Torstai 14.12.2017Jouko

VR:n uusi Vectron-veturi aloitti matkustajaliikenteessä

Markku Ulander
VR Group esitteli mediatilaisuudessa Sr3 -sähköveturia Helsingissä 5. lokakuuta 2017.
VR Group esitteli mediatilaisuudessa Sr3 -sähköveturia Helsingissä 5. lokakuuta 2017.

VR Groupin:n uusi Vectron-veturi on aloittanut junien vetämisen matkustajaliikenteessä. Vectronit ovat olleet käytössä jo alkukesästä lähtien tavaraliikenteessä, ja VR:n mukaan ne ovat toimineet hyvin.

Vectron on VR:n tehokkain veturi. Yhtiö on tilannut 80 Vectronia saksalaiselta Siemensiltä. Ensimmäiset kymmenen ovat jo Suomessa. Kaikki veturit toimitetaan vuoteen 2026 mennessä.

− Vuonna 2017 Vectronin Suomeen räätälöityjä ominaisuuksia on testattu käytännössä. Kaikki on sujunut suunnitellusti, eikä yllätyksiä ole tullut. Toivottavasti tulee kunnon talvi, jolloin Vectronin talviominaisuuksia päästään vielä testaamaan todellisissa olosuhteissa, kertoo divisioonan johtaja Juha Lehtonen Siemensiltä.

Vectron-kaupan arvo on yli 300 miljoonaa euroa.

VR Groupin liikennejohtaja Petri Auno esitteli Sr3-sähköveturia Helsingissä 5. lokakuuta 2017.
VR Groupin liikennejohtaja Petri Auno esitteli Sr3-sähköveturia Helsingissä 5. lokakuuta 2017.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.