Sunnuntai 17.12.2017Raakel

"Nuori rouva" nousee Turun telakalle – 30 miljoonan investointi telakan kallein ja tärkein

Maamerkiksi muodostunut Turun telakan valtava, vanhana rouvanakin tunnettu nosturi saa seurakseen 30 miljoonaa euroa maksavan Goliath-nosturin.

Turun telakan kalleimman ja tärkeimmän investoinnin pystyttäminen on alkanut. Korkeutta telakan Pansion päähän nousevalla "nuorella rouvalla" on yli sata metriä ja painoa pelkästään sen pääkannatinpuomilla on 2 500 tonnia.

Uusi pukkinosturi ei korvaa vanhaa, Turun maamerkiksi muodostunutta ”maailman kahvana” ja ”vanhana rouvana” tunnettua Raision päässä seisovaa nosturia.

Nuori rouva nousee samoille kiskoille vanhan kanssa ja käyttöön se on määrä ottaa ensi toukokuussa. Samalla entistä ehommaksi uudistetaan myös viime vuonna 40 vuoden ikään päässyttä, niin ikään Konecranesin toimittamaa Goliath-luokan nosturia.

Juha Paju
Nosturin 2 500 tonnin painoinen pääkannatinpuomi nostetaan marraskuun alussa nosturin omia jalkoja käyttäen lopulliseen korkeuteensa.

Uuden Goliathin nostokapasiteetti on 1 200 tonnia, ja se on telakan mukaan välttämätön hankinta, jotta tilauskirjassa olevat risteilijät voidaan rakentaa (TS 19.11.16). Nuori ja vanha rouva kolminkertaistavat yhdessä telakan päivittäisen nostokapasiteetin, mikä mahdollistaa sekä isompien että pidemmälle varusteltujen suurlohkojen rakentamisen ja nostamisen.

Nuorikon hintalappu on 30 miljoonaa euroa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Nyt tarkkana
Osoittaa saksmannin sitoutuneisuutta ja päätösvalmiutta. Nyt vaan telakalla päät alas ja hommiin, lakkoilu ei kuulu tähän nousukauden alkuvaiheeseen laisinkaan.
Toivon vastuullisuutta rautakourilta, todella.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Nyt on juuri hyvä aika vaatia etuja kun on huomattu, että toiminta jatkuu ja on kannattavaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Valtion yritystuellä nämä nosturit maksetaan .meyerin pääkonttori sijaitsee nykyään missä?Ei taida löytyä saksasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Niin...duunarinhan pitää niellä nöyrästi
kaikki p××ka jota telakan "pikku pomot" suoltavat...vai mitä??? Duunarihan on vain se välttämätön paha jota voi potkia päähän mennen tullen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Meyerin pääkonttori ei ole Saksassa koska sikäläisen lain mukaan työntekijöiden edustaja pitäisi noin suuressa firmassa päästää johtokuntaan. Muuttamalla paperit pois pääsee tästä riesasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Mistä te olette keksineet, että pääkonttori olisi jossain muualla, kuin Saksassa? Siellä se on, Papenburgissa. Ja viimeksi kun karttaa luin, Papenburg oli Saksassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Masa Pasa meyerin telakan pääkonttori muutti luxemburgiin.kannattaa ottaa selvää ennenkuin puhuu p....a.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Suomessahan tuo hoidetaan käyttämällä vuokratyövoimaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
"Nyt on juuri hyvä aika vaatia etuja kun on huomattu, että toiminta jatkuu ja on kannattavaa."

Mitäs olet, Realisti itse saanut tehdyksi telakan nykyisen ja tulevan toiminnan varmistamisen eteen? Pelkää uhoa ja suunsoittoa???

Suomessa on niitä, jotka tekevät ja saavat aikaan. Ihan ulkomaalaisia yrittäjiä myöten.

Ja sitten Suomessa on niitä, joita kansainvälisessä kielessäkin kutsutaan syöttiläiksi. Kuten itseään tähän paria-luokkaan sijoitteleva Realisti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa
Tämä vain yksi telakan monista isoista investoinneista ja telakan ulkopuolelle ehdottomasti näkyvin. Nosturin osat tehty telakalla muuten, siitäkin poinsit Meyerille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Taisi tuo pääpuomi olla ainoita ellei ainut telakalla tehty. Nuo jalat tuotiin laivalla paikalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
"Nuori rouva" nousee Turun telakalle

Samalla entistä ehommaksi uudistetaan myös viime vuonna 40 vuoden ikään päässyttä, niin ikään Konecranesin toimittamaa Goliath-luokan nosturia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nosto
Nyt on pelit ja vehkeet. Ei muuta kun hommiin.

Kuunnelkaa sydäntänne.
Eikö näitä varoja voisia ohjata syrjäytyneille ja vähä osaisille?

Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Työtä tekemällä sitä rahaa kertyy niille vähäosaisillekin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Eli Meyerin pitäisi ajaa telakka alas jotta vähäosaiset saisivat rahaa? Meyerkö maksaisi köyhille tukia sen sijaan että investoi telakkaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
"Eikö näitä varoja voisia ohjata syrjäytyneille ja vähä osaisille?"

Kyllä, kyllä. Ja niillä rahoilla laajennetaan sitä piiriä, jonka sisällä tehdään töitä ja voidaan jakaa niille syrjäytyneille jossain vaiheessa ihan ikioma työpaikka.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Oletko oikeesti tosissasi kirjoittanut kommenttisi?? :D
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luottamusta
Investointi etenkin Nuoreen rouvaan ja useaan muuhunkin omistajaa sitouttamaan tuotannontekijään ilmaisevat uskoa telakan ”rautakouriin” ja insinööreihin. Ne luovat pitkäksi ajaksi etulyöntiaseman isoissa laivaprojekteissa. Joukkoon eksyy joittenkin katkeruuden purkauksia. Tuskin niiltä joille työpaikka on pitkäksi aikaa turvattu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
No kuule kun saksalainen Bernard Meyer 700 miljoonan euron omaisuudellaan päättää rakentaa Turkuun 60 miljoonan nosturin, on se nimenomaan vähäosaisille ja syrjäytyneille osoitettu kädenojennus.

Telakanjohtaja Jan Meyer asuu muuten Turussa ja on yksi kaupungin suurimpia veronmaksajia, joten kyllä sieltä ihan oikeastikin tihkuu pennosia kaupungin kassaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
paljonko Essi jan meyer maksoi turkuun veroja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Ansiotulot reilu 380 tuhatta, laske itse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Vähäosaiset vaurastuu työtä tekemällä ei Esson baarissa, ja nyt sitä on, työtä meinaan.Ei muuta kuin hihat heilumaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
työtä on ,vaan maksetaanko palkkaa.9euron päiväkorvausko riittävä duunarille.naapurinpoika on vaan hyvä ja menee ilmaiseksi töihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Kuunnelkaa sydäntänne.
Meinaatko et telakal on noit 9€ tukityöllistettyjä? Kyl siel ihan oikeeta palkkaa maksetaan. Ei telakan palkat kärkipäässä ole mut on se enemmän ku 9€ päivässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt tarkkana
Pääkonnttori on Luxemburgissa , siirsivät kun ostivat Meyer Turun