Torstai 21.6.2018Ahti, Ahto

Tasoristeysten parantaminen alkoi – 65 kohteen joukossa rataosuudet Turku–Uki ja Turku–Toijala

Timo Jakonen
Uudenkaupungin rata.
Uudenkaupungin rata.

Liikennevirasto parantaa tasoristeysten turvallisuutta tänä vuonna kahdeksan miljoonan euron edestä. Työt on aloitettu kaikkiaan parillakymmenellä osuudella, joiden joukossa ovat rataosuudet Turku–Uki ja Turku–Toijala.

Koko nelivuotinen ohjelma kattaa 65 kohdetta eli toimenpiteitä 28 miljoonan edestä. Tasoristeyksiä parannetaan tai suljetaan, ja tasoristeyksiin lisätään stop-merkkejä.

Tämän lisäksi Liikennevirastossa on meneillään projekti, jossa selvitetään satelliittinavigaatioon perustuvaa junanpaikannuksen hyödyntämistä junien lähestymisestä varoittamisessa. Selvitys valmistuu toukokuussa 2018. 

Liikenne- ja viestintäministeriö teki marraskuussa 2017 päätöksen tasoristeysturvallisuuden parantamisohjelmasta, minkä jälkeen Liikennevirasto laati listan parannuskohteista.

– Tämän vuoden aikana parannamme 21 tasoristeystä. Lisäksi on ohjelmoitu saman verran toimenpiteitä ensi vuodelle, mikäli rahoitus toteutuu, kertoo johtaja Magnus Nygård Liikennevirastosta.

Loput parannukset ajoittuvat vuosille 2020-2021.

– Arvioimme, että näillä toimenpiteillä tasoristeysonnettomuuksien määrä vähenee 35:llä kymmenen vuoden aikana, Nygård jatkaa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.