Maanantai 25.9.2017Kullervo

"Kova tarve osoittaa, että tehdään jotain Turun iskun jälkeen"

Oppositiosta hallituksen esitykset maahanmuuton ongelmien torjumiseksi kosmeettisia tai vanhoja.

Lennart Holmberg
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Kultarannassa 19. kesäkuuta.

Saila Kiuttu

Oppositiopuolueiden mielestä hallituksen budjettiriihessä esittämät toimet maahanmuuton ongelmien torjumiseksi ovat pääosin kosmeettisia tai jo käytössä olevia.

– On kova tarve osoittaa, että tehdään jotain Turun iskun jälkeen, mutta ei olla mietitty, mitä se käytännössä tarkoittaa tai mitä lisäarvoa saadaan, sanoi muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson STT:lle.

Turun joukkopuukotuksen seurauksena turvallisuusasiat nousivat tärkeäksi teemaksi hallituksen budjettiriihessä. Kansallisen turvallisuuden lisäämiseksi esitettiin muun muassa, että laittomasti maassa olevien majoittamisen rangaistuskäytäntöjä selkeytetään. Lainmuutos voisi koskea tilanteita, joissa ihminen aktiivisesti estää viranomaisten toimintaa laittomasti maassa olevaa auttaessaan.

– Missä kohtaa auttaminen muuttuu aktiiviseksi auttamiseksi? Kuulostaa sellaiselta esitykseltä, joka asettaa tavallisia suomalaisia, jotka ovat halunneet auttaa hädänalaisia ihmisiä, epävarmaan tilanteeseen oikeusturvan näkökulmasta, Andersson sanoi.

Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kyseli Twitterissä, mikä on se arvomaailma, jossa halutaan tehdä lähimmäisen auttamisesta rikos. "Toivottavasti kyseessä väärinymmärrys". Myös Sdp oli huolissaan siitä, että paperittomien auttamista oltaisiin laajasti kriminalisoimassa.

Myös vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon mukaan hallituksen toimenpide-esitykset terrorismin torjumiseksi herättävät huolta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Yhtenä keinona hallitus esitti, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista tehdään uhka-arvio ja heidät otetaan tarvittaessa säilöön. Muun muassa perussuomalaiset muistuttivat, että kielteisen päätöksen saaneiden säilöönotto yksilöllisen uhka-arvion perusteella on mahdollista jo nykyisen ulkomaalaislain nojalla.

– Toimet maahanmuuton parempaan hallintaan ovat pitkälti kosmeettisia tai jo aiemmin päätettyjä eikä niiden voi katsoa vähentävän maahanmuuton turvallisuusriskejä, kirjoittivat puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri tiedotteessaan.

Oppositio kiitteli laajalti sitä, että turvapaikkaprosessien nopeuttamiseksi luvattiin lisää rahaa.

– Käsittelyn nopeuden lisäksi on tärkeää, että turvapaikkaprosessi on laadukas. On pidettävä huolta turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta, jossa nyt on vakavia puutteita, Aalto sanoi tiedotteessa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

"moraalinen" paniikki?
Kyllä tässä ihan rehellisesti huolestuvat vain omasta turvallisuudestaan ja jos sitä voidaan kasvattaa pistämällä nämä paperittomat täältä kuuseen, niin sitten tehdään niin.
Jos autat luvatta maassa olevaa piileskelemään, olet kanssarikollinen. Mikä tässä on niin väärin?

Kaikki mölinät "avoimista rajoista" voi pistää takaisin massuunsa. Meillä ei ole mahdollisuutta eikä keinoa toimia kaikkien tänne haluavien sossuna, vaikka kuinka jotkut niin kuvitteleekin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ä
Li Andersson pääministeriksi. Pääsisi Suomi kokemaan todellisen kaaoksen ja täydellisen vararikon: kaikille oleskelulupa, asunto ja ilmaiset peruspalvelut ja lisäksi ylimääräiset maahanmuuttajapalvelut. Kaikki rikollinen toiminta rankaisemattomaksi ihmisoikeudeksi (kukaan ihminen ei voi olla laiton tekipä mitä tahansa) ja niin edelleen.:D
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ä
Suomi romahtaisi luultavasti parissa vuodessa, vasemmistoliiton ja vihreiden johdolla..RKP:n auttaessa parhaansa mukaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Li
Vasemmisto täyttäisi Suomen mamuilla.
Jospa nyt ottaisivat edes suomalaisten asiat hoitettaviksi
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Li
Eikös tässä taas vedetä "mutkia suoriksi" ja oikein kunnolla. On kaksi eri asiaa, autetaanko hädässä olevia vai tuetaanko elintasopakolaisia. Siinä helposti "lapsi lentää pesuveden mukana". Maltti on valttia tässäkin ja luulen, ettei Li Andersson oli mikään typerä haihattelija vaan järkevä nuori nainen ja poliitikko.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oikein
hallitus tekee toimillaan aivan oikein ja andersson mäkättää mäkätyksen vuoksi. aika ontot eväät sillä on.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Höpöhöpö
Nuo Anderssonin pelot taitavat olla aiheettomia maassamme laillisesti oleskeleville. Ja laittomasti maassa oleskelevien piilottelun tulee olla laitonta toimintaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei kehitysmaata Suomesta
Vihreät ja tämä vassaripuolue ajaisi Suomen konkurssiin alata aikayksikön, jos pääsisi valtaa. Tulee muistaa, että vastuullisten puolueiden ei pitäisi mennä koskaan samaan hallitukseen näiden puolueiden kanssa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Häpeä Turulle
Li ei vaan ymmärrä mistään mitään. Vaikka puukko heiluu nokan alla ja lakia rikotaan. Maa on lailla rakennettava. Laki on kova, mutta laki. Maailmaa syleilevät piiperöt eivät vaan tajua, ennen kuin kolahtaa omalle kohdalle. Sitten poliisi ja laki kiinnostavatkin ihan tosi kovasti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Häpeä Turulle
Lait laaditaan niin, että kaikkien pitäisi niitä pystyä noudattamaan. Minulle on opetettu, että laki on ehdoton minimi. En ylipäätään ymmärrä, miksi neiti Anderssonia aina haastatellaan. Eihän tuo arkiajattelusta vieraantunut kommunisti mistään mitään tiedä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Häpeä Turulle
Se, että suomalaisetkin syyllistyvät rikoksiin, ei ole peruste tuoda lisää rikollisia ulkomailta Suomeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Perusoikeudet
Kyseessä ei ole " perusoikeuksien tarpeeton rajoittaminen", vaan turvata parhain mahdollisin keinoin maassa olevien ihmisten turvallisuus. Olivat he sitten valkoihoisia kantasuomalaisia tai tänne saapuneita turvapaikan hakijoita tai pakolaisia. Perusoikeudet on varmaankin ilmaistu perustuslaissa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneiden suojelu kriminalisoitava
Kun henkilö on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen, on henkilön poistuttava maasta tai hänet on poistettava maasta välittömästi. Ihmisoikeuksiin ei kuulu jatkaa oleskelua maassa, vaikka on jo saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kohtuutta Andersson
Aivan oikeaan suuntaan lakeja kiristetään: laittomasti maassa olevien eli rikollisten suojelun edelle pitää mennä enemmistön suojelu.