Perjantai 25.5.2018Urpo

Auerille määrätyt lisäkorvaukset sulavat oikeudenkäyntikuluihin — "Valtio voitti jutun 100–1"

Auer hävisi korvausjuttunsa valtiota vastaan. Oikeus hylkäsi pääosan Auerin vaatimuksista ja tuomitsi 35 600 euron oikeuskulut Auerin maksettaviksi.

Rebekka Härkönen

Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi perjantaina Suomen valtion maksamaan Anneli Auerille 22 800 euroa lisäkorvauksia kärsimyksestä.

Taistelu käräjäoikeudessa päättyi kuitenkin Auerin kannalta häviöön, sillä käräjäoikeus hylkäsi pääosan hänen vaatimuksistaan. Lisäkorvaukset sulavat kokonaan oikeudenkäyntikulujen maksamiseen. Käräjäoikeus määräsi molempien osapuolten oikeudenkäyntilaskun eli yhteensä 35 600 euroa Auerin maksettavaksi.

Käräjäoikeus määräsi lisäkorvaukset koevapauden ja poistumispäivien muodossa menetetystä vapaudesta. Lisäksi oikeus katsoi lisäkorvauksen arvoiseksi kuukaudet, jotka Auer joutui viettämään lyhytaikaiseen sijoitukseen tarkoitetuissa alkeellisissa poliisiputkissa murhaoikeudenkäyntiensä aikana.

– Nämä vaatimukset tulivat uusina käräjäoikeusvaiheessa, eikä valtiokonttori ole näin ollen edes käsitellyt niitä aiemmin, kertoo asianajaja Kimmo Kariola, joka toimi Suomen valtion asiamiehenä oikeudessa.

– Oikeus hyväksyi vain prosentin Auerin vaatimuksista, joten valtio voitti jutun 100–1, Kariola lisää tyytyväisenä.

Lännen Media ei tavoittanut perjantaina iltapäivällä Auerin asianajajaa Juha Manneria kommentoimaan oikeuden ratkaisua. Asianajotoimiston mukaan Manner on matkoilla.

Auer vaati jokaisesta syyttömänä vankeudessa murhajutun takia viettämästään päivästä 2 500 euroa. Oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi korvaukseksi sen, minkä valtiokonttori oli jo Auerille korvannut eli 800 euroa per vankeusvuorokausi.

Valtaosa oikeusväännön tappiosta aiheutui Auerille osapuolten näkemyseroista vankeuspäivien laskentatavassa. Edustajiensa mukaan Auer vietti vankeudessa syyttömänä 1048 vuorokautta. Oikeuden mukaan oikea luku oli 611 vuorokautta.

– Auer yritti saada korvauksia myös siitä ajasta, jolloin istui laillista tuomiota seksuaalirikoksista, Kariola toteaa.

Tämä oli myös käräjäoikeuden tulkinta asiasta.

Valtiokonttori korvasi viime syksynä Auerille kärsimyksestä ennätykselliset 488 800 euroa ja tulonmenetyksestä 57 000 euroa tulonmenetyksestä. Auer halusi kuitenkin enemmän ja vaati valtiolta yhteensä yli kolmea miljoonaa euroa.

Kärsimyksen hintalapuksi Auerin edustajat laittoivat 2,61 miljoonaa euroa. Murhajutun takia vankeudessa vietetty aika oli katkonut Auerin perhesuhteet ja mustannut hänen maineensa täydellisesti, he perustelivat.

Vaikka Auer vapautui vankilasta vuonna 2015, hän ei ole edelleenkään työllistynyt. Vankilavuosien ja valtavan mediamyllytyksen aiheuttamasta tulonmenetyksestä Auer vaati 400 000 euroa.

Lisäksi murhajutusta johtuneen vapaudenmenetyksen vaikutus Auerin ja hänen lastensa väleihin lisäsi haastehakemuksen mukaan Auerin kärsimystä.

Oikeus arvioi, että pääosa Auerin lisäkorvausvaatimuksen perusteluista oli huomioitu jo aiemmin valtiokonttorin maksamissa korvauksissa. Oikeus oli samaa mieltä Auerin kanssa siitä, että murhajutun saama julkisuus oli sekä laajuudeltaan, kestoltaan että sävyltään poikkeuksellista.

Oikeus kuitenkin muistutti, ettei lain mukaan korvausta voida maksaa kuin vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tuomioistuimen mukaan murhajuttuun liittyvä julkisuus oli keskittynyt lähinnä syyllisyyskysymykseen, eikä Auerin vapaudenmenetykseen.

Oikeus katsoikin, että jo maksetut korvaukset riittivät kattamaan julkisuudesta aiheutuneen kärsimyksen.

Tulonmenetyksistä tuomioistuin ei suostunut myöntämään yhtään ainoaa lisäeuroa. Oikeus piti Auerin laskelmia saamatta jääneistä tuloista ja liiketoimintansa arvosta epäuskottavina.

Käräjäoikeuden ratkaisu jutusta ei ole vielä lainvoimainen. Tämä tarkoittaa, että osapuolet voivat valittaa ratkaisusta hovioikeuteen.

– Emme ole vielä ehtineet päättää, lähdemmekö haastamaan ratkaisua. Pitää tutustua tarkemmin oikeuden ratkaisuun, valtiota edustanut Kariola sanoo.

Hän toteaa myös, että oikeuden nyt määräämät lisäkorvaukset perustuivat laintulkintaan.

– Niistä ei ole säädetty laissa ollenkaan. Yksi syy valittaa voisi olla ennakkoratkaisun hakeminen asiaan. Mutta voisin kuvitella, että vastapuoli valittaa ratkaisusta joka tapauksessa.

Lännen Media yrittää yhä illan aikana tavoitella Aueria edustanutta Juha Manneria kommentoimaan asiaa.

Ulvilan murhajuttu on kaikin puolin ainutlaatuinen rikosjuttu Suomessa.

Kun poliisi ryhtyi epäilemään uhrin vaimoa murhaajaksi, juttu oli ollut tutkinnassa jo kolme vuotta. Kukaan kuitenkaan tuskin arvasi, että rikosjutun häntiä veivattaisiin käräjäoikeudessa yhä yksitoista vuotta henkirikoksen jälkeen.

Vaasan hovioikeus totesi Auerin syyttömäksi miehensä murhaan vuoden 2015 alussa. Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemukset, joten hovioikeuden tuomio jäi voimaan.

Tämä oli piste pitkälle murhaoikeudenkäyntien sarjalle, jossa Aueria oli raijattu peräti kahden täyden kierroksen verran koko oikeuskoneiston läpi.

Tulevaisuus näyttää, jatkuuko taistelu murhajutun vahingonkorvauksista ylemmissä oikeusasteissa vai päättyykö Ulvilan murhajutun oikeuskäsittely Auerin osalta tähän.

Bodomjärven murhista syytetty Nils Gustafsson oli vuonna 2005 vangittuna 60 päivää ennen kuin käräjäoikeus totesi hänet syyttömäksi. Gustafsson neuvotteli valtion kanssa itselleen 44 900 euron korvaukset.

Jippii-jutusta syyttömänä vankilassa 61 päivää viettänyt Harri Johannesdahl sai valtiolta reilun 24 400 euron korvaukset.

Juttua on päivitetty kello 16.40.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sellaista se on
Ahne saa olla, mutta ei tyhmä.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sellaista se on
Kuka luopuisi puolesta miljoonasta perheestään, maineestaan, työstään, tuloistaan, tulevaisuudestaan.... ?

Suomi on aika pihi väärin kohdeltuja kansalaisiaan kohtaan. Valtion rahat on kuitenkin heidän selkänahastaan revitty.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Totuutta ei koskaan paineta Valhevirtamediaan
Siksi sinun ei sallita tästäkään lukea totuutta eikä linkkejä.
Mutta google tietää...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sellaista se on
Jotkut ei vaan osaa lopettaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Millin luulisi riittävän
Kyllä tommonen milli luulis olevan tarpeeksi kun silläkin pärjää kyl ihan kivasti elämän läpi. Mää vetäisin viivan siihen ihan tismalleen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Millin luulisi riittävän
Kivasti rahat suli Suomen valtion aiheuttamiin kuluihin. Tämä maa jaksaa aina yllättää sillä, kuinka paljon kansalaisia vedätetään. Maksuja, maksuja ja lisää maksuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tutkinta mokasi
Auer paljasti tekosillaan Suomen oikeuslaitoksen heikkoudet ja poliisin amatöörimäisyyden. Toivottavasti asiat on nyt yritetty korjata.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tutkinta mokasi
Näin on. Porin poliisi sokeasti uskoi Auerin selitykset ulkopuolisesta henkilöstä, mutta silti tehty kunnollista rikospaikkatutkintaa, joka olisi paljastanut että tontille ei ollut tullut ketään ulkopuolista. Sitä en ymmärrä miksi tutkinnanjohtaja Joutsenlahti saa jatkaa uraansa poliisina, vaikka lähetti Auerille etukäteen kuvan ilmeisesti inhoamastaan romanitaustaisesta näyttelijästä jotta tunnistusrivistä oli helppo näyttää epäilty. Joutsenlahti muutenkin mokasi koko tutkinnan, mutta hyväveliverkosto suojasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tutkinta mokasi
Täysin toimintakyvyttömät poliisit on tuhonnut paljon ihmisiä ja perheitä .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tutkinta mokasi
Olisiko mahdollista, että Joutsenlahti jotenkin joutui Auerin lumoihin, jopa ihastui tähän? Miten muuten olisi mahdollista, että tutkinnanjohtaja jopa uhkasi alaisiaan, niin etteivät nämä saaneet kertoa epäilyksistään (Auerin syyllisyydestä). Ja Auer päästettiin myöhemmin rikospaikalle ilman poliisivartiota, vain sosiaalityöntekijän kanssa. Tämä oli nähnyt Auerin vievän jotain ulos muovipussissa. - Tällaisia muistan lukeneeni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
poliisivaltio
Ei Korppi korpin silmää noki ja valtion väkivaltakoneisto näytti taas mahtinsa vaikkei syyttömästä syyllistä saanutkaan mutta pilasi hänen elämänsä
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: poliisivaltio
-Siis todisteet ei riittäneet..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: poliisivaltio
"Eipä ollut syyllinen". Mitä nyt vähän pedofiili jne. Jäipä kaivelemaan, että mihin muuhun se pedofiili pystyy?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: poliisivaltio
"Auer yritti saada korvauksia myös siitä ajasta, jolloin istui laillista tuomiota seksuaalirikoksista"
Eiköhän pilannut ihan itse oman elämänsä ja lastensa myös.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ahneus
Ahneudella ei mitään rajaa.. jo tähänkin saakka saatu ylimitoitettu.....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Auer.
Itse on aiheuttenut kärsimyksensä! Lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstäsaatu tuomio osiottaa ettei ihan tolkun kansalainen taida olla. Suu suppuun, kyllä elää komeasti jo saaduilla korvauksilla!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Auer.
Ja istui siitä vaivaiset kaksi vuotta, yli 7 vuoden tuomion sijaan. Näin Suomessa. Uhri harvoin saa oikeutta, mutta rikoksen tekijä kyllä. Toki totta varmaan, ettei kyseinen naikkonen kovin helpolla töitä saa. Mutta totta sekin, ettei todistetusta rikoksesta kärsinyt tuomiota kuin hyttysen pierun verran. Joten nyt jo liikaa hyvitystä kyllä saanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tarina jatkunee hovissa
Ei muuta kuin uuden elinkeinon hakuun. Jos sitten edellisiltä "pesämunilta" on vielä edes tarvetta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tarina jatkunee hovissa
Työkkäriin vaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Auer.
Samaa mieltä mummelin kanssa. Harva tuntuu muistavan, että Auer on saanut vankilatuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käytti hyväksi omia lapsiaan pidemmän aikaa yhdessä silloisen miesystävänsä kanssa. Erikoista ajatella, että välit lapsiin meni poikki epäonnistuneen henkirikostutkinnan takia eikä omien ja Jenssin puuhastelujen vuoksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tutkitaanko murhaa
Tutkitaanko Auer-murhaa yhä. Rikospaikalta löytyi aikoinaan lehtitietojen mukaan poiliisin verta ? Miksi ei murhatutkimuksista kuulu mitään, suojellaanko jota kuta ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: tutkitaanko murhaa
Murha ei vanhene koskaan, sanotaan. Nyt ei puhuta syyllisistä eikä mahdollisista ulkopuolisista epäiltävistä tekijöistä.Eiköhän näin muhkea korvaus ole ihan riittävä korvaus, varsinkin jos ja kun...tekijä jää ikuisesti ratkaisematta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeutta?
Valtio voittaa aina. Mikä lie systeemi Suomessakin, ainakin hyväveli ja suomalainen korruptio kukoistavat..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikeutta?
Tässä jutussa saa voittaakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.