Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

60 vuotta huomenna: Urheilu vaihtui runonlausuntaan

TS/
TS/

Turun Sanomat, Tampere

Urheilua seuraava varttuneempi polvi muistaa hyvin Reijo Vähälän nimen. Hän oli se mies, joka korkeushypyssä oli huipputekijä aivan 1960-luvun lopulla. Kirkkain saavutus oli hopeasija EM-kisoissa vuonna 1969, tuloksella 217.

- Kaikki kolme kärjessä saavuttivat tuossa kilpailussa ihan saman tuloksen, muistelee Reijo Vähälä.

Reijo Vähälä, jos kuka, kuuluu maan hiljaisiin. Hän ei tee persoonastaan pienintäkään numeroa. Aika aikaansa kutakin. Kilpaurheilu muuttui jaloksi kuntourheiluksi.

Reijo Vähälä opiskeli atk:n salaisuuksia yliopistossa. Koko ala oli ihan uutta ja tuntematonta ja vasta tulossa merkittäväksi tekijäksi. Kohta valmistumisensa jälkeen Vähälä pääsi Aamulehteen. Reijo Vähälä on kuulunut lehtitalon tärkeisiin taustavaikuttajiin: tosin niihin, joiden nimi ei koskaan näy lehdessä.

- Atk teki tuloaan 1970-luvulla myös lehtitaloihin. Ensimmäisinä töinäni olin suunnittelemassa ja ottamassa käyttöön lehden uutta tilausjärjestelmää. Hyvä ja toimiva systeemi korvattiin nykymittapuun mukaan alkeellisilla työkaluilla rakennetuilla järjestelmillä.

Reijo Vähälä luonnehtii aikaa semmoiseksi, jossa työtunteja ei juuri laskettu ja työpaineet tunkeutuivat jopa uniin.

- Järjestelmävastuullisena olin jonkinlainen asiantuntija mikä merkitsi muun muassa sitä, että jokainen lähestyvä ihminen oli lähestyvä ongelma, joka toisi mahdollisesti uuden ongelman ratkaistavakseni!

Atk merkitsi huomattavia kustannussäästöjä. Päällekkäiset lehtijakelut purettiin ja paikkakunnalle luotiin yhden organisaation hoitama yhteisjakelu. Esimerkiksi Tampereella kävi parhaimmillaan yhden luukun takana neljä eri lehdenjakajaa.

- Yhteishankkeiden onnistuminen vaati tuolloin paljon matkustamista, koska asiantuntijat asuivat eri puolilla maata.

Pitkät automatkat tuntuivat turhauttivalta, kunnes Reijo Vähälä löysi matkaseurakseen runot ja niiden opettelun.

- Aluksi opettelin runoja nimenomaan automatkoilla, myöhemmin kävellessä tai kun hyvältä tuntui. Tänään runot merkitsevät Reijo Vähälälle toista minää. Ne antavat sisältöä ja uutta suuntaa elämään.

Kun tietokoordinaattori sulkee työpaikkansa oven, hän muuttuu runojen esittäjäksi. Kuulijajoukolle jaetaan sadan runon lista ja siitä hän ottaa yleisön toivoman mielirunon. Kirjoittajien lista on pitkä: Asunta, Harjajärvi, Hellaakoski, Juvonen, Jylhä, Kailas, Kivi, Leino...

- Ehkä itse pidän eniten Hellaakoskesta.

Reijo Vähälä myöntää, että hän on aina halunnut pysytellä erilaisissa yhteisöissä tarkkailijana - useimmiten takarivissä olivatpa kyseessä sitten urheilijat, atk-gurut, jakelun tai markkinoinnin tiimi.

- Nykyisin juhlahetkiini kuuluu, kun edessäni on voimistelusalillinen koululapsia tai veteraaneja kuulolaitteineen.

Merkkipäivänään Vähälä on matkoilla. Mahdolliset muistamiset: Pietarin katulapsityö (Nordea 114730-221008 ja Yhteisvastuukeräys (TSOP, Aitolahden konttori, 573011-41714, viitenumero 13).

SEPPO SAARI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.