Ahvenanmaa

Invasiivista monisukasmatoa tavattiin ensimmäisen kerran Itämerellä vuonna 2012.
Rosella on liikennöinyt Viking Linen laivastossa vuodesta 1980.
Viking Line hankki toisen ahvenanmaalaisvarustamon Eckerön osakkeita.
Karin Erlandssonin romaanin tarinoiden keskushenkilönä on nainen, hänen perheensä ja koti.
Sally Salminen on ahvenanmaalaisen kirjallisuuden klassikko, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti.
Viking Glory kulki keskiviikkona aikataulusta jäljessä teknisen vian vuoksi. Arkistokuva.
Meripelastuskeskuksella on ollut lämpimissä säissä useita pelastustehtäviä. Arkistokuva.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson siirsi Ahvenanmaan asioiden hoitamisvastuun tasa-arvoministeri Thomas Blomqvistin hoidettavaksi.
Alkuperäinen Non-Violence-teos sijaitsee YK:n päämajan edustalla New Yorkissa.
Ahvenanmaan juhlavuosi huipentuu tällä viikolla. Arkistokuva.
Ahvenanmaan maakuntahallinnon rakennuksia kuvattuna vuonna 2018.
Ahvenanmaalla on oma lippunsa ja itsehallintonsa, mutta saarimaakunnan ulkopolitiikasta ja puolustamisesta vastaa Suomi.
Ahvenanmaan yhteysalusten merimiehiä operoiva varustamo on lopettanut yhteistyön Merimies-Unionin kanssa, ja perustanut itse "ammattiyhdistyksen".
Lisää uutisia