Torstai 14.12.2017Jouko

Raisio perusti alle 25-vuotiaille ja pitkäaikaistyöttömille työvoimatoimiston

Emmi Korhonen
Kuvituskuva
Kuvituskuva

Raision kaupunki on lähtenyt mukaan valtakunnalliseen kokeiluun, jossa työvoima- ja yrityspalveluja tarjotaan alueellisesti kunnan palveluina.

Raision uusi työllisyyspalveluyksikkö toimii alle 25-vuotiaiden tai vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden työvoimatoimistona. Raision kaupungin asiakkaiksi siirtyi noin 650 raisiolaista työtöntä työnhakijaa. Kaupungin henkilökunnan rinnalle siirtyi työskentelemään kaksi TE-toimiston työntekijää.

Yksikkö toimii toistaiseksi Raision kaupungintalolla aikuissosiaalityön tiloissa. Elokuussa käynnistynyt kokeilu jatkuu ensi vuoden loppuun.

Turun seudulla vastaava kokeilu on käynnissä myös Turussa, Naantalissa ja Paimiossa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Niin, tämän
systeemin alle siirtyneille työttömille olisi pitänyt tai pitäisi tulla siirrosta tiedottava kirje. Eipä ole näkynyt eikä kuulunut.

Tämänkö vuoksi sitten työttömän mol.fi-tiedoissakaan ei enää ole koneellisesti annettu tiedoksi sitä päivämäärää, jolloin TE-toimisto "tarvittaessa ottaa yhteyttä"?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Niin, tämän
Tuli kirje sinne valituille. Haastattelut tehty nyt syksyllä. Sanottiin ihan samaa kuin työkkärissä. Paikkoja ei oikein ole, mutta hae silti itsenäisesti. Oletin Raision kaupungilla olevan työkokeilumahdollisuus eri aloille, mutta ei ollutkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Niin, tämän
öööh,
Ai sinne valittiiin ihan henkilöt! Minä kun olin käsityksessä että sinne siirretään kaikki alle 25-vuotiaat sekä vuoden työttömänä yhtäjaksoisesti olleet. Mutta että valinta!
Sitten tämä, että ensi vuonna käsittääkseni jos työtön ei löydä mitään muutamien tuntien toimintaa kuukausittaiseksi aktiviteetikseen, niin hänen työttömyysetuuttaan leikataan. No, onko se nyt sitten oikein, kun kerran te-touhua eli työnvälitystoimintaa harjoittava taho sanoo, että paikkoja ei ole! Ja Raision suhteen, tämä asia ei nyt muutu mihinkään suuntaan, vaikka kuinka kaikki kaadettais kunnan vastuulle. Raisiossa TE-toimisto on turhanpäiväinen putiikki ollut iät ja ajat! Miten toi turkulainen vastaava virasto kuulemma pystyy järkkään työttömille jotain puuhaa.
Ja juu, ja jos se kunnan taho jotain pystyis järkkääkin, niin sen ensi vuonna käyttöön tulevan systeemin vuoksi, sitä järkkäämistä pitäs tasa-arvon vuoksi sitten syntyä jokaiselle työttömälle! Taitaa mennä taas sossuasiakkaat ja ansiosidonn aisella olevat niin kuin muitten eteen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jep
Ei ole ihan vastaava Turussa, täällä on ulkopuolinen konsulttifirma. Höpökurssit ja karenssit lisääntyy.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jep
Vastaava Turun kaupungin yksikkö toimii Käsityöläiskatu 10:ssä - entisissä YLEn tiloissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pöh
Tää on sitä uutta hienoa työhönpakotusta. Joudut hakemaan joka ikiseen paikkaan mitä arpomalla "ehdottavatkaan". Autotehdas, Sandvik ja vastaavat tulee saamaan hakemusryöpyn "työkkäri pakotti" hakemuksia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pöh
Autotehdas ei tarvitse sun hakemuksias. Autotehdas mol.fi-sivun mukaan ajeluttaa Haminasta asti väkeä rekrytointitilaisuuteen Ukiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pöh
Sietääkin "pakottaa". Eniten tässä huolestuttaa kun opiskellaan vuositolkulla varsinaisen opiskeluajan yli valtion piikkiin. Sitten pidetään väliryyppyvuosia ja aletaan opiskelemaan taas jotakin kissakampaamolinjaa. Aivan älytöntä että valtio kustantaa montaa eri tutkintoa, mistä ei ole henkilölle itselleen eikä varsinkaan valtiolle mitään hyötyä. Olisi oikein että valtio kustantaisi sen ensimmäisen tutkinnon ja sen jälkeen henkilö maksaa itse sometukihenkilölinjansa. Mutta hienoa että Raisiossa tapahtuu!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sipilän työreformi
Sipilän työreformi tarvitsee ilmaisia työntekijöitä ja näin valikoidaan siihen sopiva aines, jotta voidaan väittää että politiikka on onnistunut vaikka todellisuudessa ongelmat vain kärjistyvät kulisseissa tavallisen kansa keskellä.

Perustetaanko kenties joku leiri tai työkeskus näille "onnekkaille"?
Fasismi nostaa päätään Suomessa kun kapitalismikaan ei toiminut ja sitä seurannut uusliberalismi on jo ajanut itsensä nurkaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sotaa kohti mennään jo
Näistä tyhjenevistä pakolaiskeskuksista saadaan helposti työleirejä. Kammottava ajatus, toivottavasti ei kulkeudu jallituksen korviin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sipilän työreformi
Mol.fi-sivujen mukaan tämä kokeilu liittyy maakuntauudistukseen. Maakunnat tulisivat suunnitelmien mukaan vastaamaan näistä työllisyyspalveluista, joten nyt jotkut kunnan (Naantali, Raisio, Turku, Paimio) vähän niin kuin etukäteen jo kokeilevat kunnan vastuulla asioitten järjestämistä. Juu, mukana on myös Kela ja Te-toimisto.
Mutta onko tämä nyt sitä, että kun ensi vuonna joidenkin työttömien on tehtävä jokin tietty tuntimäärä jotain kuukaudessa, jotta työttömyysetuutta ei leikattaisi, niin onkohan nyt tarkoitus tätä kautta edes tarjota jotain tekemismahdollisuutta! Tästä asiasta on mol.fi:ssä tiedote otsakkeella: Alueellinen työvoima- ja yrityspalveluiden työllisyyskokeilu alkaa Varsinais-Suomessa elokuussa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanha juttu
Turussa toimi jo 60-luvulla nuorisotyönvälitys ja sieltä sai moni ensimmäisen työpaikkansa.Ilmeisesti lopetettiin työn vähyyden takia,että ei tämä uusi juttu ole.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nykyaikaa
Porkkanoita on monenlaisia mutta veikkaan että nyt yritetään syöttää ihan väärästä päästä ja pakolla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jep
Mikä konsulttifirma? Millä mandaatilla ne soittelee jos soittelee?

Vast: Vast: jep
Työkkärin kirjeestä. "Työnvälityspalvelusi siirtyy Työelämän Infopiste OY:n työnvälityspisteelle." Pakko osallistua tai tulee karenssia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: jep
hyväksy vaan suosiolla, kysymys sinulle
Onko sieltä jotain työnvälityspalvelua tullut? Työkkäristä ei nimittäin ole kyllä mitään muuta saanut kuin ne mitä mol.fi:ssä on julki laitettu. Ihan naurattaa TYÖNVÄLITYSPALVELU! Mitä ne välittää... Ei muuta kuin itselleen palkkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei nyt viitsis tehä mitään
Näitä kommentteja, kun lukee niin tulee sellainen käsitys, että työttömyyskorvaukset ovat selvästi liian korkeat. Näitä kommentaattoreita ei työ kiinnosta. Toisin oli silloin kun itse aloitin työsaran. Oli pakko tehdä töitä, mitä vain, muuten ei elänyt.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ei nyt viitsis tehä mitään
Juntti Einari on sitten aloittanut työnteon vuonna 1940 ja jotain.
Silloin oli töitäkin vaikka kuinka paljon, ei tarvinnut kuin aamulla mennä työmaakopille kysyyn, että tarviitko kunnon lapiomiestä, niin todennäköisesti tilipussia alkoi kertyä. Juu ja palkkakin maksettiin siis oikeasti tilipussissa. Nykyään ei tuolla tavalla töitä saa, sillä tarvitaan suosittelijat ja todistukset, suosittelijat tärkeämpiä kuin todistukset ja todistuksetkin ainakin Turussa mieluiten yliopistosta saatuja, niin sitten voi mennä tarjoamaan itteään mutta ei se siltikään heti ja siinä samassa synny. Voi olla kato kilpailija liikkeellä myös. Ja heti saman tien ei lapioon tartuta sillä henkilötiedot pitää viedä koneelle ja tarkistaa vaikka rikos- ja sakkorekisteri ja odottaa että henkilökortti on täytetty jotta palkkaa alkais saada!

Koskaan en ole työtön ollut! Jep! Syö pullaa ja nauti varallisuudestas. Näinhän ne sanoo, että nää 40-luvun työuran alkajat jättävät kakaroilleen sellaisen omaisuuden ettei tosikaan, ja kakarat tuskailee, että mitä mä sillä homeisella mökillä teen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ottakaa nuoret itseänne niskasta kiinni!
Missä on nuorilla se into ja palo? Itse hain töitä käymällä suoraan työpaikoilla. Niin kauan kävin erilaisissa firmoissa että sain paikan. Palkka oli mitä oli mutta olin todella ylpeä siitä että pystyin elättämään itse itseni. Nykyään suorastaan pelätään kun tarjotaan töitä tai kirjeessä on työkkärin logo! Ei taida ihmisiä kiinnostaa kun helppo elämä. Ei sellaista saa jos mikään ei kiinnosta. Kukaan ei ota pystyynnostettuja vätyksiä töihin!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ottakaa nuoret itseänne niskasta kiinni!
Taitaa olla noin 400 000 työtöntä ja vapaita työpaikkoja kai jotakin 30 000. Ota siinä sitten itseäsi niskasta kiinni.....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ottakaa nuoret itseänne niskasta kiinni!
Juu,JSJ. Näitä itseään kehujia riittää aina, jotka eivät ole koskaan joutuneet kokemaan työttömyyttä. Olen aina ehdottanut eri palstoilla että työttömyys pitäisi panna kiertoon jotta inhimillisyys lisääntyisi jokaisessa napaansa tuijottajassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ottakaa nuoret itseänne niskasta kiinni!
Onkohan oikeasti 30000 vapaata paikkaa, epäilen kovasti? Ehkä joskus kivikaudella onnistui työn saanti niin että käveli paikalle ja heti palkattiin. Oman alan vapaita työpaikkoja löytyy harvoin ja niihin on satoja hakijoita. Miksi opiskella johonkin tiettyyn alaan jos mikä tahansa työ täytyy ottaa vastaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei työkyvyttömiä listoille
Mielestäni ennenkuin haetaan työtä,ollaan työnhakijoita tai työttömän statuksella edes,pitää olla työkykyinen.
Terveystarkastus pitää olla ehdoton edellytys tämmöisissä hommissa.TE virkailija ei voi olla lääkäri!