Keskiviikko 25.4.2018Markku, Markus, Marko

“Ajattelin että kuolen siihen paikkaan” – Bouananen uhri ei ehtinyt nähdä hyökkääjäänsä

Turun Brahenkadulle liikkeestä astunut nelikymppinen nainen ei ehtinyt edes nähdä puukottajansa kasvoja, kun Bouanane hyökkäsi hänen kimppuunsa.

– Ajattelin, että kuolen siihen paikkaan. Muistan kolme suurempaa ja pari pienempää iskua, nainen kuvaili oikeudelle.

Bouanane puukotti häntä ensimmäiseksi takaraivoon. Oikeudessa nainen kertoi ääni värähtäen, että maahan lyyhistyttyäään hän oli onnistunut kaivamaan puhelimensa esiin, ja kirjoittaneensa maahan omalla verellään T-kirjaimen.

Tästä hänen seuranaan ollut työkaverinsa ymmärsi soittaa naisen läheiselle. Seuraavaksi hän onnistui kirjoittamaan vielä kirjaimen Ä, josta työkaveri hoksasi soittaa uhrin äidille.

Kun oikeus tiedusteli, muistaako uhri hyökkääjästään mitään, uhri kertoi nähneensä Bouananesta vain vilauksen.

– Mitään selkeää muistikuvaa kasvoista minulle ei jäänyt. Tiedän ainoastaan sen, että kun minua tultiin haastattelemaan sairaalaan, niin minulla oli mielikuva, että hän on arabi, vaikken ollut vielä mitään uutisia nähnyt.

Lopun uhrin kuulemisesta oikeus kävi suljetuin ovin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.