Sunnuntai 24.9.2017Alvar, Auno

Poliisi lavasti jälleen Turun puukotusiskun

Riitta Salmi
Muistopuu Turun kauppatorilla 6. syyskuuta.

Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos järjestivät tänään sunnuntaina 10. syyskuuta rekonstruktion Turussa 18. elokuuta tapahtuneisiin puukotuksiin liittyen. Rekonstruktiossa rikostilanne uudelleenluotiin rikoksen tapahtumakulun selvittämiseksi.

Alustava rekonstruktio tehtiin jo aiemmin, mutta nyt tapahtumakulku uusittiin tutkinnassa selvitettyjen tarkentuneiden tapahtumatietojen takia.

Turun kauppatorin ja Puutorin ympäristössä oli lyhyitä liikennekatkoksia aamupäivän aikana. Lisäksi alueella liikkui tavanomaista runsaammin poliisiviranomaisia.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksi emme saa muistaa uhreja
Turun kaupunki poisti pikavauhtia kaupunkilaisten tekemän kynttilämeren torilta. Jäljellä on nyt pelkkä tylsä omenapuu ruukussa. Ihmiset edelleen tuovat kynttilöitä, nyt sen juurelle, mutta ne näköjään poistetaan sieltä aika pian. Tällä tavoin Turun kaupunki osoittaa vain tylyyttä iskun uhreja sekä heitä muistavia kohtaan.

Mitä vikaa on siinä, että me muistamme iskun uhreja ja tuomme kynttilän paikalle? Onko aihe liian epämukava poliitikoille ja virkamiehille?

Eikö Turun kaupungin pitäisi paremminkin antaa tukensa, jolloin pari puistotyöntekijää voisi huolehtia kynttilöistä. Esimerkiksi loppuun palaneet voitaisiin korvata uusilla, jne. Se ei kauheita maksaisikaan: yhden kynttilän saa parilla eurolla, tukusta vielä havemmalla. Se olisi ollut oikeanlaista toimintaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Samaa mieltä "muistava". Turun terrori-iskun uhrit ansaitsevat parempaa kohtelua Turun kaupungilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Kyllä tässä on jo kohteltu aivan riittävän hyvin, puu on kestävämpi kuin kynttilä.
Ainaiset valittajat tietysti joka asiasta ovat eri mieltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Olen nimimerkin 'erimieltä' kanssa samaa mieltä. On aika kummallista muistamista, jos sen todisteena on loppuunpalaneiden kynttilöiden jätevuori, jota tuuli ja naakat levittelevät. Hautausmailla on paikkoja, joissa voi sytyttää muistokynttilän ja viedä kukkia. Toki me kaikki muistamme ja murehdimme näiden rikoksen uhrien kohtaloa ilman mitään ulkoisia seremonioitakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
"Ei unohdu", voimme toisaalta kysyä, miksei sitä kynttilämerta voitu (haluttu) pitää kunnossa yhtä lailla kuin nytkin viedään palaneet kynttilät pois ruukun juurelta?
Mutta nytkö siihen on aikaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Vastaus 'kerubi'lle: ehkä siksi, että puhtaanapitolaitoksen työntekijöillä on varmasti muutakin hommaa kuin 'hoitaa' kynttilöitä torilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Kun ihmiset menettävät henkensä, muut haluvat surra avoimesti. Toiset miettivät miten kynttiläromun saisi nopeiten korjattua pois.

Kyseessä on pelko. Te pelkäätte terrorismia vielä enemmän kuin minä. Te ette vain uskalla sanoa sitä edes Ääneen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Turun terroriteon muistelupaikka häiritsee matuja tuomalla niille "huonon omatunnon". Mitä viranomaiset eivät tekisi matujen hyväksi!?
Maailmalla terroriteon kohteiksi joutuneissa kaupungeissa annetaan muistelupaikkojen olla jopa kuukausia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Samastako syystä ei edes terrori-iskun jälkeen haluttu ottaa tapahtumaa keskusteltavaksi valtuuston (vai oliko se kaupunginhallituksen) kokouksessa.
Poissa mielestä - poissa ajatuksista, näin kai toivotaan. Mutta minä ainakaan en unohda. En pitkän elämäni varrelta muista toista yhtä järkyttävää tapahtumaa täällä kotiseudulla, jos merellistä Estonia-katastrofia ei lasketa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lavasti vai lavastaa uudelleen
Siis kumpi lavasti vai lavastaa uudelleen!?
Epäselvää journalistista söpötystä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Varmaan muistat ilman kynttilöitäkin

Tyypillistä ylimielistä asennetta terrori-iskun uhreja kohtaan. Väitän että ei haluta eikä uskalleta muistaa. Asia halutaa unohtaa mahdollisimman nopeasta ja saada muutkin unohtamaan, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Miksi kynttilä pitää viedä juuri tapahtumapaikalle? Miksi et voi yhtä hyvin kotonasi sytyttää kynttilää? Ei ole kaupungin tehtävä vaihtaa kynttilöitä uusii ja toiseksi, paikkahan on palovaarallinen kun siellä on vieri vieressä satoja ellei tuhansia muovisia kynttilöitä ja niiden jämiä. Kun se roihahtaa, syytetään taas kaupunkia vastuuttomuudesta siivota kynttilänjäämät pois.

Siivous oli oikea päätös. On aina mennä eteenpäin. Terrorismin tarkoitus on luoda pelon ja surun ilmapiiri. Sitä emme halua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Nimimerkki 'muistava' kysyy:
"Miksi emme saa muistaa uhreja"

Onko joku sitten kieltänyt uhrien muistamisen?

Varsin yleinen ja hyvä ohje on se että elämässä pitää pyrkiä pääsemään eteenpäin.
Aikansa kutakin, ei ole hyvä jämähtää paikalleen, jumittua eiliseen. Se ei auta ketään.
Vaakakupin toisella puolellahan on se että tori on julkinen paikka, tarkoitettu kaupankäymiseen.
Ei nyt vain ole mahdollista että osa toria varattaisiin joksikin pyhiinvaelluspaikaksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Ei ole sinun asiasi kiirehtiä toisten suru- ja käsittelyaikaa. Toisilla on myöskin rinnassa rahakukkaron tilalla sydän, joka tuntee ja kokee empatiaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Nim. "Kerubi": Ei se muistaminen ole kynttilävuoresta kiinni. Olen itse menettänyt useamman rakkaan sukulaisen ja tutun viimeisen parin vuoden aikana, ja suru on kanssani edelleen. Mutta en tunne tarpeelliseksi kantaa roinaa heidän kuolinpaikoilleen, kynttilän voin sytyttää kotona tai hautausmaalla. Fakta on että kynttilöiden, kukkien ym. kantaminen torin kulmalle alkoi aiheuttaa ongelmia liikkumisen ja siisteyden kannalta, ja oli aikakin että asiaan puututtiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Jos paikalla olisi terroteon sijaan tapahtunut vaikkapa lapsen yliajo, kukaan ei halveksisi uhrin muistoa, niin kuin nyt tälläkin palstalla näyttää tapahtuvan, vaan kynttilämeri olisi edelleen paikallaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi emme saa muistaa uhreja
Tylyltä se tuntui. Alle kaksi viikkoa saivat olla kynttilät ja kukat. Se on hyvin lyhyt aika.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ongelmajätettä
Katujen roskaamista vastustavat ihmiset olisivat valmiita sallimaan sen, että Kauppatorille kannetaan tonneittain ongelmajätteeksi luokiteltava steariinia, joka on vaikeasti hävitettävää roskaa.
Ei ole ihan loppuun asti ajateltu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ongelmajätettä
No tämä on niitä pienempiä "ongelmajätteitä" Suomessa,!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juupas eipäs
Hävetkää. Tästäkin aiheesta saadaan aikaiseksi kissanhännänveto. Mikään ei ole koskaan hyvin kaikille. Tämäkö on sitä kunnioittavaa muistamista?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaunista
Miksi tori kulmalla pitäisi olla valtava kokoelma palaneita kynttilöitä ja kuihtuneita kukkia? Miksi juuri siinä pitäisi muistella tekoa? Vieressä jyrisee bussit ja liikenne, ja valtqva ihmisvilinä. Itseeni tapahtuma sattui mutta torilla en ole käynyt kuin kerran viemässä kynttilän. Kun haluan muistella ja ajatella rauhassa, käyn esim. Ruissalossa. Siellä on paljon paikkoja rauhoittumiseen ja uhrien kunnioittamiseen. Suosittelen niillekin jotka kaipaavat kynttiläjämävuorta torille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaunista
Niin, JP haluaisi lakaista ikävän tapahtuman piiloon silmistämme. Ja sitten vaan odotellaan seuraavaa terroritekoa, aivan kuin se olisi jokin luonnon laki tai jumalan tahto. Ja taas suljetaan silmät tapahtuneelta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaunista
Terrorimurhatapahtumat alkoivat Turun sykkivässä sydämmessä, torilla.Paikka pitäisi saada pysyvän muistomerkin muistuttamaan koko Suomea itsenäisyyden 100-vuotisvuonna sattuneesta vertaansa vailla tapahtuneesta raakuudesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.