Video: Harvinainen venäjänsampi ui verkkoon Houtskarissa – "Näytti pieneltä hailta"

Jonny Kurki
Venäjänsammen tunnistaa vaaleista kilvistä kyljessä ja lyhyestä kuonosta.
Venäjänsammen tunnistaa vaaleista kilvistä kyljessä ja lyhyestä kuonosta.

Rami Nieminen

Eksoottinen löydös verkoista yllätti Kenneth Eklundin Paraisten Houtskarissa sunnuntaiaamulla. Rantaveteen viedystä verkosta nousi sampi.

– Ensin luulin, että se oli kuha. Sitten se näytti pieneltä hailta, Eklund naureskelee.

Lopulta Eklund tunnisti eläimen jonkinlaiseksi sammeksi. Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti tunnistaa kalan videolta venäjänsammeksi. Hänen mukaansa Virossa niitä istutetaan innokkaasti Itämereen. Houtskarin yksilökin saattaa olla karannut viljelylaitokselta.

Venäjänsampien alkukoti sijaitsee Mustallamerellä ja Kaspianmerellä. Sitä kalastetaan sekä lihan että kaviaarin vuoksi. Neuvostoaikana Venäjällä ja Virossa istutettiin sampia runsaasti Itämereen. Tuolloin Suomessakin saatiin säännöllisesti sampisaaliita. Myöhemmin sampikanta väheni pitkäksi aikaa, mutta 2000-luvulla niitä on jälleen tavattu Suomesta silloin tällöin. Näin läntiseltä merialueelta sampia on tavattu hyvin harvoin, jos koskaan.

Suurin Suomesta saatu venäjänsampi on vuonna 2008 Pyhtään edustalla rysään uinut yksilö. Se painoi liki 3,9 kiloa.

Kenneth Eklundin vonkale ei yllä ihan ennätysmittoihin. Se oli puolimetrinen ja painoi 820 grammaa. Joka tapauksessa kyse on Eklundin henkilökohtaisesta ennätyksestä, sillä hän ei ole aiemmin sampiin törmännyt.

– Ja varmaan oli viimeinen kerta, kun sellaisen näin. Ovat harvinaisia täälläpäin.

Punnituksen jälkeen Eklund päästi kalan takaisin veteen. Sampi ei ensin ymmärtänyt lähteä rantaa kauemmas ilman apua.

– Vietiin se lopulta vähän ulommas. Kun annettiin vähän kepillä vauhtia, niin kyllä se siitä sitten lähti. Liekö ollut valonarka. Rantavedestä lokit söisivät tuollaiset nopeasti, Eklund pohtii.

Eklundin mukaan sunnuntaista poikkeusta lukuunottamatta kulunut kesä on ollut kovin vähäkalainen.

– Ahvenia näkyy huonosti, en tiedä miksi. Siiatkin ovat käyneet vähiin.

Hylkeitä sen sijaan näkyy saaristossa nykyään usein.

– Ennen hylkeet olivat harvinaisia. Nykyään niitä näkee joka päivä, jos vain malttaa istua ja katsella. Viime talvena naapurin venevajassakin oli yksi. Siellä se köllötteli jään päällä ja lähti uimaan kun naapuri tuli paikalle. Paha pelko on, että ne ovat syöneet kalat.

Houtskarissa verkkoon uinut venäjänsampi pääsee takaisin vapauteen.
Houtskarissa verkkoon uinut venäjänsampi pääsee takaisin vapauteen.
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Istutettu
Vänäläiset ovat taas istuttaneet niitä, nuo pitäisi heittää heti takaisin veteen, kala on uhanalainen. Olisi mahtavaa jos sampikanta saataisiin elpymään, satakiloisessa kalassa on jo jotain pyytämistä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lihan vuoksi
"Sitä kalastetaan sekä lihan että kaviaarin vuoksi"

Voiko kalaa kalastaa lihan vuoksi?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lihan vuoksi
Tietysti voidaan. Se on kalastamisen yleisin syy. Kalassa on lihaa nahan alla ja luiden (ruotojen) seassa. Kalan lihaa kutsutaan tarkemmin kalanlihaksi. Lihaa (eläimestä riippumatta) voitaisiin kutsua jollain muullakin nimellä, vaikkapa proteiinikasvustoksi, mutta vanha vakiintunut tapa ja lyhyt sana on kätevä. Kaikissa eläimissä on lihaa, myös ihmisissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelko pois
"Ennen hylkeet olivat harvinaisia. Nykyään niitä näkee joka päivä, jos vain malttaa istua ja katsella." "Paha pelko on, että ne ovat syöneet kalat."

Ihan vaan sivuhuomautuksena: Eipä siellä olisi hylkeitäkään ellei olisi myös runsaasti kalaa... Olisivat jo lähteneet muualle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pelko pois
Tarkoitat kai, että ei olisi hylkeitä jos niitä saisi ampua kuten ennenvanhaan. vaikka eipä ole kohta kalojakaan, eikä kalastajia, kun viherhörhöjen mielestä paras kalaverkko on hylkeen repimä verkko ja paras kala on hylkeen syömä kala. Tärkeän kalastuselinkeinon säästymisestä ei ole niin väliä - kalaahan saa kaupasta? Vai miten se menikään...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.