Tiistai 23.5.2017Lyydia, Lyyli

Koulu juurruttaa turvapaikanhakijoita Suomeen

Turussa on joukko lapsia, jotka eivät pääse kouluun ennen kuin heidän perheensä sijoitetaan edelleen.

Valmistava luokka opiskelee suomen kieltä Merja Sirpiön johdolla. Lapset osallistuvat alusta asti esimerkiksi kuvaamataidon, musiikin ja käsityön tunneille suomalaislasten kanssa.

Turun hätämajoitusyksiköissä ja Pansion vastaanottokeskuksessa olevat turvapaikanhakijalapset perheineen sijoitetaan todennäköisesti Halikkoon.

Turvapaikanhakijalasten kotouttaminen alkaa parhaimmillaan joissakin viikoissa Suomeen saapumisesta, kun lapset pääsevät kouluun.

Kunta tarjoaa suomea osaamattomille lapsille peruskouluun valmistavaa opetusta, jossa päätavoite on saavuttaa koulunkäyntiin riittävä suomen kielen taito.

Laitilan Kappelinmäen koulun valmistava luokka aloitti reilu kuukausi sitten. Luokanopettaja Merja Sirpiön mukaan luokan 6–14-vuotiaiden lasten sanavarasto on nyt noin sata sanaa.

– Heillä on hillitön draivi oppia. He eivät aluksi ymmärtäneet, miksi välillä pitää poistua luokasta välitunnille, Sirpiö kuvailee.

Halikon vastaanottokeskuksessa asuvat lapset pääsevät kouluun ensi viikolla, kun Märynummen koulun valmistava luokka käynnistyy.

Lue koko juttu perjantain Turun Sanomista tai näköislehdestä

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Puheista tekoihin
Myös nuorille ja aikuisille turvapaikanhakijoille tulisi järjestää mielekästä koulutusta mahdollisimman nopeasti. Käsittääkseni lähes koko Suomessa löytyy resursseja ammattikouluissa, lukioissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa. Nyt vaan kaikki mahdolliset resurssit käyttöön ja tänne saapuneet tulijat Suomen kielen ja kulttuurin oppiin. Kielen lisäksi on hyvä ammatillista, yhteiskunnallista ja yleissivistävääkin opetusta tulijoille. opettajien lisäpalkka on pieni kustannus muiden kotoutumiskustannusten rinnalla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Puheista tekoihin
Nyt puhutaan siis turvapaikanhakijoista. Parempi olisi suunnata resurssit hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen ja kielteisen päätöksen saaneiden maasta poistamiseen. Näille jäljelle jääneille voidaan sitten alkaa järjestämään koulutusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiitos käynnistä ei-tervetuloa uudelleen
Opettaja Sirpiön luokalla on oppilaita Afganistanista, Albaniasta, Eritreasta, Irakista ja Syyriasta. Em. maiden turvallisuustilannetta päivitetään parhaillaan ja on mahdollista, että jotkut oppilaat perheineen käännytetään. Sirpiö kommentoi: "Periaatteessa en tiedä, kuka lapsista tulee ensi viikolla kouluun. Tuntuu raa'alta, että lapset pääsisivät täällä alkuun ja joutuisivat sitten pois". Onneksi Sirpiö ei käsittele turvapaikkahakemuksia..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Opettaa voi, ei juurruttaa
Mielestäni turvapaikanhakijoita ei tulisi juurruttaa Suomeen tutkimatta sitä ennen ovatko he oikeutettuja saamaan turvapaikan. Myös se mahdollisuus että olojen rauhoituttua he palaavat rakkaisiin kotimaihinsa tulee ottaa huomioon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Opettaa voi, ei juurruttaa
Vieraaseen kieleen ja kulttuuriin tutustuminen ei luultavasti koskaan ole turhaa. Vaikka suoranaisia mahdollisuuksia soveltaa opittua käytäntöön ei koskaan tulisikaan, se auttaa ymmärtämään maailmaa ja muita ihmisiä. Vastaava kokemus olisi luultavasti hyväksi suomalaisillekin koululaisille. Toisekseen kouluikäiset tarvitsevat tekemistä. Jutusta kuultaa, että he ovat innolla mukana ja haluavat käydä koulua. Pitäisikö heidän vain maleksia päivät pitkät, vai pitäisikö heille väen väkisin keksiä jotain muuta tekemistä? Eikö ole luonnollista, että tuon ikäiset käyvät koulua? Jos järjestetään erikseen jotain omakielistä opetusta, se on sekä kallista, että hukataan arvokasta aikaa niiden osalta, jotka lopulta jäävät Suomeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
miksi juurruttaa?
Miksi hakija pitää juurruttaa, sehän n väärin.
Vasta sitten, kun uusi koti on löytynyt, kannattaa mennä kouluun.
Matkailijat sekoittavat normaalikoulun rytmin, Eikö vakinasiten oppilaiden etu kuitenkin ole tärkein?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hölmöläisen peitto
Nopeuttamalla turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyä valtio säästäisi todella paljon rahaa. Todella paljon. Nyt juurrutetaan ihmisiä, joista suurin osa palautetaan kotimaahansa. Hölmöläisten hommaa, josta ei hyödy kuin VOK omistajat, koulutuksen järjestäjät (mikäli yksityinen taho), paikalliset yrittäjät (veronmaksajien rahoilla) ja tulkkipalveluja järjestävät tahot.
Ja meinasi unohtua tärkein, ihmissalakuljettajat. Kummasti hakijoiden profiilit muuttuvat eri maiden sääntöjen ja tulkintojen tiukentamisen myötä.

Ei mulla muuta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Entäs jos turvapaikkaa ei myönnetä?
Pitääkö turvapaikanhakijoita alkaa kotouttamaan, jos edessä on kuitenkin kotiuttaminen?

Vai miten on, onko yhtäkään hakijaa onnistuttu palauttamaan esim. nyt syksyllä kotimaahansa? Näistä asioista ei jostain syystä uutisoida mitään. Onko tässä jonkinlainen sumutus käynnissä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Entä jos edessäsä on paluu.
Ei nyt ensin voisi odottaa kun näistä tulee turvapaikan saaneita.
Muuten se on yhteiskunnan yhteisten verovarojen tuhlausta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
-suomi on mahdottoman edessä!
Joka puolelle maata on avattava tyhjiä kouluja uudelleen ja otettava valtaisat määrät henkilökuntaa, opettajia, siivoojia, talonmiehiä, avustajia, keittäjiä, autonkuljettajia, ym. mutta mistä ne miljardit? Suomi kuolee nälkään ja kylmyyteen, työttömiä on jo 500 000 omasta takaa, tämä kaikki räjähtää käsiin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rajat kiinni ja heti!
Mitäpä jos nämä alkavat täällä riehumaan kymmenin tuhansin? kun ei ole työtä ja ruoka on huonoa, lisäksi he ovat eri muslimi usontokuntia, jotka ovat toisilleen vihamielisiä. Suomen velka lisääntyy todella rutkasti ja työttömiä tulee lisää tuhansia joka kuukausi, mistä rahat tähän kaikkeen? ja kansalaisten turvallisuuskin on suuresti uhattuna. Tästä kaikesta on vain suuria kysymysmerkkejä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rajat kiinni ja heti!
Suomessa ei ilmene uskojen kiistoja, ainakaan väkivaltaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ainoastaan
Ihminen on kuten eläimet , missä ylläpito toimii siihen pesä tehdään . Joten asuminen ja ruoka ovat vaikuttavat tekiät