Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Väliaikaisen torin rakentaminen alkaa Yliopistonkadulla – kauppa jatkuu töistä huolimatta

Arkeologisten kaivauksien syvyydessä on saavutettu 1700-luvun Turku.

Lydia Toivanen
Myös arkeologiset kaivaukset laajenevat.

Väliaikaisen torin rakennustyöt käynnistyvät Turussa 24. toukokuuta. Väliaikainen tori tulee torin yläosan ja osittain myös Yliopistonkadun päälle.

Yliopiston ja Aurakadun väliltä aidataan aluksi alue työmaa-alueeksi. Aitaaminen aloitetaan torstai-illalla torikaupan loppumisen jälkeen.

– Kesäkuun ensimmäisen viikon aikana lähes puolet Kauppatorin pinta-alasta on aidattu. Väliaikaisen torin työmaa-aluetta pienennetään ensin 11. kesäkuuta ja noin puolet vapautuu takaisin torikaupan käyttöön juhannusviikon alkuun mennessä. Yliopistonkadun aluetta rajataan vasta juhannuksen jälkeen, kertoo Uusi Kauppatori -projektin johtaja Janne Laine tiedotteessa.

Torikauppa jatkuu koko ajan rakennustöistä huolimatta, mutta myyntipaikat vaihtelevat rakentamisen takia.

Urakoinnista vastaa NCC.

Lisäksi Yliopistonkadun pysäköintialuetta muutetaan. Tämänhetkiset ajoratamaalaukset poistetaan ja Yliopistonkadulle maalataan lisää vinopysäköintipaikkoja. Katuosuuden pohjoisosan linja-autojen pysäköinti muutetaan henkilöliikenteen käyttöön. Tilausliikenteen linja-autojen pysähdyspaikka vaihtuu Kauppiaskadun ja Brahenkadun väliselle osuudelle Yliopistonkadulla.

Kauppatorin jo aloitetut arkeologiset kaivaukset ovat edenneet suunnitellun aikataulun mukaan. Tällä hetkellä kaivauksien syvyydessä on saavutettu 1700-luvun Turku. Eerikinkadun puoleinen arkeologinen kaivualue laajenee torstaiaamusta alkaen edelleen kohti Aurakatua.

Arkeologisten kaivausten Aurakadun puoleisen alueen kaivauksia jatketaan ja laajennetaan kohti Eerikinkatua 28. toukokuuta. Aurakadun puoleista kaivantoa täytetään yhtä aikaa niin, että Aurakadun keskikohdasta on esteetön kulku Kauppatorille.

Lue myös: Arkeologit löysivät Turun kauppatorin kannen alta paloa edeltävän pihan

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Justiinsa
Ja turhuuksien luolan rakentajat tietysti maksavat kauppiaille
heidän ansionmenetyksensä ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Justiinsa
Joko toriparkin rahoitus on selvitetty?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Justiinsa
On selvitetty,veronmaksajat...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Justiinsa
Tota asiaa ei varmaan ole kukaan ottanut huomioon edes, et millaiset tulon menetykset torikauppiailla on. Pienellä palkalla kuitenkin töissä ja saattaa jopa käydä et koko torikauppa loppuu kokonaan. Näin kävi puutorillakin. Ennen sielläkin oli kiva käydä, Hesburgerista tuli puoli toria ja sisäänkäynti ja ilmanvaihdot vei loputkin toritilan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Justiinsa
Torikauppiaille on osoitettu uudet paikat. Siinä ei ole ongelmaa. Puutorilla kauppa loppui ja kauppiaat saivat siirtyä kauppatorille. Siinäkään ei ole ongelmaa. Miksi pitää valittaa asioista, joissa ei ole ongelmaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niin miltä väliltä?
" Yliopiston ja Aurakadun väliltä..."
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei tietoa
Anteeksi. En tiedä milloin toriparkin kaivaustyöt alkavat? Vai alkavatko ollenkaan? Nyt raavitaan pintaa, milloin mennään syvemmälle?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koska talot kaatuu?
Pari metriä jo kaivettu. Koska ne talot alkavat kaatumaan savimaahan?

Vast: Koska talot kaatuu?
No ei ne parista metristä kaadu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Koska talot kaatuu?
Ei se toriparkin korkeus montaa metriä ole. Kyllä nyt jo parista metristä olisi pitänyt vastustajien mielestä pari tölliä kaatua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Automarketit on keksitty
Seuraavat kolmevuotta myynti pelkästään laskee, kyllä kauppais kiittää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkulaista.
Kyl itkemist ja parkumist, riittää 😅😅😅😅 Only Turku. Tampereella ajetaan jo kohta metrolla...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aidat pitää maisemoida
Pöyristyttävää, että kaupungin sydämessä olevaa työmaata ei mitenkään maisemoida! Monttu ja kaivuritkaan eivät ole ilo silmälle, mutta pahinta ovat metalliaidat, jotka reunustavat kaivuualuetta. Tulee mieleen keskitysleirit tai -vankileirit - näkymät kaupunkikuvista sadan vuoden takaa. Eikö tätä ole otettu huomioon rakennusluvassa!? Onhan työmaat mahdollista peittää kauniilla kankailla, joissa voi olla vaikka jotain keskiaikakuvitusta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aidat pitää maisemoida
Jaa, taitaa olla makuasia. Pojat ja ukot tykkää katella, kun kaivurit kaivaa. Nää kauniit kankaat voi jättää vaikka kotiin verhoiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt...
vain sitten tutkivaa journalismia kehiin. Kaivurimieheltä haastattelu, että mihin instanssiin hän lähettää laskun. Julkisen tiedon mukaan ketään rahoittajaa ei ole nimetty, mutta tuskin kukaan lähtee kaivamaan toria auki tietämättä maksajaa. Veikkaan, että niitä maksajia on lähes 200000.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt...
Vuokrasopimuksessa lukee:
Ellei erikseen toisin sovita, kaupunki vastaa kaivausten kustannuksista 80 cm syvyyteen toripinnan ja katualueiden nykyisten katteiden alapinnasta lukien ja vuokramies siitä alaspäin.
Eli varmaan kaupungille ja Toriparkki Oy:lle, kun jo noin syvälle mennään. Ai niin, eihän sitä toista osapuolta vielä olekaan, vuokrasopimus allekirjoittamatta ja rahoitusselvitykset tekemättä.
Eihän sitä jää jäljelle kuin yksi mahdollinen maksaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tähän
Tulee kuolemaan koko keskusta ja se liikkeet, lisäksi hanke tulee kestämään ainakin 5 vuotta. Nyt jos esim mylly olisi hereillä se houkuttelisi torimyyjät sinne. Keskusta tulee kuolemaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tähän
Osa torista jo kaivettu ja osa keskustasta on jo kuollut...

Eiku, sehän on vaan kiinnostanut yhä enemmön miten kaivuu sujuu. Alkaa olemaan netti kuvia täynnä. Niin, kerrotko vielä, mikä kuolee?

Hansassa 13 miljoonaa kävijää vuosittain. Moniko kävijä on jo hävinnyt? "mestari"? Kuka muu? Vielä 12.999.999 jäljellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuntipalkka
Ilmeisesti kaivauksilla ei ole suurempaa kiirettä, muutama mies töissä ja työmaa suljetaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä.