Tiistai 19.9.2017Reija

Susi kuoli auton alle Pöytyällä

Jouko Hanninen
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Susi jäi auton alle ja kuoli Pöytyällä eilen sunnuntaina illalla. Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilön Hannu Aallon mukaan onnettomuus sattui noin puoli kymmenen aikaan. Vanhempi konstaapeli Raimo Anttila Loimaan poliisista vahvistaa, että onnettomuus tapahtui Pöytäsuontiellä. Hänen mukaansa auton alle jäänyt susi oli liikkeellä usean suden laumassa.

Aalto kertoo, että paikalla oli nähty kahden suden juoksevan tielle, ja toinen niistä jäi henkilöauton alle.

– Kyse oli tämän vuoden urospennusta.

Anttila kertoo, että onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta. Hänen mukaansa kuollut susi toimitetaan jatkotutkimuksiin.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Surullista
Voi susireppanaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Surullista
autoilu on ehdottomasti kiellettävä loimaan seudulla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä sudelle kävi
Oisko paikallaan kertoa kuoliko susi vai jatkoiko matkaa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä sudelle kävi
"Susi jäi auton alle ja kuoli Pöytyällä eilen sunnuntaina illalla."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä sudelle kävi
Susi jäi auton alle ja kuoli Pöytyällä eilen sunnuntaina illalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
voi voi
Onko omaisille ilmoitettu ja tehtiinkö rakin eteen kaikki voitava?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jäi auton alle ??
Ajoiko auto suden päälle vai juoksiko susi auton alle, siinä on vissi ero.

Vast: Jäi auton alle ??
Moottorikelkka on aina ajanut suden päälle eikä koskaan ole susi juossut moottorikelkan alle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jäi auton alle ??
Auto ajoi suden päälle, tai tarkalleen ottaen auton kuljettaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Välillä hyviäkin uutisia
Todella hyvä uutinen. Sudet pitää saada rajan toiselle puolen Venäjälle. Ne käyttäytyvät hyvin ailahtelevaisesti. Kukaan ei voi luottaa susiin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Välillä hyviäkin uutisia
Ei tarvitse saada. Niille on niin hyvät ruokailutkin järjestetty tänne lounaiseen Suomeen. Vain kateelliset metsästäjät harmistuvat muutamasta syödystä peurasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sakko
Kovat sanktiot autoilijalle. Tappaa viattomia luontokappaleita
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Välillä hyviäkin uutisia
Sä oot kyllä hassu!!!
Mitäs pahaa sudet sulle on tehnyt??

Tilastotappio
Harmillista. Tämä autolla tapettu susi pitää ottaa huomioon, jos ko. alueelle haetaan suden kaatolupaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tilastotappio
Ei hätää. Ei ne täältä lopu, vaikka jokunen kuolisikin liikenteessä, niin niitä jää vielä metsästettäväksin ja silti niitä riitä riittää. Niillä kun on tapana myös lisääntyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peurakanta poistettava
Jos vieraslajia nimeltä peura tai laukopeura tai bambi tai mikä se onkaan ei olisi levitetty kymmentuhatpäisenä laumana metsiin, ei mitään susiongelmaa olisi. Toiset vielä ruokkivat peuroja talvikaudet. Peuran ruokkiminen on yhtä kuin susien ruokkiminen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peurakanta poistettava
Niin ja susien lisäksi saitte sinne elinvoimaisen punkkikannan, jota peurat ylläpitävät. Jos susi ei pure, punkki tekee sen. Todiasia on, ettei valkohäntäpeurSuomeen kuulu Suomeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peurakanta poistettava
Eikö olekin ihmeellistä että idästä vaeltavat sudet ovat tallustelleet tiheän hirvikannan omaavan alueen yli ja tämän jälkeen vielä suomen tiheimmän peurakannan omaavan alueen yli ja päätyneet Pöytyälle. Onhan täälläkin peuroja, mutta vain murto-osa siitä alueesta, joka täytyy ylittää, että tänne pääsee. Vai onko nämä Pöytyän sudet tulleet Ruotsista jäitä pitkin? Miksei niitä laumoja ole jäänyt sinne matkan varrelle vaikka ruokaa olisi ollut yllin kyllin? Joku on niille varmaan kertonut, ettei kandee jääde, kun Pöytyällä on niin hyvä. Näin sen on täytynyt olla. Täällä on noita teitä vaan niin paljon, että pakostakin joku jää alle, kun eivät ymmärrä käyttää heijastinta näin syksyn pimeinä aikoina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peurakanta poistettava
Tihein peurakanta on tietty Loimaan-Humppilan seudulla, missä kuitenkin on suuria peltoaukeita ja pieniä rikkonaisia metsiä. Susi ei oikein viihdy sellaisessa maastossa, kun ei ole arosusi. Aurajokilaakson länsipuolella metsäalueet ovat laajempia ja yhtenäisempiä. Pöytyän-Mynämäen alue tarjoaa susille suojaiset metsämaastot ja loppumattomasti ihmisten sinne sijoittamaa ja ruokkimaa peuranlihaa. Hirveen verrattuna peura on sudelle sopivampi metsästettävä. Jos peurojen älytön ruokinta lopetettaisiin ja kanta harvennettaisiin, niin sudetkin häipyisivät. Toisaalta nykyisin on kai parempi, että edes susi harventaa peura- ja hirvikantaa, kun metsästäjistä ei enää siihen ole ikääntymisen vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Peurakanta poistettava
"Niin ja susien lisäksi saitte sinne elinvoimaisen punkkikannan, jota peurat ylläpitävät. Jos susi ei pure, punkki tekee sen. Todiasia on, ettei valkohäntäpeurSuomeen kuulu Suomeen."
Tunnetusti susissahan eivät punkit viihdy eivätkä muissakaan metsänelävissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä sudelle kävi
Susi jäi auton alle ja kuoli Pöytyällä eilen sunnuntaina...
Tästä voi saada sellaisen käsityksen, että susi kuoli ja mikäli näin kävi, niin voidaan olettaa ettei susi jatkanut matkaa.