Naantali saa asuntomessut

Mikael Rydenfelt
Asuntomessualue sijoittuu Kultaranta Golfin välittömään läheisyyteen.

Naantali saa järjestää vuoden 2022 asuntomessut. Asiasta päätti tänään Suomen Asuntomessujen hallitus.

– Pitää paikkansa, vahvistaa Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala.

Hän ei paljasta, kuinka moni muu kunta tavoitteli isännyyttä tai mitä ne olivat.

– Me emme halua tähän tuollaista kisahenkeä, jossa joku voittaa ja joku häviää, hän perustelee.

Klaus Perälä

Edessä on nyt neljän vuoden kaavoitus-, suunnittelu- ja rakentamisurakka. Asuntomessut antaa Tuomaalan mukaan "sparrausapua", mutta ei pyri sekaantumaan kaupungin päätöksiin.

– Tätä aluetta ei tehdä meille, vaan tuleville asukkaille ja Naantalin kaupunkilaisille, hän muistuttaa.

Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen iloitsee päätöksestä, vaikka onkin hieman harmissaan sen julkitulosta heti tuoreeltaan.

– Ajatus on ollut, että aamulla tiedotettaisiin.

Mutasen arvion mukaan käytettävissä oleva noin neljän vuoden aika riittää valmisteluun.

– Meillä on ihan selkeät suunnitelmat, joiden mukaan edetään.

Alueen asemakaavoitus on jo käynnissä. Seuraavaksi valmistellaan vesirakentamista.

Mutanen ei pelkää, että suunnittelu jumiutuisi kunnallisvalituksiin ja hallinto-oikeuksiin.

– Minulla on vahva luottamus siihen, että valituksia ei tule.

Hän perustelee tätä alueen sijainnilla ja sillä, ettei soraääniä esiintynyt, kun kaavoitusta esiteltiin lähiseudun asukkaille.

Aloite asuntomessujen järjestämisestä tuli yksityisiltä maanomistajilta, eivätkä näiden suunnitelmat aina ole käyneet täysin yksiin kaupungin ajatusten kanssa. Mutanen ei halua kuitenkaan muistella tässä yhteydessä menneitä.

– Tämä on nyt selkeästi kaupungin hanke ja etenee hyvässä yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa, hän painottaa.

Juttuun korjattu toimitusjohtajan etunimi kello 20.50.

Lue myös: Asuntomessujen valmistelu käynnistyi Naantalissa ripeästi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Onnittelut Naantali
Nyt alueen infra kuntoon ja seuraavaksi kanavaa kaivamaan ;)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jes!
Onnittelut Naantalille! Nyt tarkkana että rakentamisen laatu pysyy korkeana.

aikataulu
Kuparivuoren silta ja tunneliremontti sopii huonosti messualueen rakennusurakan kanssa yhteen!