Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Vankiloissa tehtyjä tuotteita Turussa myyvä Onnimanni lopettaa

Riitta Salmi
Vankiloissa valmistettuja tuotteita Turussa myyvä Onnimanni lopettaa.

Suomen vankiloissa tehtyjä tuotteita myyvä, Turun Tuureporinkadulla sijaitseva liike Onnimanni lopettaa toimintansa. Lopettamisajankohta on joulukuussa, mutta tarkkaa päivää ei ole tiedossa. Liikkeestä vastaava Jukka Kiviluoto kertoo, että tarkka päivä määrittyy hyllyissä olevan tavaran määrän mukaan.

– Jos joulukuun puolivälissä on kolme patalappua hyllyssä, ei varmaan kannata pitää ovia enää auki.

Vankiloiden työtoiminta ei lopu, vaan tuotteita aletaan myydä verkkokaupassa. Lisäksi Mikkelissä säilyy vankilan kauppa. Ylityönjohtaja Pekka Simpasen mukaan Onnimannin lopettamisen syynä ovat säästöt.

– Näin on laskettu. Tilat ovat kalliit.

Onnimannin vuosimyynti on ollut Simpasen mukaan noin 600 000 euroa. Mukana luvussa ovat myös muista vankiloista tulleiden tuotteiden sekä Turun kaupungin työkeskuksissa valmistettujen tuotteiden myynti.

– Vankilatuotteista 80 prosenttia on tullut täältä Saramäestä. Meillä on suurin valikoima tuotteita, joita valmistetaan, Simpanen toteaa.

Turun työkeskusten tuotteita ei toukokuun jälkeen ole enää myyty Onnimannissa sopimuksen loppumisen vuoksi.

Simpasen mukaan Saramäen työtoiminnan tuotevalikoimaa pitää muuttaa verkkokauppaan sopivammaksi. Lisäksi vankiloiden työtoiminnassa tehdään jonkin verran alihankintatöitä, mikä ei vaadi myymälätiloja.

Osalle Saramäen tuotteista on jo löytynyt toinen myyntikanava.

– Koirankopit, puutarhakalusteet ja ehkä leikkimökit tulevat ilmeisesti Kaajan Koneliikkeeseen.

Toisaalta esimerkiksi pirttikalusteiden kysyntä on vähentynyt niin, että niiden tekemisestä luovuttaneen. Entisöinti- ja kunnostustöitä on voinut tähän asti tilata Onnimannissa. Jatkossa on soitettava suoraan Saramäkeen.

Onnimannissa työskentelee tällä hetkellä kolme henkilöä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sika kallista!
Olen vuosien aikana käynnyt ko. liikessä useamman kerran ja monet tuotteet ovat kiinnostaneet, mutta hintataso on ollut äärinmäisen korkea ja tästä syystä ostokset jäänyt tekemättä.

Itselläni on ollut erityisen vaikeaa ymmärtää kaupan korkeaa hinnoittelu politiikkaa.
Onko odotettavissa kohtuuhintaisia tuotteita, kun myynti siirtyy nettikauppaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sika kallista!
Olen asiasta eri mieltä. Vierailin tänä keväänä liikkeessä. Ihastelin tuotteita ja niiden hyvää laatua. Varsinkin puutyöt tekivät vaikutuksen, sillä olen puuseppä. Niin fiksua pirttiryhmää ei löydä yhdestäkään toisesta kaupasta. Ostinkin pari pellavapyyhettä, pari euroa kappale, Made in Finland.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei niinkään kätevää nettiostaminen
Nettiosteskelu ei houkuta.
Haluan nähdä tuotteen oikeasti.
Nettiostos ei ole kätevä. Näpläät konetta. Haet tuotetta. Selvität maksu- ja toimitustavan. Haet tuotteen tai päivystät kotona sen saapumista ehkä joudut hommaamaan jonkun puolestasi kotiisi odottamaan pakettia.
Avaat tuotepaketin ehkä kelpaa ehkä ei. Ja eikun palauttamaan ja odottamaan rahoja takaisin.
On se kätevää se nettiostaminen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järki ajattelu
On totta että hinnoitteluissa on viila karannut käsistä samoin tiirikka.
Perus ajatua on ollut alussa, että vankien töitä saisi kohtuu hintaan, mutta toisin on käynyt. Ahneus ajaa aina eteenpäin ja sitten ihmetellään kun kauppa ei käy.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Järki ajattelu
Vertailukohteena taitaa taas olla jokin kiinanverstas, jolla ei ole omia toimitiloja Turun keskustassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Järki ajattelu
Tarkoitus on vamaan että vankilatyöllä ei aleta polkemaan hintoja, vaan hinnat on tasolla, jossa rehelinenkin yritystoiminta pystyy kilpailemaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sika kallista!
Ja hinnat vaan nousee kun tuotteiden myynti siirtyy kolmannelle osapuolelle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S. Mero
Kiitos, kun opetit minut ompelemaan ja kutomaan. Kaikkea hyvää sinulle :) Sääli että näin kävi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pahus
Harmi, todella harmi.

Onnimanni lopettaa
Eikös Föri-Puoti voisi ottaa ainakin osan Onnimannin tuotteista myytäväksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onnimanni lopettaa
Minäkin ajattelin, että johonkin voisi tuotteita ottaa myyntiin, siis kivijalkakauppaan. Laadukkaita ovat, meillä nuken kehto menee jo kolmannelle sukupolvelle ;-) Ja kudonnaiset ovat upeita. Ei sitä laatua pysty nettikaupassa tuntemaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
työt pois vangeilta
Miksi ylipäätänsä vankien pitää tehdä jotain Työtoimintaa vankilassa kun eivät saa siitä edes palkkaakaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mites on?
Onko ko. myymälästä saatavina tatuointeja. Sellaisia "aitoja". Nyt kun on trendinä kieltää saamelaispuvut ja inkkarien sulkahatut niiltä, jotka eivät täytä "vaatimuksia", niin eikö tatuoinnitkin pitäisi olla vain merimiehille ja nk. lusineille hemmoille? Olis ollut ehkä hyvä business Onnimannille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mites on?
Nimimerkki 'fghjkl' kysyy: "Onko ko. myymälästä saatavina tatuointeja. Sellaisia "aitoja". "

Aika ajoin olen tuolta ostanut sellaista jota en ole itse viitsinyt tehdä. Enpä huomannut että olisi tatuointeja tarjolla.
Mutta jos sinulla 'fghjkl' on tuollaisia mielihaluja niin käy toki kysymässä ennen kuin myymälä suljetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.