Nissan myönsi väärennykset –  tietoja autojen pakokaasupäästöistä on muuteltu

Yhtiö ei ole kertonut, montaako autoa väärennykset ovat koskeneet.

Japanilainen autonvalmistaja Nissan kertoi tänään, että tietoja sen autojen polttoaineenkulutuksesta ja pakokaasupäästöistä on väärennetty.

Pakokaasu- ja kulutuskokeita oli yhtiön mukaan tehty normeista poikkeavassa testiympäristössä ja tarkastusraportit oli kirjoitettu muuteltujen mittaustulosten pohjalta.

Yritys ei kertonut, montaako autoa väärennykset ovat koskeneet, mutta se vakuutti tutkivansa asian pohjamutia myöten.

Kannanotossaan yhtiö kertoi, että sen tekemän uusintatarkastuksen perusteella kaikki yhtiön autot GT-R-urheiluautoa lukuun ottamatta täyttivät Japanin turvallisuusstandardit.

– Nissan on myös varmistanut, että kaikki testatut mallit kuluttavat polttoainetta yhtä paljon kuin on ilmoitettu, eli kulutuslukemissa ei ole virhettä, yhtiö kirjoitti tiedotteessa.

Nissanin osakkeiden arvo putosi 4,56 prosenttia heti sen jälkeen, kun Nissan oli ilmoittanut aikovansa ottaa kantaa uutisiin tulosten väärentämisestä. Kannanotto julkaistiin vasta pörssin sulkeuduttua.

Väärennysskandaali on toinen vakava isku Nissanille vuoden sisään. Viime vuoden lokakuussa yhtiön piti vetää markkinoilta 1,2 miljoonaa autoa, joiden lopputarkastuksen tekijöiltä oli puuttunut tarvittavat luvat.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.