Maanantai 23.4.2018Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Jiri

Mikä raateli kauriin Kakskerrassa? – petotuntija vapauttaa karhun epäilyistä

Lukijan kuvassa näkyy pahasti raadeltu kauris Turun Kakskerrassa.

Rami Nieminen

Pienikokoinen kauris löytyi pahasti raadeltuna talon pihamaalta Turun Kakskerrasta sunnuntaina. Pikkukauris oli tullut talven aikana tutuksi talon asukkaille. Sillä oli tapana käydä aterioimassa lintujen ruokinta-automaatilla.

Huolestunut talonväki otti yhteyttä riistanhoitoyhdistykseen, koska eläimen raato näytti pahasti retuutetulta. Puoliksi syöty ruho oli jätetty puunhaaraan, mikä sai asukkaat pohtimaan, olisiko karhu rakentanut siitä itselleen oman ruokinta-automaatin. Kakskerrassa on aiemminkin liikkunut ainakin huhuja karhusta. Vuosikymmenen alkupuolella myös Turun Sanomat uutisoi saarella tehdyistä karhuhavainnoista, jotka jäivät tuolloin vaille vahvistusta.

Turun seudun riistanhoitoyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Jari Holma tyrmää karhuepäilyt. Raadosta näkemänsä kuvan perusteella hän arvelee, että kauris on saattanut joutua traagisen onnettomuuden uhriksi omaa hölmöyttään.

– Kyllä kyseessä on pienpedon tekosia. Supikoira tai minkki, Holma veikkaa.

– On voinut käydä niin, että kaurisparka on hypätessään aidan yli jäänyt jumiin tai kompastunut. On se voinut siinä kuollakin oksan tai muun lävistämänä. Siitä sitten pienpedot ovat sen syöneet, Holma spekuloi.

Hänen mukaansa tällaiset onnettomuudet eivät ole tuikiharvinaisia.

– Esimerkiksi Harvaluodossa aiemmin tänä talvena hirvi teurasti itsensä yritettyään hypätä pystyssä olleen tolpan yli.

Holman mukaan karhu ei olisi jättänyt pienikokoisesta kauriista jäljelle kuin pään.

Lisäksi Turun seudulla ei tiettävästi tällä hetkellä talvehdi ainuttakaan karhua. Ajankohta karhujen veritöille olisi kyllä sopiva, sillä aivan lähiviikkoina nälkäiset mesikämmenet alkavat heräillä talviuniltaan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Susi
Epäilen sutta, koska sudet ilmestyvät nopeasti sinne missä on kauriita.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Susi
Susi se on! Kyllä nyt pitää päättäjien herätä! Ja minunkin!
Kaikki sudet on poistettava, luonnottomat kutaleet!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Susi
syystä että? Samaahan voisi sanoa ihmisistä, muslimeista jne jne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koira vapaana
Veikkaan kuitenkin selitykseksi irrallaan ollutta koiraa. Ihmiset ottavat isoja koiria ja pitävät niitä vastuuttomasti vapaana. Tätä näkee Kakskerrassakin usein. Sanotaan vaan, että se meidän rekku on kiltti eikä tee mitään. Mutta koirakin on peto ja kauriin nähdessään sen tappajan vaistot herää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Koira vapaana
Tämän takia yli polvenkorkuista koiraa ei saa käyttää peurajahdissa, tappaisi peuran omatoimisesti ilman metsästäjää. Näin jonkin aikaa sitten mäyräkoiran koiran metsästysliiveissä ylittävän kyntöpeltoa peuran perässä. Oli söpö näky kun oli niin tohkeissaan. Peura pääsi kevyesti pakoon ja taisi kaikesta päätellen jäädä eloon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
karhu vai supi?
Kyllähän se olisi hyvä tietää onko kysymyksessä mikä eläin on kysymyksessä. Ei arvailut auta ketään, jos kysymyksessä on ns. asiantuntija, joka hänkään ei ole ns."kartalla". Mikäli kysymyksessä olisi karhu, niin varmaan moni ihminen turvallisuuden nimissä olisi tyytyväinen jos asialle saataisiin varmistus. Joskus olen kuullut ns. asiantuntijoiden keskustelevan miten toimia jos kohtaa karhun. Yksi koulukunta neuvoo hiljaa perääntymään ja toinen koulukunta opettaa, että pitää tekeytyä kuolleeksi. En ole huomannut kenenkään puhuvan siitä vaihtoehdosta, että karhu käyttäytyy jotenkin näistä kahdesta opinkappaleesta poiketen. Koska olisi suoranainen ihme jos kaikki karhut syntyisivät täysin terveinä ja siten käyttäytyisivät indententtisesti. En ymmärrä sitä, että petotutkijan titteliä kantava ihminen ei ymmärrä mistä on kysymys ko. tapauksessa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: karhu vai supi?
Asiantuntija on nähnyt ainoastaan kuvan kohteesta. Voisiko tämä olla syy siihen ettei voi antaa varmaa vastausta ruokailijasta? Varman vastauksen saisi jos kävisi kohteessa tutkisi jäljet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koira?
Syyllinen voi olla myös irtopäästetty koira.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peto ?
Olisikohan ahma tai ilves on asettanut ruokapöydälle saaliinsa jossa on hyvä murkinoida ? Kumpiakin löytyy maakunnassa !
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peto ?
Ahma kakskerrassa? Jos se olisi joku suurpedoistamme, niin sitten ilves, mutta tuskin on sekään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peto ?
Eteläisin ahma on Jyväskylässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Putin on peto
Venäläisten syy.. Putin tietysti!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Susi
Susia on ollut saaristossa liikkeellä tänä talvena.Kauris on hädissään yrittänyt paeta.

Ilveshän se
Kakskerran pohjoispuolella kartanon alueella on ilves - jälkiä ollut monesti. Ne tulevat paraisilta jäitä pitkin. Voi olla karhukin - Jääskeläinen oli tehnyt näköhavainnon muutama vuosi sitten syksyllä ;-)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peto ?
Ahma Kakskerrassa - älä naurata ;-)