Ulkomaat

YK ei aio vetää joukkojaan Syyriasta

Ulkomaat | STT 20.6.2012 03:19

YK ei aio vetää sotilastarkkailijoitaan Syyriasta maan levottomuuksien vuoksi, kertoo YK:n rauhanturvatoiminnan johtaja Herve Ladsous uutistoimisto AFP:lle. Sotilastarkkailijoiden työ on ollut keskeytyksissä lauantaista lähtien.

Diplomaattilähteiden mukaan rauhanturvaoperaation johtaja Robert Mood pitää epätodennäköisenä, että sotilastarkkailijat voisivat laajamittaisesti jatkaa työtään ennen kuin tilanne Syyriassa rauhoittuu. Mood ilmaisi kantansa YK:n turvallisuusneuvoston suljetussa kokouksessa eilen.

Lähteiden mukaan Mood korosti, että aseistamattomat sotilastarkkailijat joutuvat Syyriassa kohtaamaan suuria vaaroja. Esimerkiksi viimeisten kahdeksan päivän aikana yhdeksää YK:n ajoneuvoa on tulitettu.

Diplomaattilähteet raportoivat Moodin kuitenkin sanoneen, että YK:lla on moraalinen velvollisuus pysyä Syyriassa.

TSTV - uusimmat

Copyright © 2000-2013 Turun Sanomat

Vastaava päätoimittaja: Kari Vainio; ISSN: 0356-133X