Perjantai 15.12.2017Heimo

Liikennekeskus: "En muista tällaista ruuhkaa Turussa" – katso video

Santeri Peltola kuvasi ruuhkaa Turun Tukholmankadulla

Turun liikennekeskuksen mukaan liikenneruuhkat Turun linnan ympäristössä ovat alkaneet helpottaa iltakahdeksan aikaan.

Paria tuntia aikaisemmin Suomi 100 -juhlavuotta juhlistavaa valotaideteosta Luminous Finlandia pyrki katsomaan niin paljon ihmisiä, että linnalle johtavat ajoväylät menivät täysin tukkoon.

Jari Laurikko
Linnan ympäristö ruuhkautui pahoin keskiviikkoiltana. Kuva Juhana Herttuan puistokadulta.

Liikennekeskuspäivystäjä Jyrki Suomalainen toteaa, että hän ei ole nähnyt vastaavaa Turussa edes Tall Ships' Races -tapahtumien aikaan.

– En muista, että Turussa olisi ollut koskaan liikenne näin sekaisin, Suomalainen totesi itsenäisyyspäivän iltana.

Muun muassa Juhana Herttuan puistokatu oli kello 17–18 koko matkaltaan yhtä autojonoa. Myös Pansiontie ja Tukholmankatu ruuhkautuivat pahasti Juhana Herttuan puistokadulle yrittäneistä autoista. Puutarhakadulla autojono ulottui kello 18 maissa Heikkilänkadun kulmaan eli lähes Mikaelinkirkolle asti. Ispoisten suunnasta tullessa ruuhkat alkoivat jo ennen Myllytunnelia.

Jari Laurikko
Pansiontie oli tukossa keskiviikkoiltana.

– Linnankatu oli puolestaan keskustaan päin molemmat kaistat tukossa lähes Martinsillalle asti, Suomalainen kertoo.

Jari Laurikko
Linnan ympäristö ruuhkautui pahoin keskiviikkoiltana. Kuva Juhana Herttuan puistokadulta.
Linnan ympäristö ruuhkautui pahoin keskiviikkoiltana. Kuva Juhana Herttuan puistokadulta.

Linnalle kulkevaan linja-autoon numero 1 sai puolestaan iltaviiden aikaan jonottaa Kauppatorilla puolen korttelin verran, Turun Sanomille raportoitiin.

Turun linnan pihalla ihmisjono sisäpihalle oli helposti 150 metriä pitkä ellei pidempikin. Portilla päivystäneen järjestyksenvalvojan mukaan linnan pihalla oli käynyt jo kello 18 mennessä 6 000 ihmistä.

Jari Laurikko
Turun linnan ikkunat valaistiin sinivalkoisin valoin. Kuva tiistai-illalta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ehkei pitkään aikaan
Ainakin vuosina 1989 ja 1990 Turun ”ydinkeskusta” oli viikonloppuöisin kovin tukossa. Ilmiö oli jatkuvaa, mutta ehkä eniten syksyisin näkyvä.

Silloin oli, muutoin, huomattavasti enemmän tilaa autoilla keskustassa, kuin nykyään. Ei ollut kävelykatua Yliopistonkadulla eikä linja-autoille ja takseille pyhitettyjä katuosuuksia Kauppatorin ja Hansakorttelin ympäristössä.

Tilavuudesta huolimatta liikenne takkusi ilta- ja yöaikaan viikonloppuisin niin, että yhden korttelin ajamiseen saattoi mennä helposti kymmenenkin minuuttia.

Vuonna 1991 poliisi alkoi sakottaa autoilijoita nimikkeellä ”tarpeeton ajo taajamassa”. Sakon kirjoittamisen perusteena oli poliisin näkö-havainto samasta autosta kolme kertaa saman illan aikana. Tällä sakottamisella pyrittiin häätämään autoileva nuoriso pois Turun keskustasta. Kai se ainakin vähensi liikennettä. Autoilu oli tuolloin normaalia nuorison harrastusta. Olin 18 vuotias vuonna 1991, ja sain kerran kyseisen sakon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kriittinen piste
Lukuisten toriparkkikeskustelujen yhteydessä ovat monet väittäneet että kaikki ratkeaa kunhan vain lisätään parkkipaikkoja.
Olen moneen kertaan näihin vastannut että liikenne toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan ja sitä voidaan mallintaa.
Tulos on se että kun ajoneuvomäärää tarpeeksi lisätään niin katuverkon välityskyky loppuu kesken, tulee kutakuinkin täydellinen stoppi.
Nyt sitten oltiin kutakuinkin tuossa tilanteessa, saavutettiin se kriittinen piste ja liikenne pysähtyi.

Ihmetellä kuitenkin pitää sitä että miksei tilanteeseen osattu varautua, miksi niin sanotusti jäätiin housut kintuissa kiinni.
Kyllähän tästä kaupungista löytyy eri virkakoneistoista tietoa erikoistilanteista. Olisi pitänyt varautua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
parkkialueet
Tapahtumaa olisi pitänyt miettiä ja laittaa ilmainen bussikuljetus isoilta parkkialueilta . Yrityksiltä ja liikekeskuksilta olisi voinut pyytää luvan parkkeeramiseen.Ja poliisit pois Halisten 30-alueelta liikennevalvonnasta ja tuonne ohjaamaan liikennettä