"Kuin olisi mestauslavalle mennyt"

TS/Heikki Ala-Nissilä<br />Kustantaja Arto Pietilä (keskellä) toimitti Ihantalan veteraanien muistot kirjaksi. Pekka Kopu (vas.), Pentti Ala-Nissilä, Oiva Mäkinen ja Veikko Kotiranta olivat pysäyttämässä vihollisen suurhyökkäystä yli 60 vuotta sitten.
TS/Heikki Ala-Nissilä
Kustantaja Arto Pietilä (keskellä) toimitti Ihantalan veteraanien muistot kirjaksi. Pekka Kopu (vas.), Pentti Ala-Nissilä, Oiva Mäkinen ja Veikko Kotiranta olivat pysäyttämässä vihollisen suurhyökkäystä yli 60 vuotta sitten.

HEIKKI ALA-NISSILÄ

- Muistan aina heinäkuun 2. päivän 1944. Jouduimme vastahyökkäykseen Ihantalassa. Sinne meno tuntui kuin olisi mestauslavalle mennyt. Tykistö- ja kranaattikeskitykset olivat hirvittävät. Taivas pimeni pölystä ja savusta, sankka metsä kaatui viimeistä puuta myöten, muistelee nimetön 6. Divisioonan veteraani loimaalaisen Arto Pietilän toimittamassa kirjassa "Puna-armeijaa pysäyttämään, Koukkamiehet kuoleman lohkolle, Ihantala 1944".

Kirja kertoo Loimaan seudun miehistä koostuneen JR 35:n matkasta Maaselästä Karjalan kannakselle, jossa vihollinen aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944. Kirja perustuu sotapäiväkirjoihin sekä rykmentissä komppanianpäällikkönä palvelleen Onni Rantalan muistelmiin ja tutkimuksiin.

Rykmentti saapui Ihantalaan heinäkuun alussa vaiheittain. Alastarolainen Oiva Mäkinen muistaa tulon hyvin.

- Etulinja oli jo tyhjä suomalaisista, kun tulimme. Yksi vihollisen konekivääri siellä oli, mutta se karkotettiin, Mäkinen muisteli.

Vihollinen yritti heti läpimurtoa, mutta se torjuttiin. Suomalainen tykistö ja saksalainen lento-osasto löivät sen joukot tehokkaasti hajalle jo ryhmitysvaiheessa.

Mäkinen ja loimaalainen Ihantalan veteraani Pekka Kopu hankkivat uutuuskirjan itselleen jo muutamaa hetkeä ennen sen julkistamista. He eivät olleet ehtineet siihen vielä syvällisemmin perehtyä, mutta pitivät sen kirjoittamista tarpeellisena.

- Nyt alkaa olla viimeiset hetket saada muistot talteen, sillä veteraanijoukko harventuu nopeasti. Meidän rykmenttimme osuus on sotahistorioissa jäänyt aika vähälle, vaikka sillä oli ratkaiseva osa torjuntavoitossa, veteraanit sanoivat.

JR 35 heitettiin tukkimaan rintamaan syntynyttä aukkoa, josta vihollinen päävoimillaan yritti läpimurtoa. Rykmentti yhdessä samalla seudulla taistelleiden Lapin Jänkäjääkäreiden eli JR 12:n ja Erillinen Pataljoona 16:n kanssa täytti tehtävänsä, vaikka se kävi raskaaksi.

Ihantalassa rykmentistä kaatui 112 miestä sekä haavoittui ja katosi 595 miestä.

Veteraanien mielestä on tärkeätä, että nuoret saavat luettavakseen todenmukaisen kirjan ja näkevät, millaista oli, kun maan kohtalosta taisteltiin.

Yksittäisistä sotureista ovat panoksensa muistellen antaneet Paavo Kairinen, Mauno Keskinen, Paavo Grön, Eino Poso ja Pentti Ala-Nissilä, joka kertoo Ihantalan Pyöräkankaalla alkaneesta sotavankeudestaan. Useat veteraanit ja heidän omaisensa ovat luovuttaneet kirjaan aineistoa, kuten valokuvia.

Arto Pietilän omistama Kustannus HD on julkaissut jo kolme JR 35:n sotatiehen liittyvää kirjaa. Aineistoa on vielä neljännenkin tekemiseen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.