Torstai 24.5.2018Tuukka, Touko

Kolumni: Heila helluntaiksi?

Jori Liimatainen

Ihan jokainen ei osaa heti kertoa, miksi helluntaita vietetään. Sen sijaan jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä -sanonta lienee tuttu sukupolvelta toiselle.

Vanha sanonta viittaa siihen, että parisuhdetta kesäksi etsivien joukossa otollista aikaa löytää heila oli helluntaihin mennessä. Kevään korvilla nuoret alkoivat olla enemmän ulkona ja heilastella. Loppukesästä saattoi jo parinmuodostus olla pitkällä.

Vastaavasti lämpenevät päivät ja tuleva kesä voivat saada edelleen monet haaveilemaan kesäromanssista – ehkä jostain vakavammastakin suhteesta.

Toisaalta yksin elävän korvissa helluntaihin liittyvä hokema voi tuntua ikävältä. Entä jos heila on toiveissa, eikä sitä koskaan löydy. Tai jos sinkkuus on oma valinta, ja kerran vuodessa ympäristö lähettää viestiä jostain ehkä paremmasta tilasta, joka pitäisi saavuttaa.

Parisuhteesta alkaa tulla itseisarvo yhä nuorempana. Teini-ikäiseni kyselee minulta välillä neuvoa, miten lähestyä ihastuksen kohdetta. Siihen en osaa muuta sanoa, kuin että ole oma itsesi, kun kohtaatte ja juttelette. Ja että ei tässä mikään kiire ole, kyllä sitä elämässä ehtii myöhemminkin kohdata ja jutella.

Aikuisesta näkökulmasta deittiseuran löytämisestä on tullut ainakin näennäisesti helpompaa. Deittisovellukset tarjoavat vaihtoehtoja. Silti monen suusta kuuluu, miten turhauttavaa digideittailu on. Vaikka kuinka itse olisi aktiivinen, siltikään ei välttämättä pääse kontaktiin itseään kiinnostavien ihmisten kanssa. Jos deiteille saakka päädytään, treffit eivät välttämättä johda mihinkään. Toistuvat treffikeskustelut voivat uuvuttaa ja turhauttaa.

Ehkä jossain vaiheessa elämää jokaisen on kuitenkin ihan kiva olla sinkkuna. Kun on itse vastuussa elämästään, voi tehdä omalla ajallaan mitä haluaa. Samalla sitä selvinnee kuka on ja mitä haluaa. Ehkä myöhemmin sitten toimii perusneuvo: ole vain oma itsesi, ehkä siellä jossain on vastaavasti ajatteleva mahdollinen kumppani.

Marianne Mäkitalo

Kirjoittaja on toimittaja.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.