Torstai 8.12.2016Kyllikki, KylliJean Sibeliuksen päivä

Hirvensalon ravintola Pannu taas vesivahingon kourissa

Hirvensalon laskettelukeskuksen lähellä sijaitseva Pannu oli aiemmin Kallun Grilli. Ravintola on taustalla näkyvä keltainen rakennus. TS/Jonny Holmén

Turun Hirvensalossa sijaitsevassa lounasravintola Pannussa sattui taas vesivahinko. Hälytyskeskus sai ilmoituksen asiasta hiukan ennen puolta päivää tänään torstaina. Pelastuslaitoksen mukaan venttiilit jouduttiin sulkemaan, ja vettä oli ehtinyt vuotaa lattialle pahimmillaan kymmenen sentin verran.

Vettä oli myös pistorasioissa, ja osa pehmeistä lattiarakenteista on ilmeisesti vaurioitunut.

Hirvensalon laskettelukeskuksen lähellä Vanhalla Kakskerrantiellä entisissä Kallun Grillin tiloissa sijaitseva Pannu ehti olla auki vain reilut kaksi viikkoa edellisen vesivahingon korjausten jälkeen. Ravintola kertoi tammikuussa Facebook-sivuillaan, että katolla oli ”räjähtänyt putki”.

Juttuun on vaihdettu kuva noin 14:40.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mikä on oikea muoto?
-panitko hanan kiinni?
-en muistanut laittaa hanaa kiinni
-hana ei ollut kiinnitetty
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
siinähän viilaat pilkkua...
Yrittäjää kohtasi vesivahinko ja sinä viilaat pilkkua !?

Vast: siinähän viilaat pilkkua...
Yrittäjälle harmillinen juttu ja paikkakin on kokenut todella positiivisen muutoksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ammattitaitoa?
Olisikohan Pannun remontin Kallun Grillin jälkeen tehneet "ammattimiehet" Virosta, halvalla.