääntymisvuoroa. Projektipäällikkö Matti Kiljunen Ely-keskuksesta sanoo jonoja ja takkuisuutta olevan ruuhka-aikoihin.
24-vuotias Emma Mäkinen on iästään huolimatta kokenut kuski. Hän on kilpaillut Suomen radoilla karting-autoilla, V1600-luokassa ja myös kansallisessa kuorma-autoluokassa.
Salama halkaisi kuusen kahtia noin 10 metrin pituudelta Aurassa. Nyt paikalle keräännytään ihmettelmään tapahtunutta.
Opetushallituksessa epäillään, että osa Auran yhteiskoulun ja Loimaan Puistokadun koulun yhdeksäsluokkalaisista olisi merkitty virheellisesti eronneiksi.
Kaksivuotiasta Viljoa jäi kaipaamaan kaveri Urho. Suomenvuohet muuttivat Susanna Rantalan talliin nelikuisina. – Samana päivänä syntyneet vuohipojat ovat samalta kasvattajalta. Ne olivat aina yhdessä. Viljo oli se rohkeampi, sekin hankaloittaa Urhon sopeutumista, Rantala kertoo.
Onnettomuus sattui yöllä ysitiellä Auran kohdalla. Raivaustyöt sulkivat ajokaistan.
Mehujäätehtaan Nauvosta Paimioon miehensä kanssa siirtänyt Sanna Koponen-Yöntilä pyörittävät linjastoa toistaiseksi kahden hengen voimin. Puikkoihin hypättyään pariskunta on ehtinyt jo kasvattaa tuoteperhettä kahdella alkoholillisella paletalla.
Tilaan kuuluu Auran pappilan 1880 rakennettu päärakennus, piharakennus, autotalli, vanha vilja-aitta sekä 4,37 hehtaaria peltoa.  Kiinteistöä halkoo Aurajokeen laskeva Järvijoki.
Ysitielle on perustettu eduskuntaan yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena on levittää tietoa viiden maakunnan alueelle ulottuvasta tiestä ja sen merkityksestä alueilleen myös muille päättäjille.
Vapaaehtoistyöntekijä Tuula Elo (vas.) ja Piikkiön ruokajakelusta vastaava Riitta-Liisa Peltonen järjestelevät ruokakasseja adventtiseurakunnan kirkkosalissa viime lokakuussa. Viikoittaisiin jakoihin seurakunnan vapaaehtoiset hakevat ruokaa ympäri Piikkiötä ja Paimiota.
Auran Hypöistenkosken luontopolku vie suoraan lumiseen satumetsään. Luonto Plus tiimiä johtaa ohjelman luontoasiantuntija, Turun yliopiston  eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti ja perässä seuraa toimittaja Ann-Mari Rannikko.
Omakotitalo syttyi tuleen tuhoisin seurauksin Aurassa.
Lisää uutisia