Tiistai 22.5.2018Hemminki, Hemmo

Eksoottinen käärme luikerteli kerrostaloasunnon putkistoon Lausteella

Jonny Holmén
Viljakäärme on maailman lemmikkikäärmeistä suosituin. Se kasvaa noin puolitoistametriseksi. Arkistokuvan käärme on turvassa terraariossaan.

Viivi Laakkonen

Asukas hälytti pelastuslaitoksen noutamaan kerrostalohuoneistoonsa yllättäen ilmestynyttä oranssinkeltaista käärmettä Lausteella torstai-iltana.

Paikalle rientäneet palomiehet ehtivät nähdä pienikokoisen, noin 30-senttisen käärmeen vilaukselta, kunnes se luikerteli piiloon pienkerrostaloasunnon putkistoon.

Matelijasta ilmoituksen tehnyt asukas ei tilanteesta hätkähtänyt, vaan lupasi kylmähermoisesti palata asiaan, mikäli käärme vielä näyttäytyy, päivystävä palomestari Marko Rostedt kertoi operaation ollessa vasta alullaan.

Vielä tässä vaiheessa ei ollut tiedossa, oliko Raadinkadun putkistoon kadonnut eksoottinen käärme myrkyllinen.

– Kyseessä ei värityksen puolesta selvästikään ollut kotimainen käärme. Epäilynä oli, että se oli päässyt karkaamaan jonkun terraariosta. Kotikäärmeitä kun on ihmisillä tosi paljon nykyään. Ilmoittaja ei vaikuttanut kuitenkaan olevan kovin huolissaan asiasta, eivätkä pojat voineet jäädä asuntoonkaan odottamaan käärmeen ilmestymistä.

Seuraavaksi yhteyttä otettiin Rostedtin mukaan pelastuslaitoksen kanssa yhteistyötä tekevään, myrkyllisiin käärmeisiin erikoistuneeseen asiantuntijaan. Pian selvisi, ettei asuntoon luikerrellut yksilö ollut millään muotoa vaarallinen, vaan kotiterraarioissa hyvin yleinen viljakäärme (Pantherophis guttatus).

– Viljakäärme on täysin vaaraton, eikä se pure kiinniotettaessa. Se on todennäköisesti päässyt karkuun ihan naapurista. Ilmoittaja kävi jättämässä porraskäytävään ilmoituksen karanneesta käärmeestä ja kehotuksen tarkistaa, onko siellä kotiterraariossa asukas paikalla, Rostedt raportoi iltaseitsemän jälkeen.

Palomiehet hälytettiin uudestaan asuntoon yli neljä tuntia sen jälkeen, kun käärme oli sujahtanut piilopaikkaansa. Tällä kertaa se oli löytänyt paikan astiakaapista. Apuun saatiin myös viimein ilmoittautunut kahta kerrosta ylempänä asuva käärmeen omistaja.

– Käärme oli jo päässyt astiakaapin alle, mistä sitä yritettiin ottaa kiinni. Kaappia oli jopa purettu hieman, mutta käärme ehti livahtaa uudestaan karkuun.

Pelastuslaitos pääsi lopulta poistumaan asunnosta iltayhdentoista aikaan.

– Asunnon omistaja ja käärmeen omistaja sopivat hoitavansa kiinnioton yhdessä heti, kun siitä saadaan uusi näköhavainto.

Huolestuneita soittoja pelastuslaitos ehti saada illan aikana naapuritalosta asti.

– Kyseltiin huolissaan, että tuleeko se nyt tänne. Kyseessä on kuitenkin täysin vaaraton käärme. Toki ajatus voi hirvittää, jos käärmeistä ei pidä.

Käärmeharrastus on alana Rostedtin mukaan kasvava, ja tämän vuoksi pelastuslaitos tekee yhteistyötä Suomen herpetologisen yhdistyksen kanssa.

– Voimme aina olla yhteydessä heidän asiantuntijaansa, joka pystyy tunnistamaan pelkän kuvailunkin perusteella, mikä käärme on kyseessä. Yhdistyksen jäsenillä on myös tieto, onko ihmisillä esimerkiksi juuri kyseisillä alueilla kotonaan myrkyllisiä käärmeitä. Tällaisissa kiinniottotapauksissa paikalle pyydetään aina pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö, joka on varustautunut muun muassa käärmepihdein.

Lue myös: Varpunen eksyi liesituulettimeen Naantalissa

Pelastuslaitos kuljetti reviiritaistossa toiseksi jääneen joutsenen turvaan Raumalla

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

!
Lailla pitäisi kieltää kaikki "vieraseläimet"! Aiheuttavat jopa luonnonkatastrofeja ja monin paikoin ovat hävittäneet/hävittävät alkuperäsiä eläinlajeja jopa sukupuuttoon! Koiravero pitää palauttaa ja asunto-osakeyhtiöissä koirista on alettava periä vesimaksua ja laskutettava koirien/lemmikkien aiheuttamista ulosteista ja vahingoista koiranomistajia eikä maksattaa näitä kollektiivisesti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !
Ja millähän perusteella koira on vieraslaji? Koira on eurooppalainen eläin joka on hyvin sopeutunut Euroopan ympäristöön, eikä se syö ympäristöstään toisia eläimiä. Kissa on afrikkalainen siirtoeläin joka tuhoaa ympäristöään, koira kun jättää jätöksensä johonkin kerrostalolähiön viheralueelle ei ole ympäristön pilaamista. vaan lannoittamista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !
Todennköisesti nämä eksoottiset käärmelajit eivät Suomen luonnossa selviäisi. Kylmään sopeutuminen puuttuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Käärmeet
Kiellettävä kerros ja rivareis!omkotitaloissa reilu välimatka naapuriin !
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Käärmeet
Kiellettävä kerrostalot! Ja rivitalot! Ja yhteiset putket! Kielletään kaikki!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !
mikä ihme purkaus tämä on?? On kyse jonkun lemmikkikäärmeestä joka ei ole myrkyllinen. Miten pääsit tästä koiriin?? Mitä ihmeen luonnonkatastrofeja nämä käärmeet aiheuttavat? Onko referenssejä? Vesimaksu koirista??? Miten paljon vettä he kuluttavat? Aivan absurdia. Kuka maksaa kollektiivisesti koirien vahingoista.. sinäkö?? Kerro miten.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: !
T.a. on oikeassa. Eläimet eivät kuulu kerros- ja rivitaloihin. Ne tuottavat meteliä, ulosteita, karvoja, allergiaa, likajälkiä ja uutisen kaltaisia harmeja, mutta niiden omistajat eivät maksa näistä harmeista mitään, eli muut kärsivät eläintenpitäjien vuoksi. Esim. minä maksan itse tuottavuuteni laskun, kun naapurin koira haukkuu tunnista ja päivästä toiseen seinän takana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
En ymmärrä
Miksi ihmiset pitävät kerrostaloasunnoissa eksoottisia eläimiä, jopa myrkyllisiä tai muuten vaarallisia? Vaikkei tässä ollut kyseessä myrkkykäärme, niin mistä sen voi varmasti tietää, jos matelija yhtäkkiä ilmestyy asuntooni? Ainakin kovan säikähdyksen siitä saisin. Ja onko terraario-eläin onnellinen, ovatko elinolosuhteet luonnonmukaiset? Jos eläin karkaa, niin sitten koituu kustannuksiakin, kun palolaitoksen miehet sitä "jaakaavat".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: En ymmärrä
Olen täysin samaa mieltä. Ja ainakin se on oltava takuuvarmaa, ettei käärme pääse omistajansa asunnosta pois. Inhottavia olentoja. Joku ihminenhän voi saada vaikka sydänkohtauksen, jos se nätti oranssi viljakäärme pyrkii hänen asuntoonsa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
älä ota käärmettä jollei se pysy kiinni
Edesvastuutonta päästää käärme vapaaksi. Toivottavasti lähtee iso lasku perään!!!! Jokuhan voi saada vaikka sydänkohtauksen
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kielletään
Minusta kerrostaloissa voisi kieltää hyvin käärmeet, hiiret ja hämähäkit; kaikki mitkä voivat karata putkistoihin. Ei ole kovin kivaa toisille asukkaille nämä "yllätykset".

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kielletään
Käärmeet lemmikkinä pitäisi olla laissa kielletty.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Käärme on leppoisa otus
Jäitä hattuun, aikuiset ihmiset... Kyseessä on kaikinpuolin harmiton eläin. Valtaosa käärmeharrastajista on vastuullisia ja pitää tarkkaan huolen siitä, ettei eläin pääse karkuun. Tällaiset uutiset eivät kylläkään tee harrastukselle hyvää, kun nettiöyhöttäjät pääsevät kommenttikentällä vauhtiin.

P.S. Kieltolait eivät estä terraarioeläinten pitoa, vaikka muutama kommentoija on sellaista irrationaalisen pelkonsa vallassa vaatimassa. Hyvänä esimerkkinä Norja, jossa kaikkien matelijoiden pito on laissa kielletty, mutta pimeä eläinkauppa kukoistaa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Käärme on leppoisa otus
Juu, juu. Ja miksi se matelijoiden pito on kielletty, ihan laissa jopa? Ehkä siinä halutaan suojella myös näitä matelijoita. Matelijan paikka on siellä missä se luonnostaan oleilee. Ei kenenkään terraariossa. Jos laillinen kauppa on kielletty ja laiton rehottaa, niin siinähän on sitten viranomaisille töitä. Ilmiantoon vaan!
Yks pointti on sekin, että pidetäänkö näitä matelijoita ihan vaan extremen vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kallista hölmöilyä
Lasku pelastusaitokselta käärmeen omistajalle, oikeitakin töitä näille pelastuslaitoksen miehille varmasti olisi ,käärmeen jahtaamisen siaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kallis lasku
Kyllä tuli omistajalle kallis lasku palokunnalta ei tällaisia käärmejahteja tehdä yhteiskunnan piikkiin,Näitä karanneita lemmikkieläimiä olisi joka lähtöön ja palokunta ottaisi kiinni.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei ullatus
Ullatus!