Perjantai 30.9.2016Sorja, Sirja, Siru

Iranin pakotteiden purkaminen avaa markkinat

Iranin talouspakotteiden purku on jo ennen toteutumistaan ollut osasyynä raakaöljyn hinnan viime aikojen romahdukseen, koska maan tuotanto tulee jo ennestään ylitarjonnan kyllästämille markkinoille.

Mutta vaikka öljymarkkinoilla kuohuu, on Iranin talouden avautumisella muitakin seurauksia. Avautumassa ovat yli 80 miljoonan kuluttajan markkina maassa, jossa on valtavat tarpeet uusiin investointeihin.

Iranin ydinohjelman vastaiset talouspakotteet ovat olleet voimassa vuodesta 2007 ja sinä aikana korjausvelkaa on päässyt syntymään runsaasti.

– Me tarvitsemme oikeastaan kaikkea; satoja lentokoneita, uusia satamia, koko infrastruktuurin uudistamista, kuvaili ekonomisti Saeed Laylaz New York Timesille.

Kauppavaltuuskunnat ovatkin vierailleet ahkerasti Iranissa tunnustelemassa vientimahdollisuuksia. Suomikin pyrkii apajille. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) johti joulukuussa suurta yritysvaltuuskuntaa.

Vierailuvaihto jatkuu edelleen vilkkaana. Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier suunnittelee maahan jo toista vierailuaan. Ensi viikolla Teheraniin saapuu Kiinan presidentti Xi Jinping. Presidentti Hassan Rouhani on taas Xin vierailun jälkeen lähdössä Ranskaan ja Italiaan.

Odotus on, että markkinoille pääsevät ensi vaiheessa lähinnä eurooppalaiset ja aasialaiset toimijat. Yhdysvalloilla on vanhastaan omia pakotteita Irania vastaan ja niiden nopea purkaminen on republikaanien hallitsemassa kongressissa epätodennäköistä. Yhdysvaltojen tulevat suhteet Iraniin määräytyvät pitkälti sen perusteella, kuka on seuraava presidentti.

TS-STT

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksei Niinistö mene Iraniin?
Tuonne kannattaisi Suomestakin lähettää ihan presidentin johtama valtuuskunta, niin saataisiin vientimarkkinat kunnolla auki ja lisää työpaikkoja Suomeen.

Mutta valitettavasti Niinistö ravaa vain Kremlissä kumartelemassa, muihin matkoihin ei aika eikä energia riitä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.