Talous
Koronavirus pysäytti mökkikaupan – oma mökki voi tuntua houkuttelevammalta kuin aurinkorannat
Koronavirus iski mökkikaupan kannalta pahaan aikaan, sillä kevät on loma-asuntokaupalle kulta-aikaa. SKV Kiinteistönvälityksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa kertoo, että välittäjien katseet ovat jo vuoden toisessa mökkisesongissa eli syksyssä.