Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Haussa Suomen ikäinen Lucia-mummo

Lucia-mummoksi etsitään Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi 1917 eli Suomen ikäistä ihmistä.

Timo Jakonen
Viime vuonna Lucia-mummoksi kruunattiin Turussa Helvi Kanninen.
Viime vuonna Lucia-mummoksi kruunattiin Turussa Helvi Kanninen.

Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi etsimme tänä vuonna 100 vuotta täyttänyttä tai täyttävää Lucia-mummoa.

Turussa Lucia-mummo valittiin ensimmäistä kertaa 2015. Turkulaisen Päivi Bowien idean perusteella järjestetyn kilpailun avulla haluttiin ilahduttaa ikäihmisiä ja välittää Lucia-ehdokkaiden valoisaa elämänasennetta.

Useiden ehdokkaiden joukosta yleisö äänesti vuoden 2015 Lucia-mummoksi 81-vuotiaan turkulaisen Anneli Virran ja vuoden 2016 Lucia-mummoksi 95-vuotiaan Helvi Kannisen.

Suomessa tänä vuonna laajasti vietetty itsenäisyytemme juhlavuosi sai Päivi Bowien ehdottamaan Suomen ikäisen Lucia-mummon etsintää.

Ehdotuksia toivotaan kaikkialta Varsinais-Suomesta. Esimerkiksi Turussa asuu kolmisenkymmentä 1917 syntynyttä naista.

Jos ehdokkaita löytyy yksi, hän on itseoikeutettu Lucia-mummo. Jos ehdokkaita on useampia, Lucia-mummon valitsee Turun Sanomien raati. Valinta julkistetaan Lucian-päivänä 13. joulukuuta.

Lucia-mummoksi voi ilmoittaa 1917 syntyneen läheisen, ystävän, tuttavan tai naapurin, jonka elämäntarinassa on kerrottavaa nuoremmillekin.

Lucia-mummo 2017 -ilmoittautumisaika päättyy 12. marraskuuta. Ehdotuksen voi lähettää sähköpostissa osoitteeseen lucia-mummo@ts.fi

tai postikortilla osoitteeseen Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku. Ehdotuskortin voi myös tuoda Turun Sanomien asiakaskonttoriin Kauppiaskatu 5, Turku.

 Viime vuonna Lucia-mummoksi kruunattiin Turussa Helvi Kanninen.
Viime vuonna Lucia-mummoksi kruunattiin Turussa Helvi Kanninen.
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ukki
Miksi se ei voisi olla Lucia-ukki, näin tasa-arvon aikaan?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ukki
Toki voi olla, sen kuin pistät sellaisen kilpailun pystyyn.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ukki
Kumpi vaan, lukumäärä ei ole kovin suuri, mistä valita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.