Tiistai 21.11.2017Hilma

Turun veriteot

Muistopuu seisoo Kauppatorilla syksyn loppuun – "kukkia ja kynttilöitä saa yhä tuoda"

Viimeinen puukotusiskun vielä sairaalahoidossa ollut uhri kotiutettiin tiistaina.

Riitta Salmi
Kynttilöitä ja kukkia saa yhä tuoda torille.
Kynttilöitä ja kukkia saa yhä tuoda torille.

Viivi Laakkonen

Turun kauppatorille puukotusiskussa kuolleiden ja loukkaantuneiden muistoksi tuotu koristeomenapuu saa seistä Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmassa ainakin lokakuun loppuun.

Ruukkuun istutettu puu tuotiin torilta siivotun laajan kynttilä- ja kukkameren tilalle viikko sitten keskiviikkona. Muistopuu oli määrä valaista jo ensimmäisenä iltana, mutta teknisistä vaikeuksista johtuen siinä ei onnistuttu.

Jori Liimatainen
Muistopuun valaistusta ei saatu heti toimimaan.
Muistopuun valaistusta ei saatu heti toimimaan.

Nyt puuta koristavien kymmenien aurinkokennovalojen pitäisi tuoda ilta-aikaan ruukun pohjalle valonkajoa.

– En ole tietenkään vielä päässyt sitä pimeän tultua katsomaan, mutta näin aamulla ylläpidon kautta vakuuteltiin, kertoo Turun kiinteistöliikelaitoksen alueisännöitsijä Pekka Karlsson.

– Ja jos käy niin, ettei päivän valo riitä lataamaan led-valojen kennoja, teemme uudet askelmerkit ja mietimme toista keinoa. Esimerkiksi niin, että torille tuotaisiin Turku Energian toimesta sähköpistoke. Silloin pitäisi miettiä tietysti tarkkaan, miten maata pitkin kulkeva sähkökaapeli saataisiin asetettua paikalle niin, ettei se aiheuta minkäänlaista häiriötä, Karlsson pohtii.

Kauppatorilta siivottujen kynttilöiden ja kukkien tilalle kaupunkilaiset toivat uusia jo saman illan aikana. Ja tämä saa Karlssonin mukaan myös jatkua.

– Kukkia ja kynttilöitä saa tietysti tuoda paikalle myös jatkossa. Aamulla ruukun juurella oli muutama kynttilä ja kukkia, mutta tämä on pientä verrattuna aiempaan kynttilämereen. Niitä siivotaan sitten pois kuihtumisjärjestyksessä.

Riitta Salmi
Turun kaupungin mukaan koristeomenapuu symboloi kukillaan ja hedelmillään elämää ja uuden syntymää.
Turun kaupungin mukaan koristeomenapuu symboloi kukillaan ja hedelmillään elämää ja uuden syntymää.

Kaksi ihmistä kuoli 18. elokuuta Turun keskustassa tapahtuneessa puukotuksessa. Iskun kahdeksasta loukkaantuneesta viimeisin sairaalahoidossa ollut uhri voitiin kotiuttaa Turun yliopistollisesta keskussairaalasta (Tyks) eilen tiistaina.

Tyksissä hoidetuista uhreista kuusi pääsi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (Vsshp) mukaan kotiin tapahtuman jälkeisellä viikolla ja seitsemäs seuraavan viikon alkupuolella.

Tyksistä eilen kotiutetun naisen vammat vaativat Vsshp:n mukaan leikkauksen ja sitä seuranneen tehohoidon lisäksi vielä hermonkorjausleikkauksen, mikä pidensi toipumisaikaa.

Vsshp:n mukaan myös toisen uhrin sekä puukotuksen tekijäksi epäillyn Abderrahman Bouananen vammat vaativat tehohoitoa.

Turkua ja koko Suomea järkyttäneet tapahtumat kummittelevat yhä kaupunkilaisten mielissä, mutta siitä huolimatta Karlsson uskoo normaalin arjen jo palautuneen Kauppatorille.

– Hirveät tapahtumat pysyvät tietysti torikauppiaiden ja kaupunkilaisten mielessä, mutta aika parantaa haavat, näinhän sitä sanotaan.

Samaa haluttiin viestittää jo muistopaikalle tuodun puun valinnalla, Karlsson painottaa.

– Vihersuunnittelijamme päätyivät pohdintojen jälkeen koristeomenapuuhun. Se tuottaa hedelmää ja symboloi näin sitä, miten elämä jatkuu ja voittaa.

Kaikille puun sanoma ei ole kuitenkaan välittynyt.

– Tänään sain esimerkiksi sellaista palautetta, että tori näyttää nyt niin venäläiseltä, että puu on saatava heti sieltä pois, Karlsson avaa kaupunkilaisilta tullutta, pääosin myönteistä palautevirtaa.

Viitattiinko kommentilla betoniseen ruukkuun ja sen mahdolliseen rujouteen vai puuhun itseensä, sitä palaute ei kertonut.

Piti torilla seisovasta puusta tai ei, sen kohtalon pohdinta tulee eteen päivien viiletessä, viimeistään loka–marraskuussa.

– Kaupungilta on vaadittu torille myös muistomerkkiä, mutta sellaista ei ole tulossa. Puu täytyy viedä lopulta pois, mutta tarkempiin suunnitelmiin palataan lokakuun lopulla.

Kaupunkilaisten mietteitä kynttilämeren siivouksesta ja koristeomenapuusta.
Kaupunkilaisten mietteitä kynttilämeren siivouksesta ja koristeomenapuusta.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

kiitos vaan kaupunki
Aika kylmästi sanottu kaupungin johdolta, että muistomerkkiä ei sitten ole tulossa, piste.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kiitos vaan kaupunki
Niin että tämä terroristi saisi oikein pysyvän muistomerkin? Uhrit lienevät jo haudassa, siellä on heidän muistomerkkinsä hautakivenä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kiitos vaan kaupunki
Kerropa minkä muistoksi se muistomerkki pitää saada? Väkivallanteon? Yksittäisten ihmisten? Poliisityön? Auttajien? Mitä!
Menepä vilkaisemaan Taidemuseonmäkeä, siellähän turkulaisilla jo on ystävyyden, veljeyden, kansainvälisen kanssakäymisen, sisäänpäin kääntyneisyyden, tai miten kukakin asian haluaa tulkita muistomerkki. Peukut sille! Tosi monimerkityksellisesti tulkittava teos.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kiitos vaan kaupunki
Ihan hyvä vaan, ettei mitään pysyvää muistomerkkiä rakenneta. Eihän niitä muistomerkkejä ole muidenkaan väkivallan uhrien kunniaksi rakennettu. Nytkö pitäisi sitten terroristia ylistää muistomerkillä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Osanotto omaisille ja läheisille
Muistolaatta siihen pitäisi laittaa, vähintään.

En oikein pidä siitä, että kaupungin taholta patistetaan ja holhotaan surevia. Kyllä sureminen tapahtuu jokaisen yksilön omassa tahdissa. Reaktiot voivat tulla sitä paitsi viiveellä, pitkän ajan päästä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Osanotto omaisille ja läheisille
Kiitos Viola. Ajattelen ihan samoin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Osanotto omaisille ja läheisille
Selitäpä hieman enemmän, miten muistolaatta auttaa ns. surutyössä?
Meille tuli tänään paikallisen seurakunnan tiedote kotiin. Siellä oli kerrottu paikallisen seurakunnan järjestämien sururyhmien "lukujärjestys". Jos henkilö kaipaa apua ja vertaistukea (vaikka tietty pääasiassa näihin ryhmiin varmaankin osallistuu henkilökohtaisen surunsa kanssa työskenteleviä, siis omaisen menettämisestä aiheutuneen surun, mutta) kaipa sinne voi mennä tällaisen julkisen tapahtuman takia ns. surua kokevakin.
Minusta on aika kammottavaa tämän tapahtuman tiimoilta vellova surupuhe ympäri nettiä! Ihmettelen myös, miten tästä torinkulmasta otetut valokuvat, joita sitten jaetaan ympäriinsä somessa erilaisissa ryhmissä, niin miten ne ovat osa jonkun (itse asiassa henkilökohtaisia menetyksiä kokemattoman) ulkopuolisen ns. surua. Minun mielestäni suru on hyvin yksityinen asia, eivätkä ne valokuvat itse asiassa ole edes mitään empatian osoituksia, vaan niillä halutaan hakea tykkäyksiä. "Aahhh, kuvani sai satoja tykkäyksiä."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiitokset
Turun terrori-iskun uhrien muistoa kunnioittaen. En ollut paikalla, enkä tuntenut ketään uhreista, ja haluan kiittää ja muistaa kaikkia teitä auttajia, sivullisia ja tuntemattomia pelastajia, jotka menitte väliin, ja ette ajatelleet itseänne, mitä teille tapahtuisi, vaan menitte auttamaan, juoksemalla perään kadulle, juttelemalla uhreille kun painoitte haavakohtaa. Kaikki te ambulanssissa ja sairaalassa työtänne tehneet, jotka annoitte ensi- ja tehohoitoa.

Kaikki te, jotka kuuntelitte ja autoitte sukulaisia, tuttavia, omaisia teon jälkeen.

Kiitos teille kaikille. Te pelastitte usemman kuin 8 ihmisen hengen, menetimme valitettavasti 2, mutta jos tilanne olisi jatkunut Brahenkadulta eteenpäin, ilman väliin tulleita auttajia , uhreja olisi voinut olla monta kymmentä enemmän.

Kiitos kaikille auttajille. Kun muistamme mitä parhaimmillaan ihminen voi tehdä, voitamme.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiitokset
Kiitokset tietenkin myös poliiseille!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kiitos vaan kaupunki
Nimimerkki 'tässä osoitus':
"Aika kylmästi sanottu kaupungin johdolta, että muistomerkkiä ei sitten ole tulossa, piste."

Noinko 'kaupungin johto' sanoi?

Itse uutisessahan lukee:
"Kaupungilta on vaadittu torille myös muistomerkkiä, mutta sellaista ei ole tulossa. Puu täytyy viedä lopulta pois, mutta tarkempiin suunnitelmiin palataan lokakuun lopulla."

Viesti oli lopetettu painokkaasti; 'piste'.
Ehkä se piste pitää laittaa vasta lokakuun lopulla kun asia selviää.