Maanantai 18.6.2018Tapio

Kustavissa yli 90 prosenttia kesämökeistä on ulkopaikkakuntalaisten omistuksessa

Riitta Salmi

Tilastokeskuksen perjantaina julkistama uusi mökkitilasto kertoo, että melkein 70 prosenttia mökinomistajista on ulkopaikkakuntalaisia.

Suhteellisesti eniten heitä on Kustavissa, jossa yli 90 prosenttia kesämökeistä on ulkopaikkakuntalaisten omistuksessa. Oulussa puolestaan vain joka viides mökki on muun kuin oululaisen omistama.

Suomessa on kaikkiaan noin 507 000 mökkiä. Niistä noin 430 000 on yksityishenkilöiden omistamia.

Suosituimmat mökkikunnat ovat Kuopio, Mikkeli, Parainen, Lohja ja Savonlinna. Maakuntien mökkiykkönen on Varsinais-Suomi, jossa on lähes 50 000 mökkiä.

Viime vuonna rakennettiin eniten uusia mökkejä Lappiin, Etelä-Savoon ja Varsinais-Suomeen. Kunnista eniten uudistuotantoa oli Kuusamossa, Kittilässä ja Savonlinnassa sekä Kolarissa.

Uudet kesämökit ovat pinta-alaltaan yhä suurempia. Viime vuosina rakennettujen vapaa-ajanrakennusten keskimääräinen pinta-ala on yli 70 neliötä kun kaikkien mökkien keskikoko on noin viisikymmentä neliötä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oikea uutinenko?
Siis...ööö...Onko uutinen todellakin, että Kustavissa enemmistö mökin omistajista on ulkopaikkakuntalaisia?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikea uutinenko?
Tämä tuli kyllä aivan täydellisenä yllätyksenä. Seuraavaksi varmasti uutisoidaan, että suurin osa Turun omakotitaloista on Turkulaisten omistuksessa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Faktaa
Vaikka jokainen Kustavilainen lapsesta vaariin (n.1000asukasta) omistaisi mökin Kustavissa niin silti ulkokuntalaiset omistaisi n.66% mökeistä (joita on n.3000kpl).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kallis tutkimus
Tämä on tehty jossain tutkijankammiossa hyvällä kuukausipalkalla ja oltu tyytyväisiä informatiiviseen lopputulokseen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taloudellinen hyöty Kustaville
Kun Kustavissa ulkopaikkakuntalaiset tekevät ostoksiaan, se hyöty tulee tämän kunnan hyödyksi jos paikalliset yrittäjät ymmärtävät sen eikä vain täytä kymmeniä lottoruudukoita välittämättä riihikuivaa rahaa kantavista asiakkaista ja lomailijoista.

Tämä nunta on palkannut muistaakseni jonkun sivistysihmisen myydäkseen kuntaa ulkopaikkakuntalaisille. Hän onnistunut kuin Volter Kilven puunkaato meren suuntaan.

Turha odottaa Kustavissa joka päivä veikkausten 90 miljoonaa tai pienempiä miljoonia.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaljaa koneeseen
Jos tilaa kaljat juotavaksi mökille niin koska se on kustavissa?