Tiistai 30.8.2016Eemil, Eemeli

Independent-lehti ilmestyi viimeisen kerran paperilla

Brittilehti Independent ilmestyy jatkossa vain verkossa. AFP/Adrian Dennis
Brittilehti Independent ilmestyy jatkossa vain verkossa. AFP/Adrian Dennis

Brittiläinen sanomalehti The Independent on tänään ilmestynyt viimeisen kerran painettuna versiona. Vuonna 1986 perustettu lehti siirtyy jatkossa kokonaan verkkoon.

Independentillä oli parhaimmillaan yli 420 000 kappaleen levikki, mutta nykyään painetun version levikki on enää 40 000. Verkkolehdellä on ollut noin 70 miljoonaa kävijää kuukaudessa.

Lehden omistaja, venäläissyntyinen Evgeni Lebedev ilmoitti paperiversion lakkauttamisesta helmikuussa. Independent on muiden sanomalehtien tavoin menettänyt suuren osan mainostuloistaan Facebookin ja Googlen kaltaisille verkkoyhtiöille.

Lehti tuli tunnetuksi kampanjoivasta journalismista, värikkäistä etusivuista ja valokuvien suuresta merkityksestä. Poliittisesti lehti asemoitui Guardianin tavoin vasemmalle ja kampanjoi voimallisesti vastustaakseen Britannian osallistumista toiseen Irakin sotaan vuonna 2003.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.