Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Köyliöön ei edelleenkään susilupaa – Riistakeskus ei taipunut metsästäjien uhkailuun

Jouko Hanninen
Ähtärin eläinpuiston susia.
Ähtärin eläinpuiston susia.

Lilli Jokela

Suomen riistakeskus on hylännyt Köyliön susilaumaan toistamiseen haetun sudenkaatoluvan. Riistakeskus hylkäsi luvan kolmen suden ampumiseksi edellisen kerran tammikuussa.

Riistakeskus tuo ratkaisussaan esiin, ettei alueella ole viime vuosina korvattu susien aiheuttamia vahinkoja eikä hakemuksessa esitetä konkreettisia selvityksiä mahdollisista vahingoista. Riistakeskus huomauttaa, ettei hakemusalueella ole pihakäynneistä huolimatta kokeiltu susien karkoittamista. Lupaviranomaisen mukaan tämän vuoksi ei voida varmistua, että esitettyjen haittojen ehkäisemiseen ei olisi muuta ratkaisua kuin suden tappaminen.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen susikanta on laskenut 25 prosenttia vuosina 2016 ja 2017. Riistakeskus muistuttaa, että asukkaiden kokemaa huolta ja pelkoa joudutaan vertaamaan suojattavan etuun eli suteen, joka kuuluu EU:n luontodirektiivissä tiukkaa suojelua vaativiin lajeihin.

Satakunnassa metsästäjät ovat painostaneet lupaviranomaisia uhkaamalla lopettaa suurriistavirka-avun antamisen, mikäli sudenkaatolupia ei myönnetä. Turun Sanomat kirjoitti aiheesta 5. helmikuuta. Riistakeskus on torjunut uhkailut korostamalla, ettei painostaminen vaikuta luvanmyöntöön.

Lue myös: Susikiistan kierrokset kasvavat – osa metsästäjistä boikotoi jälkilaskentoja ja uhkaa jättää kolarieläimet hoitamatta

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Liisa Ihmemaassa
Mikä ihmeen fetissi tämä susiasia on tietylle porukalle - onko realismi tullut tiensä päähän tässäkin?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Liisa Ihmemaassa
Juu, näiltä metsästyshimossaan tuskailevilta pyssypiipertäjiltä realismi on kadonnut jo kauan sitten!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Liisa Ihmemaassa
Olet oikeassa. Suhteellisuuden taju on kadonnut, kun sudet ovat kuin perheenjäseniä. Hullua, kun eläin on raaka tappaja, joka tietysti tappaa vain itselleen, joskin erityisen julmasti. Kehäkolmosen sisäpuolelle vaan, siellä menetykset tulkitaan oikeutetuiksi ja kavereita kohtaan ei tietysti tunneta pelkoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Liisa Ihmemaassa
Nimim. "J": Minä taas uskon, että köyliöläisiä huolestuttaa lasten ja aikuistenkin turvallisuus. Susien aiheuttamia vahinkoja ei niitäkään kannata ulkopuolisten vähätellä. Susi saattaa näyttää lemmikkikoiralta, mutta on oikeasti petoeläin. Minulla täällä turkulaisessa kerrostaloasunnossa ei ole hätää, mutta susien läheisyydessä asuvien huolen kyllä ymmärrän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä!
Ihmiskantaa saisi harventaa isolla kädellä, ei viattomia susia joiden elintilaa maailman turhin eliö nimeltä ihminen syö kaiken aikaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvä!
Samaa mieltä. Harvennus on käynnissä kokoajan. Karkurit pitää vaan passittaa takaisin, eikä ottaa niitä tänne meidän suojelualueelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harmi
Kun lupaa ei tule kaadetaan todennäköisesti salaa enemmän
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Harmi
Juuri näin toimii itsekeskeisten metsästäjien logiikka. Ajatellaanpa että kaikki vetäisivät yhteiskunnassa samaa linjaa niin olisimme jälleen sisällissodassa. Tälle pyssyttelijöiden terrorille on saatava piste.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hullunkiilto silmissä
Taitaa olla Satakunnan metsästäjillä ylimääräistä tilaa takan yläpuolella kun vimmatusti pitää jotain ammuttavaa saada - keinolla millä hyvänsä. Koko susijupakka alkaa saada raamatullisia mittasuhteita, etenkin kun otetaan huomioon mikä on kyseisten eläinten todellinen uhka väestölle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suhteellisuutta
Hirvi on sutta vaarallisempi, keskittäkööt metsästäjät verenhimonsa siihen. Muitakin hirvieläimiä sopisi vähentää, puutiaisiakin levittävät ja ne vasta haitallisia ovatkin.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Suhteellisuutta
Tunnetusti puutiaiset eivät pesi susissa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä ihmeen uhkailua?
Taas toimittaja paljasti asenteensa otsikoinnilla. Tuossahan ei ole ollut kysymys mistään uhkailusta vaan siitä, että turvallisuus- ja motivaatiotekijät huomioon ottaen srva-toimintaan ei haluta osallistua.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä ihmeen uhkailua?
Juuri näin. Kenenkään ei ole pakko laittaa koiraansa susien syötäväksi. Susien suojeluporukat voisivat nyt ryhdistäytyä ja kouluttautua srva tehtäviin. Tietenkin omalla kustannuksella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä ihmeen uhkailua?
Oli mikä oli mutta tämä yksittäisten pyssyryhmien vedätys pitää saada loppumaan. Luonto kuuluu kaikille, ei jollekin pienelle eritysiryhmälle. Ehdotan sukupuolen vaihtoa ratkaisuna tähän ongelmaan, sen verran ämmämäistä touhua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
järjen käyttö susiasiassa.
Nyt riistakeskus ampu omaan polveen eli sitä saa mitä tilaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: järjen käyttö susiasiassa.
Riistakeskusko tässä on se taho joka haluaa ampua?
Kyllä on sekavaa jorinaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muunneltu totuus ei toimi
Pohjanmaalla sentään uhrattiin hieho ja syntymätön vasikka, ja katso tappolupa tuli sudelle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ammu ylös, älä kohti
Hyvä Riistakeskus, noin se pitääkin olla.
Varmasti niitä kunnollisiakin metsästäjiä on olemassa mutta nyt nämä tietyt susivihaajat, jotka haluavat hävittää nämä hienot eläimet suomesta, vetävät muutkin lokaan.
Miksi muut maat tekevät kyseisissä tapauksissa monesti niin, että etsivät liian lähelle asutuksia olevat petoeläimet, nukuttavat ne ja siirtävät syrjemmälle erämaahan mutta suomessa ei? Ei sellainen ole isoista resursseista kiinni, vaan viitsimisestä, viranomaistahojen ja metsästäjien yhteisestä sellaisesta.
Lapsellista touhua tommonen painostaminen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammu ylös, älä kohti
Siirretään sudet nukutettuna kehä kolmosen sisäpuolle niin katotaan mitä vihrkommunistit tuumaa susista .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammu ylös, älä kohti
Ei ole kyse susivihasta, vaan aidosta pelosta tuota eläintä tai oikeastaan -laumaa kohtaan. Koska sudella ei ole luonnollista vihollista eikä kunnon reviiriä, se tulee ihmisasutuksen alueelle. En tiedä, miten järkevää tai aiheellista pelko on, mutta osalle ihmisistä se ainakin on todellista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammu ylös, älä kohti
Kun pelko ohjaa elämää on kyse fobiasta, hoito kuuluu terveyskeskukselle. Susien tappaminen ei auta fobiaan ,vaikka kaikki tapettaisiin jäisi kuitenkin epäilys että joku kuitenkin jäi jolloin ongelma jatkuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ammu ylös, älä kohti
Tehtäisiin siis toisinpäin, kuin mitä tähän asti on tehty. Eli nukutetaan sudet ja viedään muualle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aseluvat pois uhoilijoilta
Metsästäjien petovihalle ei pidä antaa periksi.
Susi liikkuu samoilla apajilla kuin metsästäjä.
Siitä viha ja kateus sekä nyt jo uhittelu viranomaisia kohtaan.

Metsästäjät vihaavat myös muita petoja.
Jopa naapurin kissa ammutaan ja siitä ylpeillään.

Takavuosina tuhosivat jopa merikotkan pesintää!
Epämääräistä porukkaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aseluvat pois uhoilijoilta
Eiköhän niitä susia pelkää ihan muut kuin metsästäjät.

Ja sitten on tietysti paljon niitä, jotka eivät pelkää. Mm. ne, jotka istuvat kotisohvalla lämpimät villasukat jalassa, juovat kuumaa kaakaota ja kirjoittelevat someen. Ja asuvat kehä kolmosen sisäpuolella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.