Tiistai 19.9.2017Reija

Turun veriteot

Terrori-iskun tekijä kävi vuoden Puropellon yläkoulua

Kaupungin mukaan oppivelvollisuusikäisten turvapaikanhakijoiden opettamista joissain muissa tiloissa ei ole edes harkittu, koska tarkoitus on tutustuttaa heidät ”suomalaisiin samanikäisiin”.

Timo Jakonen
Tiistain oikeudenkäynnissä kaikki vangitut peittivät istunnon aluksi kasvonsa paidallaan tai paperilla. Sairaalasta vastannut pääepäilty oli peiton suojissa.
Tiistain oikeudenkäynnissä kaikki vangitut peittivät istunnon aluksi kasvonsa paidallaan tai paperilla. Sairaalasta vastannut pääepäilty oli peiton suojissa.

Esko Pihkala

Turun terrori-iskun tehnyt marokkolainen Abderrahman Mechkah kävi koko viime lukuvuoden opetuksessa turkulaisessa yläkoulussa.

Turun sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen vahvistaa, että tekijä oli yläkoulussa perusopetukseen valmistavassa Valmo-opetuksessa elokuusta 2016 kesäkuuhun 2017.

Turun Sanomien tietojen mukaan kysymyksessä oli Puropellon koulu.

Kaupungin verkkosivujen mukaan Valmo-koulutus on tarkoitettu juuri Suomeen muuttaneille vieraskielisille oppilaille.

Tunneilla opetellaan suomea ja muita koulussa tarvittavia tietoja ja taitoja.

Jalosen mukaan Mechkah laitettiin viime vuonna koulun penkille kuten kaikki muutkin oppivelvollisuusikäiset maahanmuuttajat.

Hän toteaa Turussa olevan 2 200 maahanmuuttajataustaista oppivelvollisuusikäistä oppilasta, joille Turun kaupungilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota perusopetusta. Jalonen ei osannut sanoa, kuinka moni näistä on turvapaikanhakija.

Oppivelvollisuus loppuu Suomessa lukuvuoden lopussa sinä lukuvuonna, jona nuori täyttää 17.

Mechkah on kertonut poliisille kuulusteluissa olevansa 18-vuotias. Ylen haastattelemien lähteiden mukaan hän olisi yli 20-vuotias. Saksalaismedian mukaan Mechkah on käyttänyt vuonna 2015 Saksassa oleillessaan useita eri identiteettejä. Hän on ollut Saksassa myös epäiltynä ruumiinvamman tuottamuksesta.

– Maahanmuuttoviranomaiset ovat hänet vuosi sitten oppivelvollisuusikäiseksi katsoneet ja meille lähettäneet. Jos hän olisi vielä jatkanut koulunkäyntiä tänä lukuvuonna, hän olisi jatkanut sitä toisen asteen koulutuksessa, Jalonen kertoo.

Jalosen mukaan puheena olevan koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen on jo laajalti valjennut, että terrori-iskun tekijä kävi heidän kouluaan. Hän myöntää, että monet vanhemmat ovat olleet tuohtuneita asian paljastuttua.

Jalosen mukaan kaupunki ei ole koskaan edes harkinnut, olisiko turvapaikanhakijoiden koulutus syytä järjestää joissain muissa tiloissa kuin suomalaisissa kouluissa samaan aikaan suomalaisten lasten kanssa.

– Tämä Valmo-koulutus on suomen kieleen, kulttuuriin, kouluympäristöön ja suomalaisiin samanikäisiin tutustumista. Ajatuksena on ollut pitää maahanmuuttajat kantaväestön kanssa tekemisissä, jotta he kotoutuisivat paremmin, Jalonen selventää.

Toistaiseksi vahvistamattomien mediatietojen mukaan Mechkah olisi saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen, josta hän on valittanut. Tälläkään ei kuitenkaan olisi ollut hänen koulunkäyntinsä kannalta merkitystä, sillä Jalosen mukaan oppivelvollisuusikäisten turvapaikanhakijoiden on mahdollista saada perusopetusta vielä kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeenkin.

Pitäisikö käytäntöä nyt muuttaa?

– Koulun arjessa ei ole ollut ikinä mitään tästä aiheutuvia ongelmia ennen tätä iskua. Kun tekijän motiivit selviävät, niin sen jälkeen tilanne varmasti arvioidaan poliisin kanssa, Jalonen toteaa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.