Lauantai 18.11.2017Tenho, Jousia, Max

Tikkurila yrittää napata vahvan otteen Venäjän markkinoista –  investointi yhtiön suurin tällä vuosikymmenellä

Maaliyhtiö Tikkurila aikoo rakentaa uuden tehtaan Venäjälle. Yhtiö on allekirjoittanut aiesopimuksen ison teollisuustontin ostamisesta Pietarin läheltä.

Tehdasinvestointi maksaa noin 30 miljoonaa euroa ja tuotanto on tarkoitus aloittaa vuonna 2020. Investointi on yhtiön suurin tällä vuosikymmenellä.

Uusi tehdas voisi tuottaa markkinoille 30 miljoonaa maalilitraa vuodessa. Yhtiö ei kerro julkisuuteen, kuinka paljon se tuottaa maalia vuodessa. Tikkurilalla on 12 tehdasta, joista neljä Venäjällä.

– Olemme Venäjällä kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja, ja haluamme vahvistaa asemaamme, sanoo Tikkurilan toimitusjohtaja Erkki Järvinen.

Yhtiö alkoi viedä maaleja ja pinnoitteita entiseen Neuvostoliittoon 1970-luvulla.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.