Keskiviikko 13.12.2017Seija

Heikki Uotilalle Paimio-mitali

Heikki Uotilalle on myönnetty Paimio-mitali 2017.
Heikki Uotilalle on myönnetty Paimio-mitali 2017.

Riistapäällikkö Heikki Uotilalle on myönnetty vuoden 2017 Paimio-Mitali.

Paimio-mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Mitalin saajan tulee olla yleisesti arvostettu henkilö, joka on saavuttanut menestystä toiminnallaan Paimion ja paimiolaisuuden hyväksi muun muassa kulttuurin, tieteen, urheilun, sosiaalitoimen, talouselämän tai yhdyskuntatyön alueella.

Tänä vuonna jaetaan Paimion kaupunginhallituksen päätöksellä yksi Paimio-mitali. Paimio-mitali numero 22 myönnettiin riistapäällikkö Heikki Uotilalle, joka on työskennellyt niin työelämänsä aikana kuin vapaa-aikanaan luontoa ja paikallisten yhteisöjen toimintoja edistäen.

Uotila on syntynyt Hämeen Tuuloksessa. Biologiksi opiskeltuaan hän on työskennellyt muun muassa Lapin maakuntamuseon amanuenssina sekä Urho Kekkosen kansallispuiston johtajana.

1980-luvun lopulta asti hän töimi riistapäällikkönä Varsinais-Suomen riistanhoitopiirissä Paimiossa, ja toimi tehtävässä eläköitymiseensä eli vuoteen 2010 asti.

Mitalin myöntämisen perusteina oli myös muun muassa Uotilan aktiivinen vapaaehtoistyö Paimion seudulla retkiopastusten, yleisöesitelmien ja ja luonnonsuojeluprojektien muodossa.

Taiteilija Raili Mikkosen suunnittelemassa yksisivuisessa mitalissa on kuvattuna keskeisiä paimiolaisia rakennuksia: lukio, Pyhän Mikaelin kirkon kellotapuli sekä Paimion sairaala.

Viime vuonna mitali myönnettiin tanssinopettaja Annika Mutilalle.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.