Sunnuntai 24.7.2016Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Sairaanhoitopiiriltä 2,6 miljoonaa tutkimukseen

Laboratoriomestari Turun yliopiston koe-eläinkeskuksesta pitelee hiirtä, jota on käytetty koe-eläimenä Alzheimer-tutkimuksissa. Osa koehiiristä kantaa Alzheimer-geeniä. TS/Mikael Rydenfelt
Laboratoriomestari Turun yliopiston koe-eläinkeskuksesta pitelee hiirtä, jota on käytetty koe-eläimenä Alzheimer-tutkimuksissa. Osa koehiiristä kantaa Alzheimer-geeniä. TS/Mikael Rydenfelt

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri jakaa tutkimukseen tänä vuonna reilut 2,6 miljoonaa euroa. Ensimmäisessä vaiheessa apurahoja jaettiin noin kaksi miljoonaa euroa. Loppusumma jää myöhemmin jaettavaksi.

Tukea sai 180 tutkimushanketta tai tutkijaa.

Hankkeissa tutkitaan muun muassa alzheimerin taudin varhaista havaitsemista, sydän- ja verisuonitautien syntymekanismeja, diagnostiikkaa ja hoitoa sekä lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen aiheuttamia aineenvaihdunnan häiriöitä.

– Tyks on yliopistosairaala, jonka tehtäviin kuuluu myös tieteellisen tutkimuksen tekeminen. Terveydenhuollon arjessa tehtävän tutkimuksen rahoittaminen on tärkeää, jotta sairauksien ehkäisy, diagnostiikka ja hoito voitaisiin perustaa tutkitulle tiedolle, tutkimusylilääkäri Päivi Rautava kertoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

– Nyt tehdyillä rahoituspäätöksillä luodaan mahdollisuuksia tehdä tutkimustyötä osin vapaana kliinisestä työstä, palkata hankkeisiin tutkijoita ja maksaa esimerkiksi laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia. Konsortiorahoituksella tuetaan pitkäjänteisemmin laajempia tutkimushankkeita.

Sairaanhoitopiirin mukaan rahoitus on supistunut huomattavasti aiemmasta tasosta. Viime vuonna apurahoina jaettiin 3,6 miljoonaa. Silloin tukea sai 237 tutkimushanketta tai tutkijaa.

Sairaanhoitopiirin joulukuussa tekemän jakopäätöksen jälkeen eduskunta myönsi kolme miljoonaa euroa kaavailtua enemmän tutkimuksen hankerahoitukseen. Tyksin osuus lisärahoituksesta on noin 525 000 euroa, jonka jaosta päätetään myöhemmin.

– On erittäin huolestuttavaa, että valtion tutkimusrahoitus on supistunut viime vuosina koko ajan, vaikka tutkimusaktiviteettimme on erittäin hyvä. Viime vuodesta käytettävissä oleva summa laski alkukaavailujen mukaan yli miljoonalla eurolla. Lopulta lasku oli onneksi vain noin puoli miljoonaa, Rautava sanoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

TS

Suurimmat tukea saaneet tutkimushankkeet

Jatkorahoitusta saaneet konsortiohankkeet:

Vakavien mielenterveyshäiriöiden etiologia ja hoito (VAMI) -tutkimusohjelma. Professori Jarmo Hietala, psykiatria, 66 200 euroa.

Turun verenpainekeskus. Vastuualuejohtaja, sisätautien erikoislääkäri Ilkka Kantola, 43 000 euroa.

Xenon-anestesiakaasun aivoja suojaava vaikutus sydäntapahtuman tai aivovamman jälkeen. Anestesiologian erikoislääkäri, LT Timo Laitio, TOTEK-yksikkö, 65 800 euroa.

Kliininen tutkimus:

Uudet MRI-tekniikat eturauhassyövän tunnistamiseen ja luokitteluun: kehittämis- ja validaatiotutkimus. Ylilääkäri Hannu Aronen, Varsinais-Suomen kuvantamiskeskus, 20 000 euroa.

Varhainen probioottihoito – ratkaisu lapsuusiän allergioihin ja lihavuuteen. Lastentautiopin professori Erika Isolauri, 29 160 euroa.

Sepelvaltimotaudin uudet tutkimusmenetelmät. Professori, johtaja Juhani Knuuti, PET-keskus, 24 650 euroa.

Ihosyövän kasvun ja leviämisen mekanismit. Ihotautiopin professori Veli-Matti Kähäri, 23 000 euroa

STRIP-projektin 25-vuotisseurantatutkimus. Ylilääkäri, lääketieteellisen ravitsemusopin professori Harri Niinikoski, 29 160 euroa.

Lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen aiheuttamat aineenvaihdunnan häiriöt ihmisen elimistössä tutkittuna uusia kuvantamis- ja laboratoriomenetelmiä apuna käyttäen. Professori, ylilääkäri Pirjo Nuutila, PET-keskus, 24 650 euroa.

Kardiovaskulaarisairauksien riski lapsuudesta aikuisuuteen. Akatemiaprofessori Olli Raitakari, Sydäntutkimuskeskus, 25 500 euroa.

Alzheimerin taudin varhainen havaitseminen. Professori, neurologian erikoislääkäri Juha Rinne, PET-keskus, 32 400 euroa.

Sydän- ja verisuoni- ja aineenvaihduntasairauksiin liittyvän tulehduksen molekyylikuvantaminen. Professori Anne Roivainen, PET-keskus, 20 000 euroa.

Aivojen kehitys äidin raskaudenaikaiselle stressille altistuneilla lapsilla – pitkittäinen magneetti- ja diffuusiotensiokuvantamistutkimus aivojen varhaisesta kasvusta, rakenteista ja yhteyksistä. LT Noora Scheinin, psykiatria, 25 500 euroa.

Pre- ja perinataalisten riskitekijöiden vaikutus psyykkisten häiriöiden ja oirekokonaisuuksien kehitykseen. Lastenpsykiatrian ylilääkäri, professori Andre Sourander, 35 000 euroa.

LMNA-mutaatioihin liittyvän laajentavan kardiomyopatian patofysiologia. LT Pekka Taimen, patologia, 21 250 euroa.

Tapaturmaisten aivovammojen biomarkkeritutkimus. Dosentti Olli Tenovuo, Neurotoimialue, 34 000 euroa.

Hampaan proteinaasien esto hammassairauksien ehkäisyssä. Dosentti Arzu Tezvergil Mutluay, 32 400 euroa.

Lapsuusajan lihavuutta ennustavat aivojen rakenteen ja toiminnan piirteet. LT Jetro Tuulari, psykiatria, 20 000 euroa.

Distaaliset ja muut vakuolaariset lihastaudit. Professori Bjarne Udd, Vaasan keskussairaala, 32 400 euroa.

Ruskean rasvan toiminnan merkitys sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kehittymisessä. Akatemiatutkija, dosentti Kirsi Virtanen, PET-keskus, 32 400 euroa

Synnynnäinen immuniteetti tyypin 1 diabeteksessa. Erikoistutkija Mari Vähä-Mäkilä, lasten ja nuorten sairaanhoito, 22 000 euroa.

Palvelujärjestelmä- ja vaikuttavuustutkimus:

Eteisvärinä ja sydäntoimenpiteiden onnistuminen ja komplikaatiot. Professori, toimialuejohtaja Juhani Airaksinen, Sydänkeskus, 35 000 euroa.

Terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittäminen potilastietojärjestelmän rekisterien tietovarantoa hyödyntämällä. Professori, tutkimusylilääkäri Päivi Rautava, kansanterveystiede, 21 870 euroa.

Aggressiivisen potilaan hallintaan kehitettävän käyttäjälähtöisen intervention vaikuttavuuden arviointi. Hoitotieteen professori Maritta Välimäki, 22 000 euroa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

oikolukua
Hyvin on copy-pastettu tuon tiedotteesta kopioidun uutisen perään vielä tiedote kokonaisuudessaan, vaikka on välissä se TS merkattuna, että juttu loppuisi siihen. No ei lopu. Tunarit. Taas.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: oikolukua
Voi vitsit että ottaa päästä tuollaiset ainaiset valittajat!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toivottavasti ovat tyytyväisiä
Tutkimus on vuosien työtä ja ehkä lahjalas tutkija nyt saa työtä pysyä Suomessa.

Ja motivaatiota yksinäiseen työhön joiden tulokset kestävät vuosia epäonnistumisista huolimatta.

Kiitos lahjoittajalle ja lahjoittajille!