Maanantai 29.8.2016Iines, Iina, Inari

Syvälahti sai toteutusluvan

Turun valtuusto hyväksyi maanantaina sen, että Hirvensalon Syvälahteen voi rakentaa 29,13 miljoonaa euroa maksavan monitoimitalon.

Havainnekuva Syvälahden koulusta vuodelta 2014 .  Kuva/Verstas Arkkitehdit Oy
Havainnekuva Syvälahden koulusta vuodelta 2014 . Kuva/Verstas Arkkitehdit Oy
Jari Heino

Jo vuosikausia suunniteltu Hirvensalon monitoimitalo sai vauhtia maanantaina, kun valtuusto päätti siirtymisestä toteutusvaiheeseen. Rakentamisen on määrä alkaa jo tänä keväänä, ja komeus avaisi ovensa keväällä 2018.

Syvälahteen rakennetaan 800 oppilaan yhtenäiskoulu, 140-paikkainen päiväkoti sekä kirjasto, nuorisotila, neuvola, kouluterveydenhuollon tila ja valmistuskeittiö.

Kaikki toiminnot sijoitetaan yhden kattopinnan alle. Seinämateriaalina on punatiili. Vielä muutama vuosi sitten esillä oli kaarevanmuotoinen rakennus, mutta säästöpäätösten jälkeen julkisivua on muutettu kulmikkaammaksi.

Rakennukseen tulee kaksi kerrosta. Koulusta ei tule perinteistä pitkien käytävien ja luokkahuoneiden kokonaisuutta. Sen sijaan on määrä toteuttaa eräänlaisia luokkahuoneiden ”kortteleita”, joissa opetusta voidaan antaa yli aine- ja luokkarajojen.

Viime viikkoina keskustelua on herättänyt ennen muuta monitoimitalon hinta. Kaikkien kiemuroiden jälkeen katoksi on nyt laitettu 29,13 miljoonaa euroa. Summa sisältää viiden prosentin eli 1,39 miljoonan euron ylitysvarauksen, jonka mahdollinen käyttö vaatii vielä kaupunginhallituksen hyväksynnän.

Rakennuttaja on kaupungin omistama Kiinteistö Oy Turun Syvälahden koulu. Kattohinta tarkoittaa käytännössä sitä, että emokaupunki Turku myöntää tytäryhtiölleen omavelkaisen takauksen enintään 29,13 miljoonan lainoille. Takauksille ei vaadita takausprovisiota eikä edellytetä vastavakuutta.

Kaupunginhallitus asetti vielä lokakuussa 2014 katoksi 25,779 miljoonaa euroa. Tuo summa on sittemmin osoittautunut liian optimistiseksi. Nyt on selvinnyt, että siinä ei ollut riittävästi huomioitu vuonna 2011 hyväksytyn hankesuunnitelma jälkeistä kustannustason nousua.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Manni (kok) piti hinnannousua erittäin valitettavana mutta muistutti, että pahimpiin arvioihin nähden on kyetty miljoonien säästöihin.

– Toivottavasti jatkotyössä hintaa pystytään laskemaan. Ratkaisun siirtäminen ei kuitenkaan ole enää järkevää, hän sanoi.

Maija Perho (kok) kehui, että asiassa otetun aikalisän aikana suunnitelma on parantunut. Kun neliöitä on karsittu, tilankäyttöä on jouduttu ideoimaan uudelleen.

Pirjo Rinne (vas) arvosteli, että Syvälahden ja kaupunginteatterin tapauksessa ns. allianssi-malli eli rakennuttajan, suunnittelijan ja urakoitsijan yhteistyö ei laske hintoja samalla tavalla kuin esimerkiksi Tampereella.

– Meillä on rakennusliikkeiltä valtava korruptio ja painostus päättäjiä kohtaan, hän väitti.

Jarmo Laivoranta (kesk) korosti hankintojen läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, jotta turhat uskomukset jäisivät pois.

Mikael Miikkolakin (ps) piti käsittämättömänä, että Turussa allianssi-malli nostaa hintoja.

– Tätä asiaa ei voi kuitenkaan palauttaa uuteen valmisteluun, koska lapset kärsisivät, hän sanoi.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Liikeenteestä huolta
Laitanpa tännekin kommentin. Koulu yms. kaikin puolin OK ja varmasti tarpeellinen, mutta suunnittelussa ollaan täysin unohdettu ns. "K-kaupan" risteys. Se ei pysty tästä liikennemäärästä selviytymään. Kun etelästä tuodaan lapsia kouluun, menee risteys tukkoon varmasti pitkälle, ja vuorostaan kun tullaan yrittämään taas Vanhalta Kakskerrantieltä takaisin Kakskerrantielle, niin valot ei vain tule vetämään. Liikenneympyrä lienee tähänkin risteykseen ainoa toimiva ratkaisu. Nyt tämän vielä ehtii korjaamaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.