Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Poliisi aloitti esitutkinnan: Rauman Lyseon käytävillä liikkui neljä miestä – yhdellä mukanaan puukko

Poliisin mukaan mies ei uhannut ketään teräaseellaan.

Timo Jakonen

Poliisi on aloittanut Rauman Lyseon tapahtumista esitutkinnan. Alustavien tietojen perusteella tutkittavina rikoksina ovat laiton uhkaus, julkisrauhan rikkominen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito. Poliisin kiinni ottamien henkilöiden epäillään olleen luvatta koulussa. Yhdellä heistä epäillään olleen kädessä teräase, joka on aiheuttanut koulussa uhkaavan tilanteen.

Poliisi sai Lyseon käytävällä liikkuvista noin parikymppisistä miehistä ilmoituksen tiistaina kello 10 aikaan. Ilmoitukseen sisältyi tieto myös teräaseesta. Tilanne koettiin koulussa uhkaavana, minkä johdosta oppilaat pysyivät luokissa ja luokkien ovet olivat lukittuina.

Tapauksesta tulleen ilmoituksen ja siihen liittyneen uhkaepäilyn vuoksi poliisi varautui tehtävään usealla poliisipartiolla. Epäillyt ehtivät poistua koululta, mutta poliisi tavoitti heidät läheiseltä Urheilukadulta ja heidät otettiin kiinni.

Tapahtuneesta ei aiheutunut konkreettista vaaratilannetta kenellekään.

Kuulustelut tapahtuman selvittämiseksi on aloitettu, mutta kuulustelujen sisällöstä tai tapahtumien motiivista ei ole tässä vaiheessa tarkempaa kerrottavaa.

Rauman Lyseon lukiossa on noin 700 opiskelijaa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Puukko on Suomessa työkalu
1950- ja 60- luvuilla Joensuun Lyseon käytävillä ja luokissa liikkui myös eräs mies jolla oli puukko. Hän oli lyseon rehtori, joka opetti matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Viimemainittujen aineiden oppitunneilla puukko oli joskus hyötykäytössä, kun piti laboratorioluokassa leikata tai katkaista jotain, ja myös matematiikan tunnilla jos oli vaikka teroitettava lyijykynä. Puukko oli muutoin hänen vyötäröllään tupessa takin liepeitten alla piilossa. Se oli myös hänen käyttämänsä shaketti juhlatakin alla lukukauden vuosittaisissa avajaisissa ja päättäjäisissä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
"Läheinen Urheilukatu"
Urheilukatu on noin kahden kilometrin päässä ko. koulusta.

Vast: "Läheinen Urheilukatu"
Asuuko tuolla turisteja vai ketä. En tunne Turkua niin hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: "Läheinen Urheilukatu"
Maksumies ei tunne Suomeakaan kovin hyvin, jos kuvittelee Raumaa Turun kaupunginosaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nykyinen osoite on urheilukadulla
Nimimerkille bhjk tiedoksi. Rauman lyseon lukio on muuttanut Otaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
Onko se siis vanhan Raumanmeren lukion tiloissa vai missä? Oi niitä aikoja, kun oli Raumanmeren, Sinisaaren ja Aronahteen lukiot, ja sitten vielä rakas Uotilanrinne meille maalaiskuntalaisille. Ovat ajat muuttuneet, eivätkä todellakaan hyvään suuntaan. Olen monta kertaa miettinyt, miten hyvään aikaan osasinkaan syntyä, eli sain käydä koulunikin silloin, kun kaikki oli tässä maassa vielä hyvin. Nykylasten elämä lähinnä säälittää tällaista viisikymppistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
Poliisin mukaan miehet ovat supisuomalaisia, eivät maahanmuuttajia tai turvapaikanhakijoita. Tieto oli Ilta-Sanomissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
jokaisesta tulee poliisin tiedotteissa supisuomalainen tai suomalaismies,näin on havaittu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
leenalle kaikki ovat maahanmuuttajia... Mutta eihän tässä nyt mitään ennakkoluuloja ole. Kunhan vähän petyttiin, kun ei lukiolla käynytkään vieraita lähimmästä vokista. Eikä se niin tarkkaa ole, jos supisuomalainen mies käy lukiolla puukon kanssa.
Eikä Jokela, Myyrmanni yms. nyt mitään terrorismia olleet. Koska nehän oli suomalalaisia, ja Teuvo jo kertoi miten asiat on. Ja Teuvo on hieno mies.
Tai mistä se nyt tiedetään, että Jokelassa riehunut mikään suomalainen ollut. Kyllä se varmaan oli sitä porukkaa, mitä ei saa mainita...poliisi vaan aina salaa tietoa, ja pitää käydä Iljan lehdestä lukemassa TOTUUS!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
Zeitgeist: kai huomasit että sinä se tässä haukuit Leenaa monella virkkeellä ja vielä huutomerkin kanssa. Leena kirjoitti yhden ainoan virkkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nykyinen osoite on urheilukadulla
Zeitgeist taisi vain käyttää sananvapauttaan. Mielestäni sangen viihdyttävä purkaus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huoltoihmiset pitävät mukanaan työkaluja
Ehkä koulun olisi pitänyt käyttää sitä kehuttua sähköistä tiedotuskanavaa, jotta koululaiset ja heidän vanhempansa tietäisivät keitä miehiä liikkuu käytävillä ja palkkatiedot ja ikä ja koulutusaste!

Jos osaa lukea, miehillä todennäköisesti oli jotain huoltoliikkeen nimestä vaatteessa/asusteessa tai henkilökortti rinnassa ja pakettiautossakin luki jotain.

Jotain järjen käyttöä pitäisi opettaa koulussa kävijöitä.

Tuohon kouluun pitäisi siis asettaa kamerat ja valvontalaitteet jotta huolestuneet voivat koko ajan ksasella koulun käytäviä ja opetusta ja luokkahuoneita ja ruokalaa että kenen lapsi syö kouluruokaa ja kuka on kännykkä kädessä.

Pianhan opettajan sijainen on ulkopuolinen ja terroristi. Vai pitäisikö open sijaiseen tatuoida teksti otsaan tai kantaa isoa kylttiä "olen väliaikainen opettaja!"
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huoltoihmiset pitävät mukanaan työkaluja
Huoltomiehet eivät kuljeksi luvatta eikä taatusti teräase kourassa.
Onko trolli-Anna unohtanut kouluampumiset ja muut valkonaamojen tekemät lahtaukset?
Sitä se valikoiva havaitseminen ja vielä valikoivampi muisti teettää. Toivottavasti olet tyhmä lapsellisuuttasi eikä sosioekonomisen aseman ja poliittisen arvomaailmasi vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huoltoihmiset pitävät mukanaan työkaluja
Anna arvelee: "Jos osaa lukea, miehillä todennäköisesti oli jotain huoltoliikkeen nimestä vaatteessa/asusteessa tai henkilökortti rinnassa ja pakettiautossakin luki jotain."

Jälleen kovin ontuvaa ajattelua Annalta. Oletko Anna yhtään ajatellut sitä että jos arvailusi olisivat oikein niin miksi poliisi on aloittanut tutkinnan ja pitää puukkomiehen pidätettynä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huoltoihmiset pitävät mukanaan työkaluja
Poliisit ei osaa lukea ??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.