Sunnuntai 24.7.2016Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Veho vähentää maahantuonnista ja varaosista

Veho Autotalot aloitti yt-neuvottelut.  TS\Tara Jaakkola
Veho Autotalot aloitti yt-neuvottelut. TS\Tara Jaakkola

Henkilöautoja ja hyötyajoneuvoja maahantuova Veho aloittaa yt-neuvottelut henkilökunnan vähentämiseksi. Yhtiön mukaan neuvottelut koskevat noin sataa työntekijää ja irtisanominen uhkaa 25 työntekijää.

Vehon henkilöstöjohtajan Juha Poikajärven mukaan neuvottelut koskevat ainoastaan pääkaupunkiseudulla olevia toimintoja.

– Neuvottelut eivät koske Raisiota eivätkä yleensäkään autoliikkeitä. Kyseessä on henkilöautojen maahantuonti ja erilaiset tuoteryhmän sen sisällä sekä varaosatoiminta. Kaikki keinot käydään läpi vähennysten pitämisessä mahdollisimman pieninä, Poikajärvi kertoo.

Alunperin Mercedes-Benzin maahantuontiin ja myyntiin keskittyneen yhtiön myyntivalikoimaan on varsinkin 2000-luvulla tullut yrityskauppojen myötä myös muita merkkejä. Veho myy nykyään Mercedeksen lisäksi myös Citroënia sekä Hondaa. Muita merkkejä ovat Smart, Ford ja Skoda.

Aminoffin suvun omistamalla yrityksellä on toimintaa myös Ruotsissa ja Baltian maissa. Noin miljardin euron liikevaihtoa tekevässä konsernissa on noin 2 000 työntekijää.

TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Olis voinu Raisiosta vähentää.
Siellä saatuun valohoitohuoltoon riittää kyllä pelkät loisteputket.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.