Lauantai 5.9.2015Roni, Mainio
Somalipojat hakevat vettä lammikosta pakolaisleirillä Keniassa 16. lokakuuta 2011. Lehtikuva/ TONY KARUMBA.

Yhä useampi joutuu jättämään kotinsa

Joka minuutti kahdeksan ihmistä jättää kaiken taakseen ja pakenee sotaa tai vainoa. Tulevaisuudesta ei ole tietoa, mutta silti on lähdettävä. Jäädäkään ei voi. Viime vuonna pakolaisten määrä kohosi 2000-luvun ennätykseen, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Järjestön mukaan pakolaisia oli 800 000. Määrää kasvattivat Norsunluurannikon, Libyan, Somalian ja Sudanin kriisit. Lisäksi noin 3,5 miljoonaa muutti kotimaassaan löytääkseen turvapaikan.

– Onneksi kansainvälinen järjestelmä näiden ihmisten suojelemiseksi toimii. Nyt sitä testataan, sanoo UNHCR:n johtaja Antonio Guterres.

Keskiviikkona vietettävä maailman pakolaispäivä muistuttaa kotinsa jättämään joutuneiden hädästä.

Viime vuonna asuinsijoiltaan pois pakotettuja oli kaiken kaikkiaan 42,5 miljoonaa ympäri maailman. Heistä yli 15 miljoonaa oli pakolaisia ja 26,5 miljoonaa maan sisäisiä pakolaisia. Turvapaikanhakijoita oli liki 900 000.

Suurin osa maailman pakolaisista on kotoisin Afganistanista. He päätyvät useimmiten naapurimaihin Pakistaniin tai Iraniin. Pakistanissa onkin eniten pakolaisia maailmassa, noin 1,7 miljoonaa.

Pakistanin ja Iranin lisäksi pakolaisia on paljon Afrikassa, erityisesti Keniassa ja Tshadissa.

Monelle kotinsa jättäneelle pakolaisuus tarkoittaa useita leirissä vietettyjä vuosia. YK:n mukaan kolmella neljästä pakolaisuus kestää yli viisi vuotta.

Maailman suurin pakolaisleiri löytyy Itä-Keniasta: Dadaabin leirissä asuu yli 460 000 somalialaista.

Leiri perustettiin vuonna 1992 lähelle Somalian rajaa sisällissotaa pakenevia somalialaisia varten. Kriisin kroonistuttua väliaikaiseksi tarkoitettu leiri on kasvanut Kenian kolmanneksi suurimmaksi asuinkeskittymäksi. Viime vuoden nälänhätä kasvatti asukasmäärää entisestään.

– Osa ihmisistä on ollut täällä leirin perustamisesta lähtien eli 20 vuoden ajan. He eivät ole koskaan poistuneet Dadaabista, kertoo 5-vuotiaana leiriin saapunut Bare Osman Abdi.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.