Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Poliisi: Alastaron rivitalopalo tuhopoltto – tekijä selvillä

Sunnuntaisella rivitalopalolla ei yhteyttä Auranmaan aiempiin tulipaloihin.

Simo Päivärinta

Annamari Nurminen

Poliisi on päässyt selvyyteen siitä, miten Alastaron Vänniläntiellä sunnuntaina syttynyt tulipalo on saanut alkunsa. Kyseessä on poliisin mukaan tuhopoltto.

– Palon syttymiselle ei ole tutkimuksissa löytynyt luonnollista selitystä, tutkinnanjohtaja Satu Värri Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Killanmäen tanssilavan lisäksi Auranmaalla on kuluneen syksyn aikana palanut kolme rakennusta: Pöytyällä, Aurassa ja Marttilassa.

Satu Värrin mukaan Alastaron paloon liittyvällä henkilöllä ei kuitenkaan ole yhteyksiä Auranmaata piinanneisiin aiempiin tulipaloihin.

– Tekijä on selvillä, eikä hän ei liity mihinkään aikaisempiin paloihin, Värri toteaa.

Auranmaan aiemmat tulipalot ovat Värrin mukaan edelleen tutkinnan alla.

– Yhteenkään näistä ei ole löytynyt selkeätä syytä, joten aina on se mahdollisuus, että palot on sytytetty tahallaan. Ennen tällaista johtopäätöstä on kuitenkin tehtävä tutkintatyö, joka vie aikansa.

Värri kertoo, että Alastaron rivitalopalon lisäksi Killanmäen tanssilavan ja Marttilassa palaneen autiotalon syttymissyitä on tutkittu palokoiran avustuksella.

Missään näissä palokohteissa koira ei ole löytänyt tulipaloja selittävää syytä.

Satu Värri ei ole valmis niputtamaan aiempia tulipaloja yhteen.

– En lähtisi tässä vaiheessa olettamaan, että Auranmaan palojen aiheuttaja olisi sama tekijä. Ne sijaitsevat eri puolilla ja kohteet ovat hyvin erilaisia, hän pohtii.

Auranmaalla on pelätty seudulla liikkuneen tuhopolttajan aktivoituneen uudelleen. Syksyllä 2014 Auran, Pöytyän ja Liedon alueella poltettiin 11 asumatonta rakennusta. Viime vuonna selvittämättä jääneitä paloja oli Aurassa kaksi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.