Tiistai 19.9.2017Reija

Elisa kasvatti markkinaosuuttaan ja kiri Telian rinnalle

Kasvun takana yritysostot, kuten viimekesäinen Anvia-kauppa

Emmi Korhonen

Jecaterina Mantsinen

Elisa kasvatti markkinaosuuttaan kaksi prosenttiyksikköä ja kiri yhtä suureksi Telian rinnalle, selviää viestintäviraston tuoreesta markkinaosuustilastosta. Elisalla ja Telialla on kummallakin hallussaan 34,5 prosenttia teletoiminnan markkinoista ja DNA:lla tasan 20 prosenttia.

Markkinaosuudet perustuvat viime vuoden liikevaihtotietoihin. Niihin sisältyy kiinteän ja matkaviestinverkon sekä tv- ja radiotoiminnan liikevaihto. Laitemyynnistä saatuja tuloja ei ole huomioitu.

Elisan kahden prosenttiyksikön kasvusta merkittävä osa on tullut yrityskaupoista, kertoo erityisasiantuntija Joonas Orkola Viestintävirastosta STT:lle. Paikallisten teleyritysten osuus on laskenut puolitoista prosenttia ja DNA:n puoli prosenttiyksikköä samalla kun Elisa on kasvanut kaksi.

Viime kesänä Elisa osti ison osan pohjanmaalaisesta teleyhtiö Anviasta.

– Sen teletoiminnan liikevaihto siirtyi Elisalle kokonaan, Orkola sanoo.

Anvia-kaupan ansioista Elisa vahvisti asemaansa myös kiinteän verkon laajakaistaliittymämäärissä, Orkola sanoo.

– Elisalla on ollut koko tämän vuosikymmenen enemmän matkapuhelinliittymäasiakkaita. Anvia-kaupan mukana Elisa sai lisää kiinteän verkon laajakaistaliittymäasiakkaita ja kasvatti silläkin puolella eroa Teliaan.

Liittymämäärästä huolimatta Elisan liikevaihto on vasta Telian tasolla, mikä Orkolan mukaan johtuu siitä, että Telia on saanut liittymää kohden enemmän rahaa asiakkailta.

DNA puolestaan on koko ajan kasvattanut osuuttaan liittymämäärissä, mutta liikevaihdossa se ei vielä näy.

Tulevaa kehitystä on Orkolan mukaan vaikea arvioida.

– Nopeat muutokset tapahtuvat yritysostojen kautta. Laajakaistapuolella ne ovat ihan mahdollisia, koska meillä on toista sataa laajakaistaoperaattoria Suomessa.

Mobiilipuolella markkinaosuuden kasvattaminen yritysostoilla on Orkolan mukaan huomattavasti vaikeampaa.

– Iso muutos siellä olisi mahdollinen vain, jos joku kolmesta suuresta ostaisi toisen kahdesta muusta.

Operaattorien asiakasvaihtuvuus mobiililiittymissä on pysytellyt Suomessa noin 15–20 prosentissa, sanoo kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen DNA:lta.

– Noin viidennes vaihtaa liittymää vuosittain, tai sitten voi ajatella, että viidessä vuodessa operaattorin asiakkaista on vaihtunut kaikki.

Viimeisimpien osavuosikatsausten mukaan DNA:lla vaihtuvuus oli 21 prosenttia, Elisalla reilut 18 prosenttia ja Telialla 24. Telian luku ei ole täysin verrannollinen muiden kanssa, sillä se laskee lukuun mukaan muun muassa prepaid-liittyminen vaihtuvuuden.

Väisäsen mukaan ihmiset vaihtavat nykyään operaattoria lähinnä tarjousten ja kampanjoiden mukaan, sillä verkkojen kuuluvuudessa ei ole enää paljoa eroja.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

onko tuo ihme???
Itsellä on viikon vanha kokemus teliasta, minkä asiakas olen ollut vasta 25 v. Liikkeessä on asiakasnumerot, minkä perusteella päästään keskusteluihin henkilökunnan kanssa. Minun odotusaikana, mikä oli parikymmentä minuttia ETUILI kaikkiaan KOLME (3) henkilöä. Minun vuoronumeron tultua, olin menossa myyjän tykö. Ovesta tuli mieshenkilö, jonka myyjä ottikin minun vuorolla. Kerroin mielipiteeni asiasta sujuvasanaisesti, mikä ei yhtä myyjää miellyttänyt. Se kertoi avoinna olevan oven, mistä minä voin suksia vit***n. Kerroin sällille menevänikin ja menen samalla tekemään sopimuksen jonkun toisen operaattorin kanssa. Soitin telialle ja kyselin keskusteluhetkeä suuren johtajan kanssa. Minulle soittikin sitten joku maajohtaja, joka ei ollut suuresti ilahtunut tapahtumasta. Soitin firmaan prepaid - liittymästä ja siihen numeroon herrakin soitti. Halusi kovin tietää, missä liikkeessä näin on käynyt. Kerroin, että jääköön minun tiedoksi moinen putiikki, koska annoin myyjälle riittävän hyvän opetuksen. Muutoin se olisi voinut saada lemput käyttäytymisensä ansiosta. Äänitin puhelun tulevaisuutta silmälläpitäen. Parin päivän päästä telia on entinen operaattori minulle. Markkaakaan ne eivät ole jääneet saaman minun maksuista ja näin olken menettivät maksavan asiakkaan. AAMEN !!!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.