Juhannuskalastusta perheille Turun Koroisilla – erityisesti maahanmuuttajia toivotaan mukaan

Riitta Salmi
Koroisten seutua ja Aurajoen rantoja tehdään tutuksi perheille kalastuksen avulla.

Turun Koroisilla järjestetään juhannusaattona lapsiperheille suunnattu kalastustapahtuma.

– Tavoite on saada maahanmuuttajat ja kantaväestö yhteen. Tekemisen ja luonnon avulla perheet voivat tutustua toisiinsa. Tapahtuma on päihteetön ja osallistujille maksuton, kertoo päivää organisoiva Juha Korkka.

Tapahtuma pidetään Elävän Kulttuurin Koroinen -yhdistyksen alueella kello 15-23. Luvassa on onkimisen opetusta eri vaiheineen, tietoa Aurajoesta ja sen eliöistä, vihtojen tekoa, tikanheittoa ja mölkkyä sekä saunomista. Mukaan omat uimapuvut ja pyyhkeet.

Lohikeittoa, makkaraa ja tikkupullaa riittää kaikkia 50 ensimmäiselle, ja mukaan voi ottaa omia piknik-eväitä.

"Midsummer fishing Koroinen" -tapahtuman taustalla on uusi Auralohi ry -niminen yhdistys. Sen toimintana on kalastusopastuksen järjestäminen Turussa.

– Kyseessä on yhdistyksen avajaistapahtuma. Muuallekin Turkuun, esimerkiksi Pansioon, on suunnitteilla kalastustapahtumia kesän aikana, mahdollisesti säännöllisesti toistuvana ohjelmana, Korkka kertoo.

– Kyseessä on vapaaehtoistoiminta, ja yhdistys vastaanottaa mielellään lahjoituksia, esimerkiksi grillattavia elintarvikkeita tuleviin tapahtumiin, hän sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Joessa mutapohja
Uimista? Aurajoessa? Eikö siellä ole mutapohja?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joessa mutapohja
Eihän siellä voi olla mutapohja.Marmorilaattaa se ainakin
ennen oli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joessa mutapohja
Meneeköhän Korkka itsekin uimaan? Käykö useinkin samassa paikassa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joessa mutapohja
Missä kohtaa uutisessa puhutaan uimisesta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kertokaa kalastusluvista
Tiedottaminen on ilmaista mutta tietynlainen kalastaminen maksaa luvan verran ja tietynlainen kalastaminen kielletty Aurajoessa.

Ka tasuomalaisilla ja maahanmuuttajilla on samat oikeudet.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kertokaa kalastusluvista
"Ka tasuomalaisilla ja maahanmuuttajilla on samat oikeudet."
-----------------------
Onko myös samat velvollisuudet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oppi
opetelkaa uimaan!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joessa mutapohja
Ja Aurajoen kristallivesissä on hyvä pulikoida.

Vedessä uidaan, ei pohjassa.

Outo konsepti
"Tavoite on saada maahanmuuttajat ja kantaväestö yhteen."
- siis oliko tässä nyt aiheena kalastus vai monikulttuurisuus? Jos tulen kalastamaan, miksi minun pitäisi tutustua maahanmuuttajaperheisiin? Eikö tuollaisen tutustumistilaisuuden voi järjestää ihan erikseen?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo konsepti
Tulihan tämäkin taas sieltä (syvältä).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joessa mutapohja
Eikös ole tarkoitus uida vedessä eikä mudassa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kertokaa kalastusluvista
Näin hyvässä tarkoituksessa järjestetyssä tilaisuudessa ei mitään lupia tule kysellä. Kaupunki lunastakoon kaikille tapahtumaan osallistujalle luvan jos kalastaminen siitä kiinni!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vihtojen tekoa
Jokamiehenoikeuteen ei sitten kuulu koivunoksien repiminen naapurin puista.

Syrjintää?
Jos maahanmuuttajia ei haluttaisi mukaan olisi se syrjintää. Siksi "erityisesti maahanmuuttajia toivotaan mukaan" on syrjintää.