Maanantai 29.8.2016Iines, Iina, Inari

Sukarin keskus jumiutui taas

Toivo Sukari joutuu etsimään Maskun kauppakeskushankkeelle jälleen uuden veturiyrityksen, kun Pick n Pay vetäytyi hankkeesta. Neste rakentaa alueelle ison liikennemyymälän.

Uusien tiejärjestelyjen myötä autot suhahtavat nykyään ohi Maskun vanhan kauppakeskuksen. TS/Marttiina Sairanen

Maskuun suunnitellun uuden liikekeskuksen rakentaminen viivästyy ja mutkistuu. Kauppapaikasta on tulossa myös selvästi suunniteltua pienempi.

Hankkeen vetäjä vahvistaa, että neuvottelut keskuksen veturiyritykseksi kaavaillun Pick n Pay -päivittäistavarakaupan kanssa ovat kariutuneet.

Tärkein näkemysero liittyi kauppakeskuksen kokoon. Pick n Pay olisi ollut valmis tulemaan kolmen hehtaarin kokoiseen kauppakeskukseen. Sukari kertoo, että tällä hetkellä realistiselta näyttäisi selvästi pienemmän eli noin kahden hehtaarin kokoisen kauppakeskuksen rakentaminen.

Sukarin mukaan uusi kauppakeskus on kohtalon kysymys Maskun palveluille. Vanha kauppakeskus on kuihtumassa uuden tielinjauksen seurauksena, ja myös Maskun keskusta kituu.

– Maskun kehittämisen kannalta kaikki palvelut pitäisi tuoda uuteen kauppakeskukseen, muuten menee tyhjäksi koko Masku, Sukari sanoo.

Kauppojen lisäksi Sukari havittelee kauppakeskuksen alueelle niin yksityisiä kuin kunnan palveluita. Lisäksi alueelle voisi rakentaa suunniteltua enemmän asuntoja. Sukarilla on itsellään alueella valmiina kaksi kerrostalotonttia.

Sukari uskoo yhä lujasti, että kauppakeskuksen rakennustyöt pääsevät ensi vuonna käyntiin.

Myönteistäkin kehitystä alueella on tapahtunut. Sukari on myynyt alueelta tontin Nesteelle, joka rakentaa moottoritien varteen ison liikennemyymälän.

Johtaja Nesteeltä kertoo, että paikalle tulee täyden palvelun huoltoasema. Bensapumppujen lisäksi liikenneasemalle tulee kauppa sekä kahvila-ravintola.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Täyden palvelun huoltoasema???
Tuleeko Nesteelle myös autojen huoltopiste, jolloin vasta liikenneasemasta voitaisiin puhua täyden palvelun huoltoasemana... pelkkä kahvi ja kauppa ei tuohon nimikkeeseen riitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oma etu ojassa
kun ei pystykään tekemän sitä 3 hehtaarin kaupakeskusta eikä Maskun kuntakaan ole vakmis tukemaan edes tuomala kunnan palvelut kaikki keskukseen. Joka tosin on turhaa kunnallahan on hyvät tilat jotka riitää varmasti riitävän pitkälle.
Ja kunnankin pitäisi kunnatoimistosta henkilökuntaa pystyä vähentämään jo kustanus syistä ja lisäksi siellä kyllä on tarpeetontakin väkeä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maskun kunnan
pakkoneuvottelut Raision kaupungin kanssa alkavat lähiaikoina ja liitoksen jälkeen uuden kaupungin nimeksi tulee Turku. Liitoksen jälkeen kaikki rakennushankkeet laitetaan ikiroutaiseen maahan ja entisestä Maskusta tulee Turun nukkumalähiö jonka liikekeskuksena toimii Mylly. Pallopeli golf esti terveenjärjen käytön Maskun tie ja liikekeskuksen suunnittelussa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maskun kunnan
Masku ja Raisio ovat jo periaatteessa Turkua. Raisio varsinkin. Ilman Turkua mitään myllyä ei Raisiossa olisi tai tätäkään kauppakeskusta Maskuun suuniteltaisi. Turun huono jama on kaikille ympärillä oleville huonoa myös.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Menneen maailman liikemies?
Portugalista käsin on vissiin vähän vaikea hoitaa kotimaan bisneksiä. Jotkut eivät vain osaa lopettaa ajoissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mahtaako tulla
Topin viimeaikaiset rakennussuunnitelmat ovat kaikki yksi toisensa jälkeen kariutuneet.eiköhän haudata tämäkin.maksetaan ne saneerausvelat ensin pois kunniallisesti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Täyden palvelun
"Johtaja Sam Holmberg Nesteeltä kertoo, että paikalle tulee täyden palvelun huoltoasema."

Mainospuhetta, ei autoilun kannalta tärkeitä tuolla voi huollattaa. Eikä se tuottaisikaan yhtä paljon kuin nakkisämpylien myynti.