Euroopan keskuspankki EKP kiistää, että se olisi käynyt neuvotteluja Espanjan tukipaketista. Hollantilaislehden mukaan EKP ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF olisivat neuvotelleet järjestelyistä, joilla Espanjalle voitaisiin myöntää 300 miljardia euroa apua.
Het Financieele Dagbladin mukaan paketti avaisi tietä EKP:n velkakirjaostoille Espanjan lainakorkojen alentamiseksi.
EKP:n edustaja vakuutti uutistoimisto Reutersille, ettei mitään neuvotteluja ole käyty.
– Juttu on perusteeton. Tuen pyytäminen on Espanjan hallituksen asia.
Myös IMF on kiistänyt, että se olisi neuvottelut Espanjan tukemisesta.
EKP ilmoitti viime viikolla alkavansa ostaa kriisimaiden velkapapereita. Keskuspankki haluaa järjestelyssä IMF:lle vahvan valvontaroolin varmistaakseen, että tukea hakevilta mailta vaaditaan tarpeeksi tiukkoja ehtoja.
Espanja on toistaiseksi kiistänyt, että olisi hakemassa tukiohjelmaa valtiontaloutensa rahoitukseen. Maan pankkien tukemiseen on jo valmisteilla oma pakettinsa.
TS-STT



